Seuraavan vuoden tavoitteet

Pakkohan niitä on tänne laitella, vaikka ei meillä paljon kunnioitettavia tavoitteita olekaan. Yleistä aivojen kasvattelua, häiriökestävyyttä ja keskittymiskykyä lähinnä.

Lupasin itselleni että U on seuraavana kesänä kisakunnossa alokasluokkaan, vaikkei me kisaamaan ollakaan vielä aikoihin menossa. Kunhan onnistuisi ne liikkeet kokonaisuudessaan, se saa minut tyytyväiseksi. Ja onnistuisi siis ihan pihalla, ei sisällä nyhjöttäen. Häiriöistä en oikeastikaan uskalla luvata mitään, mutta sen lupaan etten ota niistä turhaa stressiä joka pilaa kaikkien liikkeiden opettelun. Toimikoon sitten niin pienten häiriöiden kanssa kuin toimii, vaikka niitäkin harjoitellaan erikseen. Muutenkin lupasin ottaa itseäni kunnolla niskasta kiinni tuon kanssa ja aloittaa ns. tosissaan treenaamisen (tosissaan vaan ei vakavissaan), eli saisin aikaiseksi jopa suunnitelmat ja treenipäiväkirjat, jotka pitää oikeasti saada tehtyä ihan koulunkin takia. Koskahan olen viimeksi täyttänyt treenipäiväkirjaa? Siitä on jo varmasti puoli vuotta, hyvä ja ahkera minä.

Mitä se Urpo sitten jo osaa?

Luoksepäästävyys. Toimii, jos on tarpeeksi tuttu ihminen ja minulla herkkua kädessä. Ei tod toimi jos vain käsken sen sivulle (odottamaan) ja joku tulee. Ehei, tämä saa hepulin ja loikkaa kauniisti tuomarin syliin. Tässä siis harjoiteltavaa, etenkin tuo rauhallisuus. Parashan olisi jos se ei edes nousisi mutta kunhan ei syliin asti loikkaisi. Ehkä siitä saa söpöyspisteitä kokeessa jos U nuolee tuomarin naamaa oikein suloisesti...?

Paikallamakuu. On mennyt takapakkia. Ei toimi jos ohi kulkee joku, vieressä on vieraita ihmisiä/koiria tai itse hommaan jotain ylimääräistä. Ei tiputa lonkalle, menee ihan nätisti (on kuin hidastettu norsu, pitäisi mennä nopeammin mutta silti pysyä rauhallisena, siinä vasta ongelma), pysyy kaksin ollessame hyvin melkein minuutin jos seison pökkelönä paikallani. Treeniä treeniä treeniä.

Seuraaminen. Eheh. Ehkä en kehtaa edes puhua tästä. Eniten hommaa. Olen nyt saanut lähdön mielestäni hyväksi, ei enää hidasta alussa eikä ääntele, mutta istuu hitaasti ja vire laskee todella nopeasti. Liiallisen kuumumisen takia palkkaus on hankalaa, koska nameista vasta alkaakin hidastella/ei kiinnosta, mutta tästä rakkaasta patukastamme taas räkä lentää ja haukku raikaa. Hohhoi.

Liikkeestä maahanmeno. Seuraa lähtöpätkän hyvin jos en kamalaa maratonia kävele, mutta se hiiiitttaaauuuusss..... Lenkillä kun käsken sen vain normaalista kävelystä yhtäkkiä maahan kun se ottaa kontaktia, se menee nopeasti. On ainakin muutaman kerran mennyt. Eihän se sitä oikeasti vielä osaa. Mutta osaa mennäkin. Etupään kautta. Paitsi joskus vielä pitää olla se onnettoman suuri käsimerkki. Pysymisessä ei mitään ongelmaa, joskus vähän nykii kun palaan vierelle.

Luoksetulo. Miksi minusta tuntuu, että tämä ei etene ikinä? Ehkä siksi että treenaan tätä vähiten. Suuuuuri käsimerkki, jos juoksee liian kaukaa suuressa häiriössä saattaa saada suurenkin hepulin, mutta kaksistaan ok. Ei olla otettu vielä pitkiä matkoja, ihan muutamia metrejä vasta.

Liikkeestä seisominen. Ei jää vielä liikkeestä hyvin seisomaan (tuppaa menemään maahan tietenkin), mutta on oppinut jo muuten seisomaan ihan ok. Seisoo kauan käskystä (johtunee siitä että treenattu näyttelyihinkin samalla käskyllä), mutta ei jos lähden kävelemään poispäin. Omasta mielestäni hyvällä mallilla siihen verrattuna mitä se juuri oli.

Hyppy. Huihuihui. Olen unohtanut ihan totaalisesti koko hypyn. Se tosin saadaan kursittua kokoon aika nopeasti. Hyppää nimittäin mielellään, osaa seisahtua varsinkin jos käytän aluksi käsimerkkiä. No panic.

