Mimikry

Meille kuuluu...koeviikkoa ja treenaamista. Kylmää, ankeaa marraskuun loppua. Valitusta Uudista ja hehkutusta Uudista.

Koeviikon takia Uudille on jäänyt aika paljonkin vähemmän aikaa, mitä se ei tosin onneksi ole mitenkään oirehtinut. Samanlainen pöpi murkkukuuro se on toisinaan edelleen, mutta joskus sentään näkyy hieman parannustakin... Se on ollut nyt muutaman päivän ihan outo, kamalan iloisen hömppä mutta silti yrittänyt niin parastaan ja kuunnellut upeasti. Arvatkaapa vain onko sitä tullut silti pidettyä suuremmin irti (harjoiteltua sitä) muuta kuin pihalla, vaikka se onkin tuollainen aivollinen välillä. Miksi pitää aina olla niin kiire, miksi kaikki hyvät maastot ovat kaukana, miksi minua laiskottaa, miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa ja miksi on niin kylmä, että kamalasta kerrastosta huolimatta on niin kylmä, että on pakko kääntyä takaisin kesken lenkin tai oikeasti kuolee. Juujuu pitäisihän sitä taas harjoitella vaikka liinassa...kunhan tuo koeviikko on ohi.

Treenattu ollaan. Vähäsen. Olen eniten harjoitellut nyt nopeaa maahanmenoa, koska kyllähän se siinä ihan ok pysyy, mutta kun se on niin onnettoman hiiiidaaasss.... Kuin käskisi traktoria maahan, eikä se tuolla kylmässä halua laittaa kyynärpäitä alas asti. Meneehän se sitten kun käskee toisen kerran, mutta kun sen pitäisi mennä ensimmäisellä käskyllä. Muuten pääasiassa ihan perusasentoja, luoksetuloja (ihan kyllä vapaamuotoisiakin aika runsaastikin, mutta minne on jäänyt se ennen niin tehokas viheltäminen?? tyhmä minä), seuraamisen oikeapaikkaisuutta, maasta seisomaan nousemista (miksi??) ja seisomaan jäämistä ja siinä pysymistä.

Ja vihdoinkin se pohjavilla alkaa kasvaa! Kaula alkaa näyttää jo melkein hyvältä ja takapuolen päällä on pieni läntti harmaata villaa, mutta kyllä näillä pakkasilla sitä takkia pitää edelleen käyttää - koko selkä, maha ja jalat ovat ihan paljaita ja raukka hytisee pitkäksi aikaa pysähtyessä takki päälläkin ja nostelee tassujaan. Harmi että ne karvat tuskin parissa viikossa tulee messariin (ollaan molempina päivinä), mutta saahan se H:n karvoistakin huolimatta. Saadaanpahan mielipidettä eri tuomareilta. Katsoo nyt vaan miten hyvin onnistuu, kun tuo alkaa pikkuhiljaa oireilla juoksuja ja ollaan majoittumassa samaan huoneeseen uroksen kanssa... D: Pitää vain toivoa ettei mitään tule ja järjestellä tuo majoitus/näyttelyyn meno uudelleen jos tulee.

Uudi on lyönyt päänsä

Vähän epäilyttää onko Uudi jotenkin sairas. Oltiin tänään tennarilla treenaamassa (ei sentään kentällä), Uudi koko ajan irti (ihme muutenkin että keskittyi niin hyvin eikä pelleillyt yhtään, vaikka yleensä tennari on se paikka jossa riehutaan). Se keskittyi aivan tajuttoman upeasti, eikä edes yrittänyt lähteä Nanan luo. Kyllähän se välillä sinne katsoi kiinnostuneen näköisenä, mutta silloin käännyin heti ja lähdin menemään toiseen suuntaan, piakkoin pieni päänsä lyönyt porkkis vieressä kävellen ja odottaen tekemistä. Ja kaikista oudointa oli, kun Nana sai palkan (olin myöskin vapauttanut Uudin paikalta) ja pyöriskeli siinä lelu suussa ja pian leikkiasennossa Uudiin päin, ja mitä tämä tekee - seisoo siinä hetkisen tuijottaen Nanaa, olen 100% varma että nyt se lähtee ja jo valmis tarttumaan sen pantaan - U kääntyy ja tulee luo. Jätti Nanan yksin leikkiinkutsuunsa. Leikkimään. Lelulla. Sai kyllä todellakin superpalkan ja älyttömästi kehuja.

