Sterilointi

Nyt se vihdoin tuli sitten tehtyä. Urkki on nyt steriloitu ja tuossa se makaa puolihorteessa kauluri päässä. Hyvin oli heräillyt, vielä tietenkin tokkurainen ja todella väsynyt, mutta muutenkin oli hyvin mennyt ja aika pieni leikkaushaava vain tullut.

"Ai miksi?" on melkeinpä jokaisen kysymys:
1. No ettei tulisi niitä juoksuja. Uudia ei käytetä jalostukseen (luonne ei rodunomaisin, mahdolliset allergiat, ei mitään syytä käyttää jalostukseen eikä omakaan aika riittäisi), joten miksipä ei kun se helpottaa harrastelua ja myöhemmin mahdollisia kisaamisia + ettei aina tule sitä juoksupelleilyä ja helpottaisi Uudinkin oloa. Se on juoksujen aikaan ollut niin pihalla, kuuro ja kiinnostumaton kuin olla ja voi, se vain kulkee nenä maassa ja hinkuaa toisten koirien luo, eikä piittaa pätkääkään mitä sille sanotaan. Nyt sillä oli 6kk juoksujen välissä.
2. Ettei tulisi niitä mahdollisia terveysriskejäkään sitten kun ei niillä juoksuilla ns. tee mitään. Ei tulisi märkäkohtua/kohtutulehdusta tai toivottavasti olisi pienempi riski saada nisäkasvaimia kun se leikattiin nyt jo.
3. Helpottaisi myös muiden kanssa olemista sekä Kannuksessa että kotona, kun ei 2x vuodessa tarvitse pitää mitään uroseristystä. Ei ole mikään syy leikkaamiselle mutta yksi hyvä puoli.

Toivottavasti ei vain tulee mitään huonoja puolia nyt runsaasti (luonteen muutoksia esim. ärtyisämmäksi toisia koiria kohtaan, virtsankarkailua tms) ja paranisi tuo leikkaushaava nopeasti, niin olisi varsin onnistunut ja kannattava toimitus.

Laihian ryhmänäyttely

Koska se sattui olemaan niin lähellä, en tietenkään voinut olla ilmoittamatta Uudia Laihian ryhmänäyttelyyn, varsinkin kun Ruuti ja Vappu tulivat myös. Ehkä olisikin voinut vähän harmittaa jos olisin lähtenyt johonkin kauemmas kalliiseen näyttelyyn, koska koko hommasta ei tullut yhtään mitään - U ei ravannut yhtään kunnolla eikä millään seisonut hyvin, vaikka se on aiemmin osannut sen 100% ja saanut aina kiitosta käyttäytymisestään. Tuloksella ei ollutkaan mitään väliä, mutta en ollut tyytyväinen itse tuohon suoritukseen. Näyttelyssä meni ihan koko päivä, koska Vapun arvostelun takia (joka alkoi kymmeneltä) piti lähteä joskus kahdeksan jälkeen menemään nlypaikalle, mutta tietenkin kehä oli reippaasti myöhässä ja sitä sitten ulkona kyhjöteltiin kylmässä tuulessa (tarvitseeko edes sanoa olinko pukenut kunnolla, katsonut vain mittarista että oi siellähän on lämmin, 0 astetta - tuuli oli varmaan -20c). Uudillakin alkoi olla kylmä siinä vaiheessa kun jonoteltiin ja oltiin piakkoin menossa kehään, ja sehän näkyi myös kehässä: köyristeli selkäänsä eikä asettanut itse jalkojaan mitenkään järkevästi, vaan seisoi lytyssä ja jalat mahan alla epätoivoisista asetteluyrityksistäni huolimatta. Ja maassa sentään oli PIKKUKIVIÄ, niiden takia täytyy yrittää kuristua :P Nooh, ei se mitään. Pikkuinen nukkui koko illan.

Tuomarina Tapani Pukkila, JUN H

"Kevytluustoinen, mittasuhteiltaan muuten oikea. Hyvä pää ja kaula. Kookkaat korvat, luisu lantio. Hennot, hyvin kulmautuneet raajat, vennot ranteet (??). Liikkuu hyvin. Pehmeä karvapeite. Luonne oikea." Ja ruksittu "rodunomainen lähestyttäessä". Olisi saanut kyllä olla vähän pidempi ja kattavampi arvostelu.

Nykyisellään se näyttää siis tältä jotenkin esitettynä:

Ja loppuun iloinen loppukevennys ilmentämään porokoiran luontaista älykkyyttä:

Kirkas Untamo

Uudi loisti koko päivän täydellisyydessään!

