Voi Uudi, Uudi, Uudi... Rakas riiviörakki.
Viime viikolla oli kolmena päivänä treenit eli toisin sanoen käytännön tunnit, jotka menivät sekä ihan huipusti että ihan täydellisesti päin mäntyä. Kaksi ensimmäistä kertaa U oli hallilla nätisti irti vaikka oli välillä vieraitakin koiria vieressä pyörimässä, keskittyi ja teki hyvin töitä. Liikkeestä maahanmenoon olen jo aika tyytyväinen (itseltäni enää pieni niiaus jolloin se menee heti hyvin maahan), sivulletulo ihan superhyvä (se käsimerkki tulee automaattisestikin ja kyllä se kai sitä vielä tarvitsee - tai siis semmoinen käden heilautus joka näyttää siltä että teen sille tilaa), tulee siihen useimmiten innokkaasti ja pitää hyvin kontaktia - joskus tosin nojaa jos käy liian kierroksilla. Nuo kaksi kertaa Untamo siis tosiaankin teki hyvin, juoksi kuin hullu kujaluoksetulossa, makasi nätisti paikallaan 2min suuressa häiriössä (koirattomat ihmiset kävelivät ympäriinsä, kävin kerran palkkaamassa), seurasi huipusti, harjoiteltiin käännöksiä ja pyyteli hyvin jatkuvasti lupaa saada hypätä kun sitä treenattiin. Mutta.
Kolmannella kerralla Urpo sanoi, että minähän en jaksa enää ja veti täysin maailman hirveimmäksi pelleksi - lähti juoksemaan ympäri hallia haukkuen, ei ihme kyllä mennyt kunnolla kenenkään luo ahdistelemaan vaikka sitä epäilinkin. Karjuin sitä takaisin, jolloin se ihme kyllä kaarsi hitaasti takaisin (joo kyllä se juoksi täysillä myös luo mutta reagoi hitaasti), ja minä tietysti olin ottamassa sitä kiinni. Hahhaaah, sanoi Urpo vielä kerran ja lähti uudelleen. Käskyjen mukaan painelin piiloon, jolloin tuo kuulemma (meinasi leuka tippua kun kuulin) pysähtyi melkeinpä heti ja jäi tuijottelemaan että mihin katosin. Pian se iloisena jolkotteli piilopaikkaani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Juuri kun luulin että se saisi järkeä päähänsä, tai siis että olisin saanut taottua sille järkeä päähän. Hohhoijaa, pitääköhän taas aloittaa alusta. Olen niin hirmuisen innokas tekemään sen.
Yritän nyt reippaana kuitenkin saada sen syömään ulkona, tai oikeammin sanottuna saada minut syöttämään sen ulkona. Junamatkalle en alkanut mitään haisevia lihakönttejä mukaan ottaa joten se tilaisuus meni siinä, mutta illalla harjoittelin mahdollisimman helppoja luoksetuloja omalla ruualla, eli U liinassa "vapaaksi", lähdin käppäilemään toiseen suuntaan kuin se, ja kun se kääntyi minun suuntaani, lähdin juoksemaan ja samalla kutsuin sitä, ja pari kertaa myös piilouduin kun se ei meinannut huomata etten seuraakaan sitä. Ihan hyvinhän se tuli. Huusin sen myös sisälle ja annoin siitä hyvästä ruston.
maanantai 24. tammikuuta 2011
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Ehkä se on sittenkin lapinporokoira
Kun palasimme tänään Kannukseen, huomasin että Uudista on tullut ihan outo ja hirvittävän...aikuinen. Se on kuulemma kasvanut (myös tukevammaksi/lihaksikkaammaksi), sille on kasvanut karva ja se käyttäytyy kuin kunnon aikuinen lapinporokoira. Mikä on lievästi sanottuna pelottavaa, ja nyt alkaa taas sitten pelko siitä että nyt se ei halua irti ollessaan pysyä lähettyvillä edes silloin jos on toinen koira vieressä. Plaah, minä se onnistun aina keksimään uusia ongelmia - miten se muka sitten pysyi aikaisemmalla järkevyyskaudellaan kesällä ihan täydellisesti irti vaikkei piitannut toisista koirista paljonkaan? Eikös se vain helpota ja sitä olen halunnut, häh??