Muuten se on oppinut pyörimään ("jahtaamaan häntää"), viittaamaan, antamaan vieraillekin tassua kun ne tulevat käymään, ottamaan kontaktia paremmin kuin ennen kun tulee ihminen/koira vastaan, pitämään noutokapulaa muutaman sekunnin (ihan yhtäkkiä vaan alkoi pitää sitä todella varmasti ja ehkä kauemminkin, mutta en ole uskaltanut vielä näin nopeasti harppoa, ihme koira kun oppii itsestään välillä ja välillä taas ei tee mitään sataan kertaankin toistettua), tuomaan vapaamuotoisesti esineitä vähän paremmin, pyörimään laatikon ympäri etutassut laatikolla, seuraamaan paremmin kosketuskeppiä ja menemään oikeaoppisemmin kaukon vaihdot, etenkin maasta seisomaan nousemiseen olen übertyytyväinen. Harjoittelun alla on (ovathan nuokin silti) vielä jalkojen pujottelu, kosketualustalle meno/siellä pysyminen, käskyjen totteleminen kaukaa ilman että tulee luokse esim. istumaan, merkille meneminen, laatikkoon meneminen, laatikon päällä seisominen etutassut maassa ja siinä etutassujen avulla pyöriminen + takaisin laatikolle nouseminen, jalannosto -> jalkojen nosto -> jalkojen nosto seinää vasten, metallikapulan suuhunottamisharjoitukset ja mitähän vielä... Kiitoksia vain melkein kaikkien temppujen ideoista Hukan omistajalle ;)

Eipä me paljon muuta tehdäkään kuin treenataan alon liikkeitä ja sitten noita ylimääräisiä temppuja ja ns. hyödyttömiä juttuja. Joista on kuitenkin hyötyä. Eipä muuta kuin hyvää uuttavuotta vaan sitten toivoo Susi:

Normipäivittelyä

Eipä ole taaskaan mitään järin mullistavaa tapahtunut, Uudi tosin on ollut viikon vanhemmillani hoidossa (messarin ja mahdollisten tartuntatautiriskien yms takia sitä ei koulun alueelle voi tuoda pariin viikkoon, nyt onneksi alkaa loma ennen sitä paria viikkoa) ja se aika on tuntunut ihan järjettömän pitkältä, koska pisin aika mitä ennen olen ollut siitä erossa, on yksi yö (miten niin riippuvainen koirastani?). Hyvin se kuulemma oli silti ollut, viimeisenä päivänä oli keksinyt postinhakureissulla jotain niinkin hauskaa ja aikuismaista kuin hihnan repiminen ja myöhemmin samana päivänä avannut petinsä vetoketjun ja vetänyt täytteet ulos... Miten tämä on mahdollista?? No eipähän mennyt kallis peti rikki kuitenkaan :D

Joululomaksi on aika kiitettävästi läksyjä, joten Uudin osalta se ei ole loma ollenkaan - läksyjen (muutama temppu, kosketusalustan opettaminen ja eteenmeno/ruutuunmeno yms tämän tyyppinen sen avulla, ja mitähän niitä vielä oli...) lisäksi pitää treenata runsaasti alokasluokan liikkeitä ja miettiä jo sitä BH-kokeeseen treenaamistakin, harjoitella paljon irtioloa pellolla/pihalla/toivottavasti muuallakin, luoksetuloa vaikka se näkisi juoksevan norsulauman ja mitähän vielä... Kai sille pitää vähän lomaakin antaa. Pari päivää. Nythän se on vain lötkötellyt koko viikon, mutta toimii sitäkin paremmin ja kuuntelee hyvin (ehkä ei puhuta eilisestä lenkistä kuitenkaan sen enempää...). Opetin sen eilen viittaamaan, koska se yhtäkkiä vain rupesi tarjoamaan sitä omasta käsimerkistäni (nostin käden ylös, tämä seurasi samalla tavalla perässä).
Juoksut ovat ehkäpä piakkoin tulossa tai jo hyvää matkaa menossa, koska tuo nuoleskelee itseään tosi paljon ja merkkailee ulkona jatkuvasti muiden päälle. Urosten seurassa se ei ole ollut, joten varmaksi en tiedä.

Kuvia ei ole tullut taas pitkiin aikoihin koska kamera on aina toisessa paikassa kuin missä sitä tarvitsisi, mutta toivottavasti niitä kuvia tupsahtelee useammin jos saan hommattua sen paremman kameran. Parempaa laatua en tosin voi luvata, siinä hyvän kuvaamistaidon opettelemisessa saattaa kestää...

Helsinki Winner ja Voittaja 2010

Innostuin lähtemään Uudin kanssa viikonlopun näyttelyihin Helsinkiin, kun paikalla oli hyvä(t) tuomari(t), ja pääsi vielä halvemmallakin sisään (kotimainen rotu) - pakkohan se oli käyttää hyväksi! :D

Lähdin ajatuksella että parhaassa tapauksessa haetaan H molemmista näyttelyistä, enkä osannut odottaakaan EH:ta, joka tuli ensimmäisenä päivänä! :O Tuomari kehui kovasti Uudia lupaavaksi, kunhan liikkeiden pentumainen löysyys häviää ja karva kasvaa (ja se on alkanut vihdoinkin hieman kasvaa!). Tuomarina siis Saija Juutilainen ja tulos JUN EH:

"1v. Hyvärunkoinen juniori, riittävästi raajaluustoa. Kaunisilmeinen nartun pää, kuono voisi olla vahvempi. Hyvä purenta. Kookkaat korvat. Riittävät kulmaukset, vahvat käpälät. Hyvä hännänasento. Liikkeessä vielä pentumaista löysyyttä. Hieno luonne. Hyvä karvanlaatu."