Mentiin melkein heti koulun jälkeen metsään (purkkarille) koirien kanssa, minä asenteella "no jaa kai sitä voi mennä sinnekin kävelemään vaikkei siitä mitään kuitenkaan tule" - ja Urkki oli irti! Täydellisesti! Kyllähän sillä liina laahasi perässä (itse asiassa minua itseäni varten), mutta kyllä se juoksi Nanan kanssa niinkin kauas ettei se liina olisi enää hyödyttänyt mitään jos se oikeasti olisi halunnut häipyä. Eikä se edes haitannut että se juoksi kauas, koska tottakai se juoksee kun Nanakin juoksee, mutta yksin se ei lähtenyt yhtäkään kertaa yhtään mihinkään huitelemaan, totteli täydellisesti (tuli aina heti kutsusta, vaikka leikki Nanankin kanssa ja yritti väistellä Nanaa että pääsi juoksemaan minulle asti). Eikä ne edes lähteneet oikeasti kauas vaikka keskenään juoksivatkin (ja vain tietä/polkua pitkin, ei ollenkaan metsään), U tuli usein ottamaan kontaktia ja tuli välillä kävelemään viereen vaikka Nana käveli edempänä. En silti ottanut liinaa pois, ja se olikin enemmän omalle mielenrauhalleni. Ja pikkuhiljaa ehkä opin taas luottamaan ettei se lähde ja tottelee. Tai sitten tämä oli joku ihmepäivä ja muuten se on kuten pahimmillaan - huitelee missä tahansa, tuijottelee vain jatkuvasti metsään, ei piittaa missä menen eikä kuuntele. Nyt se kuunteli täydellisesti.

Ja kun illalla naksuteltiin, U tarjoili hyvin peruuttamista, takatassujen laittoa alustan päälle + lopuksi piti mahtavasti kapulaa, ei yhtään pureskellut ja tiputti käteen vasta kun naksautin. Jotenkin se vain loisti tänään.

Pienen pieni agikärpäsen purema

Ihan todella pikkuruinen, mutta on kuitenkin. "En mä koskaan mitään agia tule treenaamaan, ei mua kiinnosta semmonen ja se on tylsää." Enhän minä sitä vieläkään kunnolla treenaa enkä usein, mutta vähän alkoi silti kiinnostaa... Lähti ihan vain viattomasti siitä että yritin saada sitä taas tottumaan puomiin/muihin korkeammalla oleviin lankkuihin, kun se yhtäkkiä alkoi pelätä niitä agitunnilla (en tiedä/muista mitä tapahtui, kai turhauduin tai jotain ja se otti nokkiinsa, koska ei siinä ainakaan itseään koskaan satuttanut ole). Ja pienesti ja viattomasti, kun se ollut taas esteistä moksiskaan, se harjoittelu lähti käsistä. Vaikka enhän oikeasti edes tiedä agista mitään. Harjoittelin vähän puomin kontakteja (erityisesti alastuloa) targetin kanssa (se hieno juoksukontaktien kokeiluidea jotenkin hiipui kun en jaksanutkaan treenata sitä niin ahkerasti), vähäsen hyppyjä ja putkea lopulta hiukkasen mutkalla. Eikä se lähtenyt huitomaan mihinkään/saanut kohtausta, joten hienoa senkin puolesta.

Otettiin (tietenkin) myös alokkaan liikkeitä kun kerran halliin oltiin tultu ja itse asiassa juuri sen takia. Liikkeestä maahanmeno on jo aika sujuva, se oma pieni niiaus/kumarrus pitäisi saada pois ja nopeutta lisää. Treenasin tänään enimmäkseen juuri tuota nopeutta, eli vauhdista sivulla maahan -> heti palkka maahan ja vapautus. Aika napakastihan se alkoi piakkoin mennä.
Seuraamista tehtiin ihan vain imutuksella. Pitäisi muistaa jatkuvasti katsoa eteenpäin, koska tuo alkaa jätättää todella nopeasti enkä tiedä paineistuuko se jos katson siihen. Ei se kyllä yleensä. Tai sitten sillä ei vain ole motivaatiota. Myös käännöksiä oikeaan ja vasempaan, pysähtymisiä ja yksi onneton täyskäännös. Kaikki imutuksella, pitäisi ottaa kylläkin se kosketuskeppi tai edes naksu käyttöön ja koettaa saisiko parempia tuloksia aikaan. Istuu hyvin ja nopeasti sivulle. Menee nykyään perusasentoon jo ihan ok, aika hyvin loikkaa jo perässä jos itse astun pari askelta sivulle tai viistosti eteen.
Seisomista harjoiteltiin myös aika paljon, eli ihan vain seisahtamista. Pysyy siinä vain pari sekuntia (vapautankin aika nopeasti), mutta seisahtuu jo huomattavasti paremmin ja alkaa vähän tajuta jutun jujun.
Tehtiin myös muutama luoksetulo joissa meinasi karata (lähti hullunkiilto silmissään kaartamaan jo ohi, mutta kutsuin uudestaan niin suoristi matkansa eteeni), ja se karmein nykyään eli paikallamakuu. Sille on tapahtunut jotain, ja tiedänkin mistä johtuu, eli ihan oma vikani. Viimeksihän U lähti paikallamakuusta juoksemaan, jolloin lähdin vain pois ja otin sen kiinni - ja vasta huomasin etten käskenyt sitä ollenkaan takaisin makuulle. Ärh. Miten voi olla noin tampio, että pilasin koko paikallamakuun. Nytkin se lähti, mutta tuli onneksi luo kun huusin, ja palautin sen nyt takaisin makuulle, ja helpotin huomattavasti. Tuota pitää tehdä paljon ja vaikka liinassa ettei tule tuommoista härdelliä kun se lähtee enkä muista vain ottaa sitä kiinni ja lopettaa hommat, vaan että palautan sen takaisin siihen jossa sen on tavallaan "pakko" maata. Ja tietenkin teen lyhyempiä, helpompia paikallamakuita hyvällä palkalla. Paljon. Useissa paikoissa. Nyt suurimpana treenattavana onkin seuraaminen ja paikallamakuu.