Epätoivoista treeniä

Pari päivää sitten käytiin toisen koirakon kanssa treenailemassa, U liinassa yleisen pelleilyn vuoksi. Ihan ok meni, keskittyi hyvin ja jaksoi tehdä häiriöstä huolimatta, lopussa vain kesken erinomaisen kontaktin päätti pinkaista toisen koirakon luo jostain yllättävästä päähänpistosta (näytti keskittyvän täysillä, olin antamassa namia ja toinen koirakin vain istui). Onneksi oli liinassa, karjaisin ja vedin takaisin ja tuli mukamas niin nätisti viereen istumaan. Ja keskittyi taas hyvin (tai en sitten tiedä keskittyikö). Niin ihanaa hektisyyttä, että oikein naurattaa. Pitäisi seuraavalla kerralla koettaa vain lähteä astelemaan toiseen suuntaan huomioimatta sitä mitenkään, koska se joka tapauksessa on liinassa eli mitään katastrofia ei voi tapahtua. Tietenkin vain silloin kun treenikaverit on tuttuja, ja niillehän olen ilmoitellut että saattaa tällaista tehdä. Kun tuollaisessakin tilanteessa voipi olla niinkin, että se hakee sitä minun karjumistani (= huomiota, jotain erilaista yhteistä hauskaa tekemistä eikä vain tylsää treenaamista). Pitää katsella miten asia on, mutta siis ne itse treenit:

Seuraaminen on huono, täytyy myöntää. Se oli joskus hyvä, mutta olen laiskotellut ihan armottomasti ja vain helpottanut ja helpottanut harjoituksia jatkuvasti. Perusasentoon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota (teen edelleen joka ikinen kerta sen raivostuttavan käsimerkin kun sen pitäisi tulla sivulle, argh), ja seuraaminen saisi olla tiiviimpää ja ennen kaikkea motivoituneempaa. Pitäisi keksiä joku ihme konsti saada se motivaatio täysille, mutta kun ruoka ei jaksa kiinnostaa tarpeeksi kauaa ja patukan kanssa pelleillessä mopo karkaa nopeasti käsistä ja tuloksena on ylikuumentunut, hihoja näykkivä ja ääntelevä porokoira. Olen nyt jättänyt seuraamisesta kokonaan sen lelupalkan pois ihan tuosta kyseisestä syystä, ja se näkyy. Pitäisi ottaa se jälleen mukaan, mutta... On se hankalaa. Olen myös huomannut yhtäkkiä, että U on todella hidas seuraamisessa. Jos kävelen hiljaa, se pysyy mukana. Jos kovennan vauhtia, se tulee kuono polveni kohdalla, vaikka kuinka hössöttäisi ja olisi energinen. Onko se paineistumista vai ihan sitä motivaatio-ongelmaa? Pitää tätäkin miettiä. Juoksemisessa/hölkkäämisessä taas se tulee hyvin kohdalle, ainut ongelma on se erkaneminen.
Liikkeestä maahanmenoa olen nyt aloitellut tekemään ihan kokonaisuudessaan, joskus jopa alun perusasennon ja seuraamisen jälkeen, yleensä vapaamuotoisesta sivulla tulemisesta. Hyvässä vireessä ollessaan menee nopeasti pienestä kyykistymisestä + käsimerkistä, joskus taas meinaa vaatia melkein maahan asti viittomista. Menee edelleen takapään kautta, mutta olen päättänyt antaa sen mennä niin, kun se kuitenkin menee nopeasti. Se vain turhautuu jos alan muuten hyvää liikettä korjailemaan, ja alkaa hidastella. Jää ihan tajuttoman hyvin, huomaa että olen kiinnittänyt nyt lähiaikoina huomiota eniten (ehkä liikaakin, nyt pitäisi huomioida myös se nopeus) siihen jäämiseen. Saan jatkaa kävelemistä monta metriä, odottaa paikallani siellä kaukana jonkun aikaa ja kävellä hissukseen takaisin, ja tämä makaa kuin tatti paikallaan. Hieno Urpelo, tämän se ehkä osaa.
Liikkeestä seisomisesta en ehkä kehtaa edes puhua, se on huono. Ei seisahdu eikä jää. Tai no seisahtuu jos tökkään sen pysähtymään ja jään viereen seisomaan. Jos lähden kauemmas, joko istuu, lähtee omille teilleen tai tulee mukaan. Tiedän kyllä että on ihan omaa laiskuuttani.
Paikallamakuu onnistui ihan ok, metri-pari väliä vieressä makaavaan tuttuun treenikaverikoiraan. Oli aika levoton eikä jaksanut enää paljonkaan maata kunnolla, tuijotteli taakseen ja sivuilleen, ei ihmeekseni kuitenkaan tiputtanut lonkalle. Seisoin vain muutaman metrin päässä ja kävin välillä palkkaamassa, tässä ongelmana nouseminen varastamaan namia kädestä. Jos yritti varastaa, pysähdyin -> meni uudelleen maahan ja annoin palkan. Lähti toista koiraa vapautettaessa kokonaan paikalta, jolloin palautin takaisin ja annoin odottaa muutaman sekunnin, käskin sivulle ja vapautin.