Toisena päivänä (Voittaja-10) tuomarina ei sitten ollutkaan se jonka takia periaatteessa koko reissulle lähdin, mutta ei se sinänsä enää haitannut eikä toisessakaan tuomarissa tokikaan mitään vikaa ollut. Uudi oli kyllä ihan ihmeellisellä päällä (= normaali itsensä, mutta outo normaaliin näyttelykäyttäytymiseen verrattuna). Se melkein alkoi riehua kehässä, loikkasi vasten tuomarin jalkoja ja oli muutenkin seisoessaan levoton. Toisaalta, luultavasti sitä väsyttää kahden päivän näyttelyputki, jollaiseen se ei ole todellakaan tottunut. Tulos oli sitä mitä odotinkin (ei käytöksen takia, tuomari kehui iloista luonnetta, mutta muutenkin), eli JUN H. Tuomarina Leila Kärkäs:

"Vielä kovin ilmava narttu, hieman lyhytrunkoinen tässä vaiheessa. Kevytpiirteinen pää. Kookkaat haja-asentoiset korvat ja silmissä pyöreyttä. Saisi olla paremmin kulmautunut sekä edestä että takaa. Sopiva rintakehä. Liikkeissä saisi olla enemmän voimaa & ulottuvuutta. Kyynärpäissä löysyyttä. Melko hyvä karvanlaatu jo nyt. Hyvä kaula & ylälinja. Iloinen ja reipas käytös."

Kyllä huomaa tuomareissa/mielipiteissä eroja, kun kahden päivän sisällä melkein kaiken mitä toinen kehuu, toinen "haukkuu". Mutta tärkeintä oli saada hyvät, kattavat arvostelut ja muutenkin mukava näyttelyviikonloppu. Ja se EH :D

Mimikry

Meille kuuluu...koeviikkoa ja treenaamista. Kylmää, ankeaa marraskuun loppua. Valitusta Uudista ja hehkutusta Uudista.

Koeviikon takia Uudille on jäänyt aika paljonkin vähemmän aikaa, mitä se ei tosin onneksi ole mitenkään oirehtinut. Samanlainen pöpi murkkukuuro se on toisinaan edelleen, mutta joskus sentään näkyy hieman parannustakin... Se on ollut nyt muutaman päivän ihan outo, kamalan iloisen hömppä mutta silti yrittänyt niin parastaan ja kuunnellut upeasti. Arvatkaapa vain onko sitä tullut silti pidettyä suuremmin irti (harjoiteltua sitä) muuta kuin pihalla, vaikka se onkin tuollainen aivollinen välillä. Miksi pitää aina olla niin kiire, miksi kaikki hyvät maastot ovat kaukana, miksi minua laiskottaa, miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa ja miksi on niin kylmä, että kamalasta kerrastosta huolimatta on niin kylmä, että on pakko kääntyä takaisin kesken lenkin tai oikeasti kuolee. Juujuu pitäisihän sitä taas harjoitella vaikka liinassa...kunhan tuo koeviikko on ohi.

Treenattu ollaan. Vähäsen. Olen eniten harjoitellut nyt nopeaa maahanmenoa, koska kyllähän se siinä ihan ok pysyy, mutta kun se on niin onnettoman hiiiidaaasss.... Kuin käskisi traktoria maahan, eikä se tuolla kylmässä halua laittaa kyynärpäitä alas asti. Meneehän se sitten kun käskee toisen kerran, mutta kun sen pitäisi mennä ensimmäisellä käskyllä. Muuten pääasiassa ihan perusasentoja, luoksetuloja (ihan kyllä vapaamuotoisiakin aika runsaastikin, mutta minne on jäänyt se ennen niin tehokas viheltäminen?? tyhmä minä), seuraamisen oikeapaikkaisuutta, maasta seisomaan nousemista (miksi??) ja seisomaan jäämistä ja siinä pysymistä.

Ja vihdoinkin se pohjavilla alkaa kasvaa! Kaula alkaa näyttää jo melkein hyvältä ja takapuolen päällä on pieni läntti harmaata villaa, mutta kyllä näillä pakkasilla sitä takkia pitää edelleen käyttää - koko selkä, maha ja jalat ovat ihan paljaita ja raukka hytisee pitkäksi aikaa pysähtyessä takki päälläkin ja nostelee tassujaan. Harmi että ne karvat tuskin parissa viikossa tulee messariin (ollaan molempina päivinä), mutta saahan se H:n karvoistakin huolimatta. Saadaanpahan mielipidettä eri tuomareilta. Katsoo nyt vaan miten hyvin onnistuu, kun tuo alkaa pikkuhiljaa oireilla juoksuja ja ollaan majoittumassa samaan huoneeseen uroksen kanssa... D: Pitää vain toivoa ettei mitään tule ja järjestellä tuo majoitus/näyttelyyn meno uudelleen jos tulee.

Uudi on lyönyt päänsä

Vähän epäilyttää onko Uudi jotenkin sairas. Oltiin tänään tennarilla treenaamassa (ei sentään kentällä), Uudi koko ajan irti (ihme muutenkin että keskittyi niin hyvin eikä pelleillyt yhtään, vaikka yleensä tennari on se paikka jossa riehutaan). Se keskittyi aivan tajuttoman upeasti, eikä edes yrittänyt lähteä Nanan luo. Kyllähän se välillä sinne katsoi kiinnostuneen näköisenä, mutta silloin käännyin heti ja lähdin menemään toiseen suuntaan, piakkoin pieni päänsä lyönyt porkkis vieressä kävellen ja odottaen tekemistä. Ja kaikista oudointa oli, kun Nana sai palkan (olin myöskin vapauttanut Uudin paikalta) ja pyöriskeli siinä lelu suussa ja pian leikkiasennossa Uudiin päin, ja mitä tämä tekee - seisoo siinä hetkisen tuijottaen Nanaa, olen 100% varma että nyt se lähtee ja jo valmis tarttumaan sen pantaan - U kääntyy ja tulee luo. Jätti Nanan yksin leikkiinkutsuunsa. Leikkimään. Lelulla. Sai kyllä todellakin superpalkan ja älyttömästi kehuja.