Homman nimi on siis se, että Uudi otti osaa rähisemiseen rakastamansa lempparikoiran kanssa (juu oli ihan Urpon oma vika, mitäs hyppi toisen päällä varoituksista välittämättä). Tuskin siitä mitään kunnon tappelua olisi tullut vaikkei väliin olisi mentykään, mutta järkyttää silti :O Minun Uudini? Rähähti toiselle koiralle? Ja juuri edellisessä postauksessa kerroin tämän järjettömästä koirarakkaudesta. Tiedä sitten johtuuko tuo muutenkin vain siitä että sitä hermostuttaa uusi paikka ja sillä on juoksu. Silti todella pelottavaa. Vaikka sitähän olen toivonut että se saisi järkeä päähän toisten koirien kanssa ja tiesin porkkista ottaessani ettei se välttämättä tulisi kunnolla toimeen toisten koirien kanssa ja tuo on täysin normaalia kahdelta nartulta, mutta... Uudi??
Pennuista se ei paljon piitannut, ensinhän oli tietysti kiinnostunut ja leikki, mutta ihmeen nopeasti rauhoittui eikä piitannut enää mitään, ja meni jopa vapaaehtoisesti omaan huoneeseen rauhoittumaan. Hieno, pelottava Urkki.
Ai niin, U tullaan varmaankin leikkaamaan aika pian juoksujen jälkeen (tietysti se tarvittava väliaika), koska se helpottaa täällä olemista, mahdollista kilpailemista myöhemmin ja muutenkin elämää, sekä tietenkin ei toivottavasti tulisi niin suurella todennäköisyydellä nisäkasvaimia eikä ollenkaan kohtutulehdusta, kun ei sitä kuitenkaan tulla jalostukseen käyttämään.
Homman nimi on siis se, että Uudi otti osaa rähisemiseen rakastamansa lempparikoiran kanssa (juu oli ihan Urpon oma vika, mitäs hyppi toisen päällä varoituksista välittämättä). Tuskin siitä mitään kunnon tappelua olisi tullut vaikkei väliin olisi mentykään, mutta järkyttää silti :O Minun Uudini? Rähähti toiselle koiralle? Ja juuri edellisessä postauksessa kerroin tämän järjettömästä koirarakkaudesta. Tiedä sitten johtuuko tuo muutenkin vain siitä että sitä hermostuttaa uusi paikka ja sillä on juoksu. Silti todella pelottavaa. Vaikka sitähän olen toivonut että se saisi järkeä päähän toisten koirien kanssa ja tiesin porkkista ottaessani ettei se välttämättä tulisi kunnolla toimeen toisten koirien kanssa ja tuo on täysin normaalia kahdelta nartulta, mutta... Uudi??
Pennuista se ei paljon piitannut, ensinhän oli tietysti kiinnostunut ja leikki, mutta ihmeen nopeasti rauhoittui eikä piitannut enää mitään, ja meni jopa vapaaehtoisesti omaan huoneeseen rauhoittumaan. Hieno, pelottava Urkki.
Ai niin, U tullaan varmaankin leikkaamaan aika pian juoksujen jälkeen (tietysti se tarvittava väliaika), koska se helpottaa täällä olemista, mahdollista kilpailemista myöhemmin ja muutenkin elämää, sekä tietenkin ei toivottavasti tulisi niin suurella todennäköisyydellä nisäkasvaimia eikä ollenkaan kohtutulehdusta, kun ei sitä kuitenkaan tulla jalostukseen käyttämään.
perjantai 7. tammikuuta 2011
Pienen pieni molekyyli
Nyt juoksujen aikaan U on ihan sietämätön ja ihan sietämättömän ihana. Sietämättömän siitä tekee se, että sille on nyt tullut joku paha mörkökausi samalla, joka hankaloittaa aika tavalla - joo enpä sitä muutenkaan nyt juoksujen takia irti missään pitäisi, mutta en varmaan tuonkaan takia. Se pelkää kaikkea. Hui uusi paikka pelottaa (keskusta ja ihmisvilinä tosin ei pelota), metsään ei voi mennä koska sieltä hyökkää takuulla viisipäinen karhu, pellolla on ihan turvatonta koska siellä pellonreunassa näkyy siis hui kamala metsää! Ja sieltähän ne hirviöt aina tulevat. Apua apua.
