Urpokesä

Jotenkin sitä jopa odottaa koulun alkua, että pääsisi treenaamaan ohjauksen ja kunnollisten häiriöiden alaisena. Sellaista treeniä ei ole varmaan ollut koko kesän aikana ollenkaan, suurin häiriö on ollut ohikulkijat koirineenpyörineenrullaluistimineen kun olen treenaillut jossain aseman edustalla, mutta ei se ole sama asia. Siinä häiriötä on jotenkin niin paljon että ne suodattuvat. Olin liian myöhään liikenteessä ja kaikki mahdolliset ohjatut tokoryhmät täyttyivät ennen kuin ehdin tuskin vilkaistakaan niihin päin. No ehkä ensi keväänä olen enemmän hereillä.

Olen kuitenkin treenaillut yksikseni jonkun verran, mutta täytyy myöntää että lähinnä pitääkseni jo opittuja taitoja yllä; seuraamisen mielekkyyttä, edestä perusasentoon kiepsahtaessa peräpään tehokasta käyttöä, nopeaa maahanmenoa, kontaktia vapautuksen jälkeenkin, seisomisen napakkuutta ja luoksetulon vauhtia. Näin kun rupesin miettimään niin olen hionut suurimmaksi osaksi vain liikkeiden osia, mutta kunnollisia liikkeitä olen ottanut vain aika harvoja kertoja. Paitsi paikallamakuuta tietysti, mutta sitäkin aika paljon ilman loppuperusasentoa, ettei ennakoi + sitten erikseen niitä maasta nousemisia. Ehkä se on ihan hyväkin nostattaa sitä motivaatiota, tarkkuutta ja nopeutta näillä pikkutekemisillä, koska ne eivät ole todellakaan pahitteeksi missään liikkeessä. Hakurullan hakemista olen treenannut muutaman harvan kerran, lähinnä sisällä. En saa ketään maalimieheksi ja ne pari kertaa kun ehkä saisi, en tajua ottaa rullaa mukaan. Tyhmä minä.

Ja lopussa muutamia kuvia lenkiltä Linnean kanssa, mukana myös Ruuti ja Ava. Käytiin vähän uittamassa koiria joessa, urpostin jopa ui! :D Yhden pienen kierroksen tosin, mutta silti. Ei se ole koskaan ennen uinut edes sen vertaa, vaikka kyllä se nytkin keskittyi lähinnä rannassa luttaamiseen ja kaislojen syömiseen. Mutta sitten kun Linnea yritti avustaa ja pidellä kiinni että saisi sen kunnolla uimaan, niin hyi ei. Ällö Linnea ja ällö vesi. Rapaojissa se kyllä juoksenteli senkin edestä ja haisi todella hyvältä.

Huomasin myös taas, miten ärsyttävä voi olla lintujen perässä juoksenteleva koira. Hyvin. Ärsyttävä. Ja miten ärsyttävä on myös sen omistaja, joka karjuu pää punaisena mutta tajuaa vasta liian myöhään ettei se sillä karjumisella koskaan tule ja menee repimään sen ihan itse pois sieltä. Komensin sen tulemaan vieressä takaisin tielle, ja kyllä se tuli eikä lähtenyt uudestaan niiden perään. Yritin  myös olla märehtimättä sitä koko loppulenkkiä ja keskityin pääasiassa kutsumaan sitä usein luokse, hyvällä palkalla. Ja kyllähän se tuli.

Klikkaamalla kuvat saa isommiksi! Näyttävät jotenkin oudoilta ja sumeilta pieninä.