Ainoa ehkä mikä näissä treeneissä meni pieleen on tuo ainainen karkaaminen, liinankäyttöpakko ja... no siinä ne olikin. Keskittymiskyvyttömyyttä ja nopeasti kyllästymistäkin ilmeisesti käytöksen perusteella oli, vaikkei sitä kyllä muuten huomannutkaan.

Seinäjoen kv

Uudia laiskotti ja se kulki yhtä kovaa ja innokkaasti kuin paikoilleen liimattu kilpikonna, mutta ei se mitään, eipä ainakaan pelleillyt ja jaksoi pitkään seistä! Nyt se raukka nukkuu varmasti koko illan kun piti herätä niin aikaisin eikä saanut oikein näyttelyssä nukuttua. Tarvitseehan pieni porokoiran alku paljon unta.

Tulos oli jälleen odotettavissa, löysistä kyynärpäistä ei tosin tullut mitään sanomista. Tuomarina oli Tapio Kakko ja tuloksena JUN H:

"Kokonaiskuvaltaan hyvä. Mittasuhteiltaan oikea, mutta turhan kevyt narttu, joka on karvattomana tänään. Oikealinjainen, mutta turhan kevyt pää. Silmien alla saisi olla täytettä enemmän. Hyvä kaula. Hieman pysty olkavarsi. Riittävät kulmaukset takaa. Takimmaiset kylkiluut saisi olla pidemmät. Hyvä häntä. Äärettömän karkea peitinkarva, pohjavilla puuttuu. Miellyttävä liikunta, luonne ja esitys. Tarvitsee aikaa ja karvaa."

Jyväskylän erikoisnäyttely

Kylmyydestä ja pitkästä matkasta huolimatta lähdimme Jyväskylään Lappalaiskoirayhdistyksen erkkariin näkemään muita porkkiksia ja saamaan kunnollisen laatuarvostelun untamosta. Arvostelu oli pitkälti sen mukainen mitä odotinkin, paitsi luulin takakulmauksista, korvista ja askelpituudesta tulevan enemmän sanomista - ja mitä vielä, tuomari kehui niitä kovasti. Tuo oli kyllä juuri sopivasti tiputtanut itsensä kaljuksi (joutui myös käyttämään manttelia kehän reunalla, kun paleli niin paljon), joka kyllä loisti kauniisti kauas asti, kun tuomari käänteli turkkia. Olen kyllä yleisestikin todella tyytyväinen sekä Uudin suoritukseen (oli vähän flegu, mutta siksi todella rauhallinen, jaksoi hyvin seistä ja ravasi monta kierrosta mukisematta), todella mukavaan tuomariin sekä arvosteluun. Tuomarina oli Maija Mäkinen, ja tuloksena siis JUN H:

"Feminiininen nuori neiti, joka antaa kevyen ja ilmavan vaikutelman. Kevytpiirteinen pää. Hyvinkiinnittyneet, kookkaat korvat. Vaaleat silmät. Oikea purenta. Kuono-osa saisi olla täyteläisempi. Pysty lapa ja suora olkavarsi. Sopivasti kulmautunut takaa. Lyhyt rintakehä ja runko vielä kovin kesken. Liikkuu riittävällä askelpituudella edestä irtonaisin kyynärpäin. Hyvä peitinkarvan karheus mutta lyhyt turkki, niukka pohjavilla. Miellyttävä käytös. Esiintyy erinomaisesti."

Valioyksilö

Uudi on ollut koko tämän viikon ihan HUIPPU!

Ne edellisellä viikolla kadotetut korvat on ilmeisesti löytyneet (ihmekös menikin omia menojaan kun etsiskeli omia korviaan jotka oli tiputtanut), ja ne toimivat taivaallisen upeasti. Totta kai tuo on vielä ihan kakara, rauhallisuutta ei ole tullut nimeksikään ja haukku raikaa tavallista enemmän, mutta mikään hösellys, innostus ja hulluus toisia koiria kohtaan ei haittaa, koska keskittymiskyky säilyy siitä huolimatta taas (hetken aikaa)! Luoksetuloa en ole koettanut vähään aikaan pahassa häiriössä (olen vain vahvistanut sitä helpoissa olosuhteissa), mutta ainakin kahden lempparikoiran kanssa leikkiessä toimivat huomiokäsky (nimi), kielto, istuminen, maahanmeno, paikalla pysyminen ja aivan upea kontakti. Eikä mistään haahuilusta ollut hajuakaan, sillä jos se ei leikkinyt koirien kanssa, se tuli minun luokseni. Ja tuli jopa välillä leikkimästä, eikä vapautettaessakaan rynnännyt heti leikkimään, vaan pyysi lisää tekemistä ja häipyi vasta kun kunnolla annoin luvan (vapaa = liike ohi ja palkka, saa mennä = koulutus ohi, ei tarvitse enää keskittyä). Olen ihan tajuttoman tyytyväinen, ja hienoja poseerauskuvia iloisista kakaroista pitäisi saada pian. En voi muuta kuin hehkuttaa Uudin erinomaisuutta, vaikka toki sillä on vieläkin paljon opittavaa, enkä todellakaan tiedä miten pitkään tämä korvallisuus kestää. Nuo sen korvat on muutenkin niin irtonaiset, että saattaapi tippuilla taas pian itsekseen. Mutta positiivisuutta, nautin tästä niin kauan kuin tätä kestää, ja tietenkin käytän hyväksi treenauksessa.