Pari päivää sitten oltiin menossa metsätien läpi pellolle, U liinassa. Jossain vaiheessa se jäi tönöttämään keskelle tietä ja tuijotti metsään häntä koipien välissä. Huhuilin sitä tulemaan, se ei tullut, joten jatkoin vain matkaa. Se tuli vasta kun liian kiristyi. Jos olisin jättänyt sen siihen ja tullut puolen tunnin päästä uudestaan, se olisi varmaan seisonut samassa paikassa. Saisi edes tulla perään eikä uskaltautua kauas minusta, jos haluaa mörköillä :D Se helpottaisi muutenkin. Ja kun päästiin sinne pellolle, se lähti kyllä juoksemaan kun minäkin lähdin, mutta kääntyi melkein heti takaisin omia jälkiään pitkin ja jäi jumittamaan tielle. Jaha, että tällainen iloinen pellolla juoksentelu ja energian kulutus. Ei kelvannut patukka eikä namit, tietenkään.
Ihanan siitä tekee taas se, että se on pehmentynyt hieman juoksujen aikaan eikä enää/nyt juuri väännä väkisin vastaan joka asiasta. Jos käsken sitä tulemaan, se tulee eikä ala lällätellä ympäriinsä tai keksi jotain muuta miten tuollaisesta tylsästä asiasta saisi hauskan ja mielenkiintoisen. Jos käsken sitä menemään omalle paikallensa, se menee. Jos käsken sen luo, se tulee. Jos käsken sen viereen, se tulee viereen, eikä keksi kymmenen erilaista tapaa tulla siihen hauskemmin. Jne. Se haluaa hirvittävästi hellyyttä ja muutenkin sitä edes vähäsen kiinnostaa mitä minä sanon, ja se tulee sisälläkin samaan huoneeseen yleensä nukkumaan kuin minä. Outoa, koska olen tottunut siihen itsenäiseen ratakisko-Uudiin jolle saa (= pitää) vääntää rautalangasta ihan kaiken. Katsoo nyt kauanko tätä sitten kestää. Toisten koirien peräänhän se hinkuu edelleen ja ne saavat sen pienen pollan sekaisin. Sen mielestä koko maailma saisi vaikka kaatua niskaan, minä ja muut ihmiset häipyä ja ruokaa ei tarvitsisi olla, kunhan se vain saisi olla toisten koirien kanssa. Jos sanoo että se RAKASTAA toisia koiria, se on äärimmäisen lievästi sanottu. Aika helppo motivoida kiinnittämään huomionsa minuun toisten koirien sijasta?? ;D
Ja se ei ole koskaan ennen mielistellyt ketään (ei edes toisia koiria), ja samaisella peltoreissulla se alkoi mielistelemään minua. Kun oli päästy pelottavasta metsästä vähemmän pelottavalle yleiselle tielle (ainiin olihan sielläkin huisin kamala roskapönttö pihassa), se koukkasi suoraan eteeni syöksymään maassa olevan lehden tms kimppuun, jolloin meinasin kompastua siihen ja tönäisin sitä vahingossa jalalla -> se alkoi kieppua hulluna ympärilläni, mateli korvat luimussa ja naama virneessä minua vasten ja näytti muutenkin mahdollisimman onnettomalta ja epäuudimaiselta. Olen kompastunut siihen monesti kun se on äkännyt jonkun lehden/kiven/siemenen jalkojeni edestä (kyllä, se on ihan pakko saada siitä), mutta se ei ole koskaan ennen piitannut mitään vaan syöksynyt vain kompuroivista jaloistani välittämättä uudelleen tärkeän kohteensa luokse. Oli aika pelottavaa.
Treenaaminen sujuu myös paremmin. Seuraamista pitäisi mennä tekemään ulos (sisällä se on jo ihan ok, mutta eihän siellä voi mennä kuin 2m yhteen suuntaan), maahan se menee mielestäni jo aika miellyttävästi, sivulle kiepsahtaa ihan ok (paitsi jos tietää että on esim. patukka taskussa, silloin kiepsahtaa puolittain sivulle, menee puolittain maahan ja kääntää pään polvia vasten kuin olisi muka edessä istumassa), mutta paikallamakuuta ei ole tehty pitkiin aikoihin, enemmän vain tuota nopeaa maahanmenoa.