Mutta itse treenitkin menivät ihan suht hyvin:
Liikkeestä maahanmeno alkaa pikkuhiljaa jopa näyttääkin siltä miltä alulla oleva maahanmeno näyttää, käsimerkillä kylläkin. Jouduin tänään käyttämään todella suurta käsimerkkiä ja pari kertaa toistamaan käskyn, kun ei suostunut menemään kylmään maahan kunnolla makaamaan. Perusasento ok, pitää vielä tehdä sellainen ihme koukero kädellä jotta se tulee kunnolla. Takapään käyttö on parantunut huomattavasti, joskus jopa kiepauttaa sen fiksunkin näköisesti taakse. Kerran meinasi tulla väärälle puolelle, kun ollaan aika paljon harjoiteltu lenkillä sitä oikealle sivulle tulemista (tietysti eri käsky kuitenkin), eli pitääpi erotella ne kunnolla toisistaan.
Seuraaminen on huono. Selailin vanhoja kuvia ja blogimerkintöjä seuraamisesta joskus aikaa sitten, ja alkaa melkein itkettää miten hyvä se oli silloin. Pitää vain tehdä paljon töitä, eli melkein aloittaa alusta. Käännöksiä ei tehdä vielä kunnolla ollenkaan, kunhan saisin sen suoran seuraamisen hyväksi, kun tuo meinaa jätättää. Siihen auttoi käden koukistaminen siihen sen yläpuolelle, mutta pakko sekin on joskus häivyttää. Muuten kyllä kontakti hyvä, mentiin aika läheltäkin Nanaa eikä vilkaissutkaan sinne.
Liikkeestä seisominen alkaa edistyä! Edelleen tökkään sen jäämään paikalleen kädellä, mutta tänään koetin mennä muutaman askeleen pysähtymisen jälkeen, ja se jäi! :) Ennakoi istumista lopussa, mutta käskytin uudelleen hetkeksi seisomaan, tulin uudelleen viereen ja vapautin suoraan.
Luoksetuloa en uskaltanut kaukaa ottaa, etten olisi pilannut liialla innostamisella ja Nanan ohi juoksemisella muuten hienoa suoritusta ja saanut sitä karkaamaan. Vähän meinasi törmätä, mutta muuten hyvä, toisen käden kanssa tosin.
Paikallamakuu Nanan kanssa, väliä pari metriä. Poistuin muutaman kymmenen askeleen päähän pisimmillään, kävin aika usein palkkaamassa. Makasi tarkkaavaisena, mutta ei nykinyt lähtemään. Meinasi nousta kun tulin viimeisellä kerralla takaisin, mutta karusti käskin vain uudelleen maahan ja annoin taas odottaa hetken. Nyki seuraavallakin kerralla vähäsen, mutta pysähdyin joka kerta kun meinasi nousta -> lopetti ja makasi kiltisti vierelläkin pari sekuntia.

Samaa mitä aina ennenkin

Miksi minusta tuntuu, että kaikki päivitykset on ihan sitä samaa - joka toisessa hehkutan päivän treeneistä tai yleisesti siitä kuinka U on ollut unelmallinen, joka toinen päivä valitan sen murkkua, treenejä ja muutakin yleistä. Tänään on aikalailla valituspäivä, kyllähän me jotain fiksuakin ollaan tehty vaikka koko päivä on kyllä ollut Uudin osalta aika päätöntä menoa. Jos se olisi ihminen, sanoisin että se tahallaan ja kiusallaan kaivaa verta nenästään. En kuitenkaan harrasta inhimillistämistä.

Ja miten se sitä verta sitten kaivaa... 1. Huutamalla. Se on huutanut tänään kuin pistetty ja kuolemaa tekevä sika. Se huusi kun se oli yksin (?!), se huusi kun jätin sen kaupan eteen sille puolituttujen ihmisten kanssa (eikä totellut, vaikka kielsivät), se huusi kun tulin, se huusi matkalla vastaan tulevalle koiralle (mieleen nousi vain kysymys, että mikä sitä vaivaa), se huuteli huvikseen välillä lenkillä, se huusi ollessaan tennarilla juoksemassa toisen koiran kanssa, se huusi juuri äsken ja juoksi ympäri pientä huonettani. 2. Kerjäämällä huomiota näykkimällä. Uudi. 1v. Näykkimällä. En tiedä onko mitään, mikä rasittaisi enemmän. Ja kun häivyin huoneesta, se jäi huutamaan. Jouduin myös rauhoittamaan sen syliin kun meno alkoi olla sen mukaista, ja se huusi kuin syötävä ja örisi ja ärisi. Mielenkiintoista olisi tietää, mikä siellä päässä on ongelmana. 3. Vetämällä lenkillä. Uudi. 1v. Joka ei ole koskaan vetänyt, jonka kanssa on ollut canicrossin harrastamisen aloittamisen kanssa ongelmia koska se ei ole halunnut vetää. 4. Olemalla hyperaktiivinen ja muutenkin aivan kierroksilla.

En tiedä onko tämä kaikki nyt jotain ihme energiapuutetta (lyhyt koulupäivä, parin tunnin lenkki päivällä, liinassa pihalla, treenailua sisällä, tennarilla riehumassa toisen koiran kanssa, puruleluja, nukkumista...) vai jotain ihme pompottelua, mutta oli syy mikä tahansa, U ei ole kyllä kerännyt tänään kovin suurta pistesaldoa.

