Tilannekatsaus

Uudin loukkaantumisesta on nyt reilu kuukausi, ja sen tilanne näyttää todella hyvältä. Noin viikko sitten kävely alkoi jo sujua vähän helpommin hieman heikommalla tuella (ensimmäiset viikot jalkoja piti itse liikuttaa), ja tällä viikolla en ole käyttänyt Uudilla enää ollenkaan valjaita. Se on kaatunut edelleen parisen kertaa kun olen itse ollut liian hidas ja Uudi taitoihinsa lähden liian nopea - lähinnä siis kun olen erehtynyt kutsumaan sitä luokse (enkö jo ole oppinut ettei sitä saa kutsua innokkaasti ;D) tai se on rymissyt kynnykset liian nopealla vauhdilla. Olen myös antanut sen jo kulkea etuovella olevat matalammat pari porrasaskelmaa itse molempiin suuntiin, mutta taka"terassilla" olen ilkeästi nostanut sen vaikka se olisi kyllä kovasti sitä mieltä, että minä itte. Muutenkaan tuo vatipää ei tajua yhtään missä menee raja, jos edessä on jokin este niin senhän yli kuuluu hypätä vaikka juuri halvaantuneena - eikös niin? Leikkimisenkin kuuluisi Uudin mielestä sujua vanhaan malliin, joka tarkoittaa siis voltteja ja epämääräisiä tasajalkaloikkia suoraan ylöspäin. Ainakin tiedän, etten vie tuota metsään itseään telomaan ennen kuin se hallitsee jalkansa yhtä hyvin kuin ennenkin.

 Sen verran kuin kuvista nyt voi hyvin kävelyä nähdä, niin näistä näkee että kyllähän se aika sujuvasti jo kävelee (ei mitään liioiteltuja ruumiin kiertymisiä tms), mutta etenkin viimeisestä kävelykuvasta näkyy jalkojen liioiteltu nostelu. Myöskin etenkin kovaa mennessä Uudi keikkuu puolelta toiselle ja enemmänkin loikkii eteenpäin, mutta parin viikon takaiseenkin edistys on huomattava! Istuminen on omituinen ja vähän töksähtävä, enkä ole varmaan pahemmin sen nähnyt nyt istuvan vapaaehtoisesti, vaan ennemmin se menee suoraan makuulle.

 

Seisomiskuvana tämä on sinällään huono, että kyllä se seisoo paremminkin - mutta tästä näkyy tuo vasen lapa johon olen aikaisemminkin jo kiinnittänyt huomiota. Se siis jotenkin "painuu" sisäänpäin, ja sen huomaa todella hyvin etenkin Uudin maatessa tietyllä tavalla. En ihmettele yhtään (vaikken tiedäkään tarkkaan mistä johtuu), koska molemmat vasemmat jalathan ovat ne heikommat ja olivat pahemmin halvaantuneet. Varmasti Uudin seisomisessa tai liikkeissä on tällaisia pieniä omituisuuksia vielä pitkään, kun kroppa ei täysin toimi ja jotain puutteita yritetään korvata muuttamalla jonkin toisen kehonosan asentoa tai liikkeitä toisia helpottamaan.

Vasemmissa jaloissa ei ole vieläkään reaktiota jalkojen asentoon, joten ei ole harvinaista löytää Uudia jostain seisomassa näin. Kuitenkin sekin paranee jatkuvasti ja kävellessä tassut enää harvoin jäävät väärinpäin. Enemmänkin tassut jäävät väärinpäin jos Uudi on väsynyt, se seisoskelee pitkään tai tassu asetetaan väärinpäin. Onhan se toisinaan jo itsekin korjannut tassunsa oikeinpäin, mutta on niitä saanut itsekin olla vielä usein korjaamassa.

Melkein päätön Uudi

Mistähän sitä aloittaisi. Viime viikot ovat olleet hieman erilaisia ja jotain muuta kuin mitä toivoisi.

Pari viikkoa sitten lähdettiin Linnean kanssa ihan normaalisti pienelle lenkille, että koirat saisivat juosta vapaana. Olin juuri päästänyt Uudin ja se oli juossut ehkä 2min kun huomasin, että pellolla ihan sen lähellä kävelee kissa -> kauhea kiire molemmille huutaa koirat pois. Innostin Uudia tulemaan vielä kovempaa sen jo juostessa minua päin, sillä seurauksella että se humahti suoraan välissämme olevaan pieneen ja kapeaan ojaan - jota se ei ilmeisesti huomannut kasvillisuuden takia, ajoitti hyppäyksensä jotenkin väärin tai ei ehtinyt reagoida vauhdin hurmassa. Mennessäni katsomaan mihin se oli jäänyt, näin että se vain makasi ojassa selällään liikkumatta ja ihan omituisessa asennossa. Hirveässä paniikissa Uudi ylös ojasta ja yritys saada jotain eloa siihen tai sen jalkoihin. Huomasin, että se kyllä hengittää ja ehkä ihan pienesti reagoikin, mutta vaikutti muuten ihan omituiselta. Linnea kävi juoksemassa puhelimen (eipä se tietenkään ollut edes mukana, mutta onneksi ei oltu kaukana) ja soitti johonkin mahdolliseen päivystykseen, ja lähdettiin viimein miljoonien soittojen ja soittoyritysten jälkeen päivystykseen Kälviälle. En voinut taas olla ajattelematta, että miksei me olla juuri nyt Helsingissä.