Pari päivää sitten oltiin menossa metsätien läpi pellolle, U liinassa. Jossain vaiheessa se jäi tönöttämään keskelle tietä ja tuijotti metsään häntä koipien välissä. Huhuilin sitä tulemaan, se ei tullut, joten jatkoin vain matkaa. Se tuli vasta kun liian kiristyi. Jos olisin jättänyt sen siihen ja tullut puolen tunnin päästä uudestaan, se olisi varmaan seisonut samassa paikassa. Saisi edes tulla perään eikä uskaltautua kauas minusta, jos haluaa mörköillä :D Se helpottaisi muutenkin. Ja kun päästiin sinne pellolle, se lähti kyllä juoksemaan kun minäkin lähdin, mutta kääntyi melkein heti takaisin omia jälkiään pitkin ja jäi jumittamaan tielle. Jaha, että tällainen iloinen pellolla juoksentelu ja energian kulutus. Ei kelvannut patukka eikä namit, tietenkään.
Ihanan siitä tekee taas se, että se on pehmentynyt hieman juoksujen aikaan eikä enää/nyt juuri väännä väkisin vastaan joka asiasta. Jos käsken sitä tulemaan, se tulee eikä ala lällätellä ympäriinsä tai keksi jotain muuta miten tuollaisesta tylsästä asiasta saisi hauskan ja mielenkiintoisen. Jos käsken sitä menemään omalle paikallensa, se menee. Jos käsken sen luo, se tulee. Jos käsken sen viereen, se tulee viereen, eikä keksi kymmenen erilaista tapaa tulla siihen hauskemmin. Jne. Se haluaa hirvittävästi hellyyttä ja muutenkin sitä edes vähäsen kiinnostaa mitä minä sanon, ja se tulee sisälläkin samaan huoneeseen yleensä nukkumaan kuin minä. Outoa, koska olen tottunut siihen itsenäiseen ratakisko-Uudiin jolle saa (= pitää) vääntää rautalangasta ihan kaiken. Katsoo nyt kauanko tätä sitten kestää. Toisten koirien peräänhän se hinkuu edelleen ja ne saavat sen pienen pollan sekaisin. Sen mielestä koko maailma saisi vaikka kaatua niskaan, minä ja muut ihmiset häipyä ja ruokaa ei tarvitsisi olla, kunhan se vain saisi olla toisten koirien kanssa. Jos sanoo että se RAKASTAA toisia koiria, se on äärimmäisen lievästi sanottu. Aika helppo motivoida kiinnittämään huomionsa minuun toisten koirien sijasta?? ;D
Ja se ei ole koskaan ennen mielistellyt ketään (ei edes toisia koiria), ja samaisella peltoreissulla se alkoi mielistelemään minua. Kun oli päästy pelottavasta metsästä vähemmän pelottavalle yleiselle tielle (ainiin olihan sielläkin huisin kamala roskapönttö pihassa), se koukkasi suoraan eteeni syöksymään maassa olevan lehden tms kimppuun, jolloin meinasin kompastua siihen ja tönäisin sitä vahingossa jalalla -> se alkoi kieppua hulluna ympärilläni, mateli korvat luimussa ja naama virneessä minua vasten ja näytti muutenkin mahdollisimman onnettomalta ja epäuudimaiselta. Olen kompastunut siihen monesti kun se on äkännyt jonkun lehden/kiven/siemenen jalkojeni edestä (kyllä, se on ihan pakko saada siitä), mutta se ei ole koskaan ennen piitannut mitään vaan syöksynyt vain kompuroivista jaloistani välittämättä uudelleen tärkeän kohteensa luokse. Oli aika pelottavaa.
Treenaaminen sujuu myös paremmin. Seuraamista pitäisi mennä tekemään ulos (sisällä se on jo ihan ok, mutta eihän siellä voi mennä kuin 2m yhteen suuntaan), maahan se menee mielestäni jo aika miellyttävästi, sivulle kiepsahtaa ihan ok (paitsi jos tietää että on esim. patukka taskussa, silloin kiepsahtaa puolittain sivulle, menee puolittain maahan ja kääntää pään polvia vasten kuin olisi muka edessä istumassa), mutta paikallamakuuta ei ole tehty pitkiin aikoihin, enemmän vain tuota nopeaa maahanmenoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)