Kokeiltiin myös ruokakupin kanssa tekemistä pihalla (kun U oli liinassa), vihelsin ja annoin ruokaa jos tuli heti. Ekalla kerralla ei huomioinut mitenkään jolloin lähdin häivyin paikalta kuppeineni, ja ryntäsi perään. Toisella kerralla tuli hitaasti, kehuin kun tuli luokse mutta en antanut kuppia. Kolmannella kerralla tuli suht ripeään, olisi voinut tulla nopeamminkin. Sai palkan.

Parasparasparas

Uudi on ihan PARAS! Taas. Välillä. Vaihteeksi. Oltiin tänään liinan kanssa metsässä, tietystä syystä. U kyllä riehui, juoksi ja kuljeskeli koko liinan pituudella metsätiellä, mutta mikä ihmeellisintä, se pysähtyi välillä, tuli luokse ihan valtavalla innolla (myös käskystä, mutta enimmäkseen itsekseen) ja otti aivan järjettömän hyvin kontaktia. En tiedä olenko tehnyt jotain eri tavalla (no olen kyllä, mutten ennemminkin tiedä onko se vaikuttanut näin nopeasti) vai onko tänään taas tällainen hyvä päivä. Parhaiten varmaankin vaikuttaa se, etten turhaudu. Nyt minulla on vähän hajua mitä teen, eli olen luultavasti rauhallisempi ja itsevarmempi. En myöskään jäänyt asenteeseen "ai ei se tänään taas kuuntele, ei tästä tule mitään". Ei se ensin kuunnellut, mutta vaadin hyvää kävelyä ja tottelemista, että pystyimme jatkamaan, ja alkoihan se toimia. Aivan täydellisesti vieläpä. Kotimatkalla tuli vastaan muutama koira, upeasti meni. Ensimmäisen kohdalla jouduin vielä sanomaan nimen (katsoi kyllä heti), mutta seuraavien kohdalla katsoi jo itse. Mahtavamahtavaparashienotyttö.

Metsässä tehtiin todella lyhyt jälki, jossa yksi todella loiva kulma. Ei onnistunut, oli toinen koirakko häiriönä eikä malttanut keskittyä niin intensiivisesti niin rauhalliseen hommaan nyt, vaan hosui pitelyistäni huolimatta monen namin yli, vaikka kyllä keskittyessään etenikin upeasti. Se keskittyminen ei vain ollut aivan parasta. Mutta ei haittaa yhtään, kun muuten meni niin hienosti koko lenkki.

Marraskuu...

Sataa, alkaa olla kylmä (no ei enää nyt niin kylmä ole kuin oli esim. pari viikkoa sitten), kun pääsee neljältä tunneilta on jo pimeä. En tiedä olenko vai enkö ole edennyt yhtään untamon kanssa siitä millaista sen kanssa oli n. kuukausi sitten, ehkä olen ehkä en. Olen käynyt läpi mielessä satoja vaihtoehtoja siitä mikä on pielessä ja mitä pitäisi tehdä (jopa johtajuusongelmista huonoon suhteeseen ja ihan murkkuikään asti). Parhaalta kuullostaa tällä hetkellä vastaehdollistaminen toisiin koiriin/ihmisiin/eläimiin yms maapallon tallaajiin, luoksetulon vahvistaminen omatoimiseksi ja todellakin vahvaksi (aloittaminen melkein alusta ja todella helposta, ja myöskin niin että kun U katsoo minua -> vihellän ja palkkaan, eli periaatteessa se saa tulla luokse kun katsoo minuun, ja voi saada sen mahdollisuuden että kutsun sitä. Näin kärjistetysti. Lisänä kaikki yleiset kulkemiset maastossa niin etten jatkuvasti kutsu sitä luokse tms, vaan menen ja se tulee jos on tullakseen sinne suuntaan minne minä olen menossa - joskin pidän sitä liinassa, eli sen todellakin on pakko tulla jossain vaiheessa. Teen treeneistä/yleisistä käskyistä helppoja ja hauskoja, mutta ne on pakko tehdä. Vaikka ei se saisi tuntua pakolta, mutta tehtävä ne on silti. Ja vaikka aina olenkin antanut ruuan vasta kun U on istunut, alan vaatia siltä enemmän/vaihtelevammin, voisin joskus ottaa ruuan mukaan treeneihinkin. Jätän mahdollisimman paljon kaiken houkuttelun ja pyytelyn pois, ja alan naksutella enemmän, ja se saa itse tarjota toimintaansa ja saa palkan vain jos tekee oikeasti hommia. Harjoittelen myös vähitellen suuremmassa häiriössä. Ja niin edelleen. Muistettavia asioita on miljoona, mutta eiköhän näillä koeteta miten onnistuu. Tämä on siis suunnitelma, toivon todellakin että onnistuu käytännössä, ja pakko sen olisi onnistua.

Treeneissä varsinkin pitäisi muistaa tuo koko homma, jonka tosin olen aika hyvin muistanutkin: jos U ei tee pyydettyä asiaa (jonka siis osaa, tyyliin istuminen), en toistele käskyä, yritä houkutella sitä namilla tottelemaan tai mitään muutakaan vastaavaa, vaan häivyn. Lähden palkan ja huomioni kanssa, ja häiriöttömässä ympäristössä se toimii ihan ok. Muuten kaikki tuppaa olemaan kiinnostavampaa. Eiköhän me vielä täältä teinimörköyden, tottelemattomuuden ja vapaanapitoepävarmuuden suosta nousta :D

En tiedä mikä tämän tekstin idea piti olla, mutta selvittääpä ainakin vähän omia ajatuksiani. Ja saan itseäni niskasta kiinni ja todella tekemään töitä kun se on tavallaan luvattu.