Mutta itse treenitkin menivät ihan suht hyvin:
Liikkeestä maahanmeno alkaa pikkuhiljaa jopa näyttääkin siltä miltä alulla oleva maahanmeno näyttää, käsimerkillä kylläkin. Jouduin tänään käyttämään todella suurta käsimerkkiä ja pari kertaa toistamaan käskyn, kun ei suostunut menemään kylmään maahan kunnolla makaamaan. Perusasento ok, pitää vielä tehdä sellainen ihme koukero kädellä jotta se tulee kunnolla. Takapään käyttö on parantunut huomattavasti, joskus jopa kiepauttaa sen fiksunkin näköisesti taakse. Kerran meinasi tulla väärälle puolelle, kun ollaan aika paljon harjoiteltu lenkillä sitä oikealle sivulle tulemista (tietysti eri käsky kuitenkin), eli pitääpi erotella ne kunnolla toisistaan.
Seuraaminen on huono. Selailin vanhoja kuvia ja blogimerkintöjä seuraamisesta joskus aikaa sitten, ja alkaa melkein itkettää miten hyvä se oli silloin. Pitää vain tehdä paljon töitä, eli melkein aloittaa alusta. Käännöksiä ei tehdä vielä kunnolla ollenkaan, kunhan saisin sen suoran seuraamisen hyväksi, kun tuo meinaa jätättää. Siihen auttoi käden koukistaminen siihen sen yläpuolelle, mutta pakko sekin on joskus häivyttää. Muuten kyllä kontakti hyvä, mentiin aika läheltäkin Nanaa eikä vilkaissutkaan sinne.
Liikkeestä seisominen alkaa edistyä! Edelleen tökkään sen jäämään paikalleen kädellä, mutta tänään koetin mennä muutaman askeleen pysähtymisen jälkeen, ja se jäi! :) Ennakoi istumista lopussa, mutta käskytin uudelleen hetkeksi seisomaan, tulin uudelleen viereen ja vapautin suoraan.
Luoksetuloa en uskaltanut kaukaa ottaa, etten olisi pilannut liialla innostamisella ja Nanan ohi juoksemisella muuten hienoa suoritusta ja saanut sitä karkaamaan. Vähän meinasi törmätä, mutta muuten hyvä, toisen käden kanssa tosin.
Paikallamakuu Nanan kanssa, väliä pari metriä. Poistuin muutaman kymmenen askeleen päähän pisimmillään, kävin aika usein palkkaamassa. Makasi tarkkaavaisena, mutta ei nykinyt lähtemään. Meinasi nousta kun tulin viimeisellä kerralla takaisin, mutta karusti käskin vain uudelleen maahan ja annoin taas odottaa hetken. Nyki seuraavallakin kerralla vähäsen, mutta pysähdyin joka kerta kun meinasi nousta -> lopetti ja makasi kiltisti vierelläkin pari sekuntia.

Samaa mitä aina ennenkin

Miksi minusta tuntuu, että kaikki päivitykset on ihan sitä samaa - joka toisessa hehkutan päivän treeneistä tai yleisesti siitä kuinka U on ollut unelmallinen, joka toinen päivä valitan sen murkkua, treenejä ja muutakin yleistä. Tänään on aikalailla valituspäivä, kyllähän me jotain fiksuakin ollaan tehty vaikka koko päivä on kyllä ollut Uudin osalta aika päätöntä menoa. Jos se olisi ihminen, sanoisin että se tahallaan ja kiusallaan kaivaa verta nenästään. En kuitenkaan harrasta inhimillistämistä.