Pian onneksi onkin viikon loma, laatuaikaa pelkästään Uudille, treenaukselle ja irtipidolle, sekä tietenkin kaksi näyttelyä ja mätsäri.

Teinimutanttininjaporokoira

Ollaan treenattu viime päivinä suhteellisen paljon, päivitys vaan on jäänyt jonnekin. Kaikkia treenejä en edes muista, mutta tuon ihme-murkku-kaikki-muu-kiinnostaa-paitsi-minä-vaiheen takia ollaan aika paljon treenattu ihan vain kontaktia ja luoksetuloja eri paikoissa. Pitäisi ottaa niitä vauhtiluoksetuloja, kun se on taas niin onnettoman nihkeää tai se ylikuumenee niin ettei kuuntele. Onhan se kieltämättä aika rasittavaa, kun se tottelevainen, rauhallinen ja taitava pentu katosi jonnekin ja tilalle tuli hormonimonsteri vaihtelevan kuulonsa kanssa.

Kuitenkin, tämän päivän treeniä:

Paikallamakuuta hetkisen häiriössä (ei muita koiria, mutta traktoreita, hevonen, ihmisiä, autoja ja kaikkea muuta epämääräistä), pälyili ympärilleen ja pelkäsin monesti että tiputtaa lonkalle, joten kävin usein palkkaamassa kun katseli minuun päin. Arviolta yhteensä noin puoli minuuttia. Vähän, mutta siihen nyt on tyydyttävä jos tuo ei jaksa keskittyä.
Seuraamista superpalkalla, muutama askel -> patukka-tyylillä. Meni aika huonosti tuosta huolimatta, koska se keskittymiskyky ei riitä mihinkään. Huomaa vapautuksenkin myöhässä, eli se ei voi olla pelkkää tottelemattomuutta (tai onhan se omalla tavallaan, kun ei kuuntele edes sen vertaa että kuulisi jotain hyvää olevan tulossa). Kun ei vain kiinnosta. Häiriötreeniä, kontaktia sun muuta on tehty pikkunassikasta asti, mutta se kaikki on kadonnut jonnekin. Haahuili itsekseen todella paljon, ei pitänyt kontaktia kuin sen 5s välillä, eli penkin alle meni. Ei tullut sivullekaan kuin toisesta käskystä, missä sentään katseli vähän jonnekin silmieni suuntaan (taisi lentää lintu yli).
Kaikesta huolimatta jatkoin treeniä maahanmenoilla, eli tarkemmin sanottuna vauhtimaahanmenoilla. Maahan -> heittopalkka. Meni jotenkuten, tein vain muutaman toiston ettei kyllästyisi. Kai se jotenkin meni.

En sitten jatkanutkaan treeniä sen pidemmälle tuosta kyllästyneenä, varsinkin tuo kun hilpaisi kentän toiseen päähän ja jätti tulematta kutsusta. Koska tuo oppii olemaan jälleen irti lähtemättä jonnekin ja tulemaan takaisin, sen haluaisin tietää (ja kyllä, luoksetulojahan se on harjoitellut koko pienen ikänsä omalla ruualla, leikillä, maksamakkaralla, kinkkupasteijalla, nakeilla, lihapullilla, kissanruualla, en ole ottanut sitä kiinni, olen lähtenyt juoksemaan toiseen suuntaan, olen piiloutunut, on saanut aina palkan kun on tullut...) Turhauttavaa tehdä sama työ uudestaan kuin aiemmin, mutta eihän sille mitään voi. Teinin elämä on hankalaa. Valitan tästä samasta asiasta vielä kymmenen vuotta, ja syytän edelleen murkkuikää. En tiedä mitä muutakaan syyttää, kun en tiedä mitä olen tehnyt toisin kuin ennen tai jättänyt tekemättä, ja tuo on ilmaantunut taas yhtäkkiä.

Ravautin sitä myös muutaman kierroksen kentällä ja seisotin, kyllä se ihan ok meni.

Kotona jälleen naksuttelin sille laatikkoon menemisestä, peruuttamisesta, takajalkojen nostamisesta naurettavan matalalle laatikolle, kontaktista, tassun antamisesta, kumartamisesta, maahanmenosta ja noudosta. Se nostaa sen jo melkein selkälinjan tasalle, vautsi vau.