Vanha kuva, kesäinen temppu-urho

Epätoivoista treeniä

Pari päivää sitten käytiin toisen koirakon kanssa treenailemassa, U liinassa yleisen pelleilyn vuoksi. Ihan ok meni, keskittyi hyvin ja jaksoi tehdä häiriöstä huolimatta, lopussa vain kesken erinomaisen kontaktin päätti pinkaista toisen koirakon luo jostain yllättävästä päähänpistosta (näytti keskittyvän täysillä, olin antamassa namia ja toinen koirakin vain istui). Onneksi oli liinassa, karjaisin ja vedin takaisin ja tuli mukamas niin nätisti viereen istumaan. Ja keskittyi taas hyvin (tai en sitten tiedä keskittyikö). Niin ihanaa hektisyyttä, että oikein naurattaa. Pitäisi seuraavalla kerralla koettaa vain lähteä astelemaan toiseen suuntaan huomioimatta sitä mitenkään, koska se joka tapauksessa on liinassa eli mitään katastrofia ei voi tapahtua. Tietenkin vain silloin kun treenikaverit on tuttuja, ja niillehän olen ilmoitellut että saattaa tällaista tehdä. Kun tuollaisessakin tilanteessa voipi olla niinkin, että se hakee sitä minun karjumistani (= huomiota, jotain erilaista yhteistä hauskaa tekemistä eikä vain tylsää treenaamista). Pitää katsella miten asia on, mutta siis ne itse treenit:

Seuraaminen on huono, täytyy myöntää. Se oli joskus hyvä, mutta olen laiskotellut ihan armottomasti ja vain helpottanut ja helpottanut harjoituksia jatkuvasti. Perusasentoon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota (teen edelleen joka ikinen kerta sen raivostuttavan käsimerkin kun sen pitäisi tulla sivulle, argh), ja seuraaminen saisi olla tiiviimpää ja ennen kaikkea motivoituneempaa. Pitäisi keksiä joku ihme konsti saada se motivaatio täysille, mutta kun ruoka ei jaksa kiinnostaa tarpeeksi kauaa ja patukan kanssa pelleillessä mopo karkaa nopeasti käsistä ja tuloksena on ylikuumentunut, hihoja näykkivä ja ääntelevä porokoira. Olen nyt jättänyt seuraamisesta kokonaan sen lelupalkan pois ihan tuosta kyseisestä syystä, ja se näkyy. Pitäisi ottaa se jälleen mukaan, mutta... On se hankalaa. Olen myös huomannut yhtäkkiä, että U on todella hidas seuraamisessa. Jos kävelen hiljaa, se pysyy mukana. Jos kovennan vauhtia, se tulee kuono polveni kohdalla, vaikka kuinka hössöttäisi ja olisi energinen. Onko se paineistumista vai ihan sitä motivaatio-ongelmaa? Pitää tätäkin miettiä. Juoksemisessa/hölkkäämisessä taas se tulee hyvin kohdalle, ainut ongelma on se erkaneminen.
Liikkeestä maahanmenoa olen nyt aloitellut tekemään ihan kokonaisuudessaan, joskus jopa alun perusasennon ja seuraamisen jälkeen, yleensä vapaamuotoisesta sivulla tulemisesta. Hyvässä vireessä ollessaan menee nopeasti pienestä kyykistymisestä + käsimerkistä, joskus taas meinaa vaatia melkein maahan asti viittomista. Menee edelleen takapään kautta, mutta olen päättänyt antaa sen mennä niin, kun se kuitenkin menee nopeasti. Se vain turhautuu jos alan muuten hyvää liikettä korjailemaan, ja alkaa hidastella. Jää ihan tajuttoman hyvin, huomaa että olen kiinnittänyt nyt lähiaikoina huomiota eniten (ehkä liikaakin, nyt pitäisi huomioida myös se nopeus) siihen jäämiseen. Saan jatkaa kävelemistä monta metriä, odottaa paikallani siellä kaukana jonkun aikaa ja kävellä hissukseen takaisin, ja tämä makaa kuin tatti paikallaan. Hieno Urpelo, tämän se ehkä osaa.
Liikkeestä seisomisesta en ehkä kehtaa edes puhua, se on huono. Ei seisahdu eikä jää. Tai no seisahtuu jos tökkään sen pysähtymään ja jään viereen seisomaan. Jos lähden kauemmas, joko istuu, lähtee omille teilleen tai tulee mukaan. Tiedän kyllä että on ihan omaa laiskuuttani.
Paikallamakuu onnistui ihan ok, metri-pari väliä vieressä makaavaan tuttuun treenikaverikoiraan. Oli aika levoton eikä jaksanut enää paljonkaan maata kunnolla, tuijotteli taakseen ja sivuilleen, ei ihmeekseni kuitenkaan tiputtanut lonkalle. Seisoin vain muutaman metrin päässä ja kävin välillä palkkaamassa, tässä ongelmana nouseminen varastamaan namia kädestä. Jos yritti varastaa, pysähdyin -> meni uudelleen maahan ja annoin palkan. Lähti toista koiraa vapautettaessa kokonaan paikalta, jolloin palautin takaisin ja annoin odottaa muutaman sekunnin, käskin sivulle ja vapautin.