Ja miten se sitä verta sitten kaivaa... 1. Huutamalla. Se on huutanut tänään kuin pistetty ja kuolemaa tekevä sika. Se huusi kun se oli yksin (?!), se huusi kun jätin sen kaupan eteen sille puolituttujen ihmisten kanssa (eikä totellut, vaikka kielsivät), se huusi kun tulin, se huusi matkalla vastaan tulevalle koiralle (mieleen nousi vain kysymys, että mikä sitä vaivaa), se huuteli huvikseen välillä lenkillä, se huusi ollessaan tennarilla juoksemassa toisen koiran kanssa, se huusi juuri äsken ja juoksi ympäri pientä huonettani. 2. Kerjäämällä huomiota näykkimällä. Uudi. 1v. Näykkimällä. En tiedä onko mitään, mikä rasittaisi enemmän. Ja kun häivyin huoneesta, se jäi huutamaan. Jouduin myös rauhoittamaan sen syliin kun meno alkoi olla sen mukaista, ja se huusi kuin syötävä ja örisi ja ärisi. Mielenkiintoista olisi tietää, mikä siellä päässä on ongelmana. 3. Vetämällä lenkillä. Uudi. 1v. Joka ei ole koskaan vetänyt, jonka kanssa on ollut canicrossin harrastamisen aloittamisen kanssa ongelmia koska se ei ole halunnut vetää. 4. Olemalla hyperaktiivinen ja muutenkin aivan kierroksilla.

En tiedä onko tämä kaikki nyt jotain ihme energiapuutetta (lyhyt koulupäivä, parin tunnin lenkki päivällä, liinassa pihalla, treenailua sisällä, tennarilla riehumassa toisen koiran kanssa, puruleluja, nukkumista...) vai jotain ihme pompottelua, mutta oli syy mikä tahansa, U ei ole kyllä kerännyt tänään kovin suurta pistesaldoa.

Kokeiltiin myös ruokakupin kanssa tekemistä pihalla (kun U oli liinassa), vihelsin ja annoin ruokaa jos tuli heti. Ekalla kerralla ei huomioinut mitenkään jolloin lähdin häivyin paikalta kuppeineni, ja ryntäsi perään. Toisella kerralla tuli hitaasti, kehuin kun tuli luokse mutta en antanut kuppia. Kolmannella kerralla tuli suht ripeään, olisi voinut tulla nopeamminkin. Sai palkan.

Parasparasparas

Uudi on ihan PARAS! Taas. Välillä. Vaihteeksi. Oltiin tänään liinan kanssa metsässä, tietystä syystä. U kyllä riehui, juoksi ja kuljeskeli koko liinan pituudella metsätiellä, mutta mikä ihmeellisintä, se pysähtyi välillä, tuli luokse ihan valtavalla innolla (myös käskystä, mutta enimmäkseen itsekseen) ja otti aivan järjettömän hyvin kontaktia. En tiedä olenko tehnyt jotain eri tavalla (no olen kyllä, mutten ennemminkin tiedä onko se vaikuttanut näin nopeasti) vai onko tänään taas tällainen hyvä päivä. Parhaiten varmaankin vaikuttaa se, etten turhaudu. Nyt minulla on vähän hajua mitä teen, eli olen luultavasti rauhallisempi ja itsevarmempi. En myöskään jäänyt asenteeseen "ai ei se tänään taas kuuntele, ei tästä tule mitään". Ei se ensin kuunnellut, mutta vaadin hyvää kävelyä ja tottelemista, että pystyimme jatkamaan, ja alkoihan se toimia. Aivan täydellisesti vieläpä. Kotimatkalla tuli vastaan muutama koira, upeasti meni. Ensimmäisen kohdalla jouduin vielä sanomaan nimen (katsoi kyllä heti), mutta seuraavien kohdalla katsoi jo itse. Mahtavamahtavaparashienotyttö.