No, päivystävä tutki Uudin, mittaili kuumeen yms ja laittoi tippaan. Mitään se ei tuntunut aristavan, mutta oikean puolen jalat olivat ihan kylmät eikä vasemmissa ollut juurikaan kiputuntoa. Kummallakaan puolella ei minkäänlaista liikettä raajoissa, ei myöskään pään liikkeitä tai mitään. Epäilyt olivat pahimmillaan selkärangan murtuma, mutta lievimmillään jokin venähdys/traumaperäinen turvotus tms. Koska Kokkolassa ei ole mahdollisuutta ottaa koiraa yöksi ja lähimmät magneettikuvauslaitteet löytyvät Hyvinkäältä, eipä siinä paljon auttanut muuta kuin lähteä samantien taksilla Helsinkiin asti. Matkan ajan en voinut olla miettimättä kaikkia mahdollisia asioita joilla tämän olisi voinut välttää (miksi lähdin edes lenkille, miksi menimme juuri sitä reittiä, miksi päästin sen irti, miksi innostin sitä tulemaan niin kovaa, miksen lähtenyt viikonlopuksi kotiin jne...), vaikka ei niiden ajatteleminen ainakaan helpottanut yhtään.

Kun viimein noin aamuneljän aikaan pääsimme Aistiin, jätin Uudin sinne yöksi nesteytykseen ja siitä suoraan aamulla kuvauksiin. No, tulokset eivät olleet pahimmat mahdolliset, mutta eivät mitenkään mukavatkaan - selkäranka ei ollut poikki, mutta niskassa oli pieni murtuma josta välilevyainesta oli vuotanut selkäytimeen ja tyräytynyt, jolloin kaikki raajat olivat halvaantuneet. Leikkaus ei kuulemma ollut tarpeen/edes järkevää, joten ohjeeksi saatiin vain ahkera kuntoutus kotona ja fysioterapeutilla heti kun mahdollista. Jos se ei parissa viikossa näyttäisi edistymisen merkkejä, niin ennuste olisi kuulemma huono.

Nyt kun se pari viikkoa on kulunut, ennuste on erittäin hyvä ja melkeinpä varma. Uudi paranee ihan silmissä. Ensimmäisen viikon se vain makasi edes kummemmin päätään nostamatta, väänsi päätään vahvasti oikealle eikä saanut sitä ollenkaan käännettyä vasemmalle, eikä myöskään juurikaan innostunut mistään tai ollut muutenkaan oma itsensä. Vähitellen se alkoi nousta kyynärpäilleen, koukisteli jalkojaan, venytteli ja alkoi myös heiluttaa häntää. Tällä hetkellä se nousee kyynärpäilleen molemmilla kyljillä ollessaan, kääntää päätään ihan normaalisti vasemmalle, pääsee makuulta istumaan ja on myös noussut seisomaan pari kertaa (ei kylläkään itse noustessa pysy pystyssä), seisoo parhaimmillaan täysin ilman tukia, leikkii makuulla ollessaan ja kävelee itse pelkästään valjailla tuettuna. Kävelyhän on ihan haparoivaa, todella hidasta, välillä vasemmat tassut menevät väärinpäin ja se tosiaan todellakin tarvitsee tukea tai kaatuisi heti, mutta entiseen verrattuna se on paljon. Puoli vuottakin saattaa kestää että se kävelee/juoksee ihan normaalisti eikä siitä enää varmaankaan agikoiraa tai muuta fyysistä rasitusta vaativaa harrastuskoiraa saa, mutta kunhan nyt vain pääsisi kävelemään ja juoksemaan vapaasti. Ohje tosiaan oli että kunhan kuntoutuu niin ei tarvitse missään pumpulissa pitää, vaan saa omaan tahtiinsa kyllä juoksennella irtikin - mikä on Uudin kohdalla tärkeää ja erityisen hyvä juttu. En voisi kuvitellakaan että pitäisin tuota päätöntä sähköjänistä loppuelämänsä hihnassa rauhallisilla köpöttelylenkeillä. Tiedän että tuo irti pitäminen tuottaa itselleni kuitenkin henkisiä ongelmia ja näen vain kaikissa kivissä ja oksanpätkissä mahdollisuuden kompastua tai törmätä - onhan se nyt tullut todistettua että ihan mitä tahansa voi sattua. Pitäisi vaan silti pitää järki päässä ja olla olematta hysteerinen sen suhteen.

Nyt vain jatketaan sitten kotikuntoutusta, kävelyttämistä ja kaikista tärkeimpänä vesijuoksumattoilua.