Ainoa ehkä mikä näissä treeneissä meni pieleen on tuo ainainen karkaaminen, liinankäyttöpakko ja... no siinä ne olikin. Keskittymiskyvyttömyyttä ja nopeasti kyllästymistäkin ilmeisesti käytöksen perusteella oli, vaikkei sitä kyllä muuten huomannutkaan.

Seinäjoen kv

Uudia laiskotti ja se kulki yhtä kovaa ja innokkaasti kuin paikoilleen liimattu kilpikonna, mutta ei se mitään, eipä ainakaan pelleillyt ja jaksoi pitkään seistä! Nyt se raukka nukkuu varmasti koko illan kun piti herätä niin aikaisin eikä saanut oikein näyttelyssä nukuttua. Tarvitseehan pieni porokoiran alku paljon unta.

Tulos oli jälleen odotettavissa, löysistä kyynärpäistä ei tosin tullut mitään sanomista. Tuomarina oli Tapio Kakko ja tuloksena JUN H:

"Kokonaiskuvaltaan hyvä. Mittasuhteiltaan oikea, mutta turhan kevyt narttu, joka on karvattomana tänään. Oikealinjainen, mutta turhan kevyt pää. Silmien alla saisi olla täytettä enemmän. Hyvä kaula. Hieman pysty olkavarsi. Riittävät kulmaukset takaa. Takimmaiset kylkiluut saisi olla pidemmät. Hyvä häntä. Äärettömän karkea peitinkarva, pohjavilla puuttuu. Miellyttävä liikunta, luonne ja esitys. Tarvitsee aikaa ja karvaa."

Jyväskylän erikoisnäyttely

Kylmyydestä ja pitkästä matkasta huolimatta lähdimme Jyväskylään Lappalaiskoirayhdistyksen erkkariin näkemään muita porkkiksia ja saamaan kunnollisen laatuarvostelun untamosta. Arvostelu oli pitkälti sen mukainen mitä odotinkin, paitsi luulin takakulmauksista, korvista ja askelpituudesta tulevan enemmän sanomista - ja mitä vielä, tuomari kehui niitä kovasti. Tuo oli kyllä juuri sopivasti tiputtanut itsensä kaljuksi (joutui myös käyttämään manttelia kehän reunalla, kun paleli niin paljon), joka kyllä loisti kauniisti kauas asti, kun tuomari käänteli turkkia. Olen kyllä yleisestikin todella tyytyväinen sekä Uudin suoritukseen (oli vähän flegu, mutta siksi todella rauhallinen, jaksoi hyvin seistä ja ravasi monta kierrosta mukisematta), todella mukavaan tuomariin sekä arvosteluun. Tuomarina oli Maija Mäkinen, ja tuloksena siis JUN H:

"Feminiininen nuori neiti, joka antaa kevyen ja ilmavan vaikutelman. Kevytpiirteinen pää. Hyvinkiinnittyneet, kookkaat korvat. Vaaleat silmät. Oikea purenta. Kuono-osa saisi olla täyteläisempi. Pysty lapa ja suora olkavarsi. Sopivasti kulmautunut takaa. Lyhyt rintakehä ja runko vielä kovin kesken. Liikkuu riittävällä askelpituudella edestä irtonaisin kyynärpäin. Hyvä peitinkarvan karheus mutta lyhyt turkki, niukka pohjavilla. Miellyttävä käytös. Esiintyy erinomaisesti."

Valioyksilö

Uudi on ollut koko tämän viikon ihan HUIPPU!

Ne edellisellä viikolla kadotetut korvat on ilmeisesti löytyneet (ihmekös menikin omia menojaan kun etsiskeli omia korviaan jotka oli tiputtanut), ja ne toimivat taivaallisen upeasti. Totta kai tuo on vielä ihan kakara, rauhallisuutta ei ole tullut nimeksikään ja haukku raikaa tavallista enemmän, mutta mikään hösellys, innostus ja hulluus toisia koiria kohtaan ei haittaa, koska keskittymiskyky säilyy siitä huolimatta taas (hetken aikaa)! Luoksetuloa en ole koettanut vähään aikaan pahassa häiriössä (olen vain vahvistanut sitä helpoissa olosuhteissa), mutta ainakin kahden lempparikoiran kanssa leikkiessä toimivat huomiokäsky (nimi), kielto, istuminen, maahanmeno, paikalla pysyminen ja aivan upea kontakti. Eikä mistään haahuilusta ollut hajuakaan, sillä jos se ei leikkinyt koirien kanssa, se tuli minun luokseni. Ja tuli jopa välillä leikkimästä, eikä vapautettaessakaan rynnännyt heti leikkimään, vaan pyysi lisää tekemistä ja häipyi vasta kun kunnolla annoin luvan (vapaa = liike ohi ja palkka, saa mennä = koulutus ohi, ei tarvitse enää keskittyä). Olen ihan tajuttoman tyytyväinen, ja hienoja poseerauskuvia iloisista kakaroista pitäisi saada pian. En voi muuta kuin hehkuttaa Uudin erinomaisuutta, vaikka toki sillä on vieläkin paljon opittavaa, enkä todellakaan tiedä miten pitkään tämä korvallisuus kestää. Nuo sen korvat on muutenkin niin irtonaiset, että saattaapi tippuilla taas pian itsekseen. Mutta positiivisuutta, nautin tästä niin kauan kuin tätä kestää, ja tietenkin käytän hyväksi treenauksessa.

Pian onneksi onkin viikon loma, laatuaikaa pelkästään Uudille, treenaukselle ja irtipidolle, sekä tietenkin kaksi näyttelyä ja mätsäri.