Metsässä tehtiin todella lyhyt jälki, jossa yksi todella loiva kulma. Ei onnistunut, oli toinen koirakko häiriönä eikä malttanut keskittyä niin intensiivisesti niin rauhalliseen hommaan nyt, vaan hosui pitelyistäni huolimatta monen namin yli, vaikka kyllä keskittyessään etenikin upeasti. Se keskittyminen ei vain ollut aivan parasta. Mutta ei haittaa yhtään, kun muuten meni niin hienosti koko lenkki.

Marraskuu...

Sataa, alkaa olla kylmä (no ei enää nyt niin kylmä ole kuin oli esim. pari viikkoa sitten), kun pääsee neljältä tunneilta on jo pimeä. En tiedä olenko vai enkö ole edennyt yhtään untamon kanssa siitä millaista sen kanssa oli n. kuukausi sitten, ehkä olen ehkä en. Olen käynyt läpi mielessä satoja vaihtoehtoja siitä mikä on pielessä ja mitä pitäisi tehdä (jopa johtajuusongelmista huonoon suhteeseen ja ihan murkkuikään asti). Parhaalta kuullostaa tällä hetkellä vastaehdollistaminen toisiin koiriin/ihmisiin/eläimiin yms maapallon tallaajiin, luoksetulon vahvistaminen omatoimiseksi ja todellakin vahvaksi (aloittaminen melkein alusta ja todella helposta, ja myöskin niin että kun U katsoo minua -> vihellän ja palkkaan, eli periaatteessa se saa tulla luokse kun katsoo minuun, ja voi saada sen mahdollisuuden että kutsun sitä. Näin kärjistetysti. Lisänä kaikki yleiset kulkemiset maastossa niin etten jatkuvasti kutsu sitä luokse tms, vaan menen ja se tulee jos on tullakseen sinne suuntaan minne minä olen menossa - joskin pidän sitä liinassa, eli sen todellakin on pakko tulla jossain vaiheessa. Teen treeneistä/yleisistä käskyistä helppoja ja hauskoja, mutta ne on pakko tehdä. Vaikka ei se saisi tuntua pakolta, mutta tehtävä ne on silti. Ja vaikka aina olenkin antanut ruuan vasta kun U on istunut, alan vaatia siltä enemmän/vaihtelevammin, voisin joskus ottaa ruuan mukaan treeneihinkin. Jätän mahdollisimman paljon kaiken houkuttelun ja pyytelyn pois, ja alan naksutella enemmän, ja se saa itse tarjota toimintaansa ja saa palkan vain jos tekee oikeasti hommia. Harjoittelen myös vähitellen suuremmassa häiriössä. Ja niin edelleen. Muistettavia asioita on miljoona, mutta eiköhän näillä koeteta miten onnistuu. Tämä on siis suunnitelma, toivon todellakin että onnistuu käytännössä, ja pakko sen olisi onnistua.

Treeneissä varsinkin pitäisi muistaa tuo koko homma, jonka tosin olen aika hyvin muistanutkin: jos U ei tee pyydettyä asiaa (jonka siis osaa, tyyliin istuminen), en toistele käskyä, yritä houkutella sitä namilla tottelemaan tai mitään muutakaan vastaavaa, vaan häivyn. Lähden palkan ja huomioni kanssa, ja häiriöttömässä ympäristössä se toimii ihan ok. Muuten kaikki tuppaa olemaan kiinnostavampaa. Eiköhän me vielä täältä teinimörköyden, tottelemattomuuden ja vapaanapitoepävarmuuden suosta nousta :D

En tiedä mikä tämän tekstin idea piti olla, mutta selvittääpä ainakin vähän omia ajatuksiani. Ja saan itseäni niskasta kiinni ja todella tekemään töitä kun se on tavallaan luvattu.

Vanha kuva, kesäinen temppu-urho