Teinimutanttininjaporokoira

Ollaan treenattu viime päivinä suhteellisen paljon, päivitys vaan on jäänyt jonnekin. Kaikkia treenejä en edes muista, mutta tuon ihme-murkku-kaikki-muu-kiinnostaa-paitsi-minä-vaiheen takia ollaan aika paljon treenattu ihan vain kontaktia ja luoksetuloja eri paikoissa. Pitäisi ottaa niitä vauhtiluoksetuloja, kun se on taas niin onnettoman nihkeää tai se ylikuumenee niin ettei kuuntele. Onhan se kieltämättä aika rasittavaa, kun se tottelevainen, rauhallinen ja taitava pentu katosi jonnekin ja tilalle tuli hormonimonsteri vaihtelevan kuulonsa kanssa.

Kuitenkin, tämän päivän treeniä:

Paikallamakuuta hetkisen häiriössä (ei muita koiria, mutta traktoreita, hevonen, ihmisiä, autoja ja kaikkea muuta epämääräistä), pälyili ympärilleen ja pelkäsin monesti että tiputtaa lonkalle, joten kävin usein palkkaamassa kun katseli minuun päin. Arviolta yhteensä noin puoli minuuttia. Vähän, mutta siihen nyt on tyydyttävä jos tuo ei jaksa keskittyä.
Seuraamista superpalkalla, muutama askel -> patukka-tyylillä. Meni aika huonosti tuosta huolimatta, koska se keskittymiskyky ei riitä mihinkään. Huomaa vapautuksenkin myöhässä, eli se ei voi olla pelkkää tottelemattomuutta (tai onhan se omalla tavallaan, kun ei kuuntele edes sen vertaa että kuulisi jotain hyvää olevan tulossa). Kun ei vain kiinnosta. Häiriötreeniä, kontaktia sun muuta on tehty pikkunassikasta asti, mutta se kaikki on kadonnut jonnekin. Haahuili itsekseen todella paljon, ei pitänyt kontaktia kuin sen 5s välillä, eli penkin alle meni. Ei tullut sivullekaan kuin toisesta käskystä, missä sentään katseli vähän jonnekin silmieni suuntaan (taisi lentää lintu yli).
Kaikesta huolimatta jatkoin treeniä maahanmenoilla, eli tarkemmin sanottuna vauhtimaahanmenoilla. Maahan -> heittopalkka. Meni jotenkuten, tein vain muutaman toiston ettei kyllästyisi. Kai se jotenkin meni.

En sitten jatkanutkaan treeniä sen pidemmälle tuosta kyllästyneenä, varsinkin tuo kun hilpaisi kentän toiseen päähän ja jätti tulematta kutsusta. Koska tuo oppii olemaan jälleen irti lähtemättä jonnekin ja tulemaan takaisin, sen haluaisin tietää (ja kyllä, luoksetulojahan se on harjoitellut koko pienen ikänsä omalla ruualla, leikillä, maksamakkaralla, kinkkupasteijalla, nakeilla, lihapullilla, kissanruualla, en ole ottanut sitä kiinni, olen lähtenyt juoksemaan toiseen suuntaan, olen piiloutunut, on saanut aina palkan kun on tullut...) Turhauttavaa tehdä sama työ uudestaan kuin aiemmin, mutta eihän sille mitään voi. Teinin elämä on hankalaa. Valitan tästä samasta asiasta vielä kymmenen vuotta, ja syytän edelleen murkkuikää. En tiedä mitä muutakaan syyttää, kun en tiedä mitä olen tehnyt toisin kuin ennen tai jättänyt tekemättä, ja tuo on ilmaantunut taas yhtäkkiä.

Ravautin sitä myös muutaman kierroksen kentällä ja seisotin, kyllä se ihan ok meni.

Kotona jälleen naksuttelin sille laatikkoon menemisestä, peruuttamisesta, takajalkojen nostamisesta naurettavan matalalle laatikolle, kontaktista, tassun antamisesta, kumartamisesta, maahanmenosta ja noudosta. Se nostaa sen jo melkein selkälinjan tasalle, vautsi vau.

Uudi 1v!

Voi kun ne niin nopeesti kasvaa... Vasta äskenhän se makaili kotona lattialla pienenpienellä kerällä, esittäen niiiin viatonta ja suloista. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, etten erityisemmin kaipaa sen pikkupentuaikoja ;D Viattoman ilmeen taakse kätkeytyi aikamoinen piru.

Nyt on murkkuilukin yhtäkkiä loppunut (koputan puuta) ja elämä rullaa ison neidin kanssa. Treenit on menneet loistavasti, U jaksaa jälleen keskittyä, tekee mielellään hommia minun kanssani ja alkaa jälleen kuunnella. Omituista nöyryyttä on jopa tavattavissa - ennen ei lotkauttanut korvaansakaan tiukemmalle käskylle vaikkapa mennä sisään jos ei normaalikaan käsky kiinnostanut, nyt tulee tyylillä "no okei jos sä niin sanot". En ole uskaltanut päästää sitä noiden pelleilyjen jälkeen kokonaan irti, mutta liinaharjoituksia, luoksetuloharjoituksia ja häiriötreeniä ollaan tehty. Ampaisi viikonloppuna heti "irti" päästyään koko liinan pituudelle ja olisi mennyt enemmänkin jonnekin auton alle, että katsellaan nyt kunhan tuo tuosta alkaa taas tajuta, ettei se irti pääseminen ole mikään ihmejuttu jolloin korvat saa kadota ja mopo karata käsistä.

Treenasin tänään pienellä aidatulla pläntillä, ja annoin tuon ensin purkaa energiaansa. Laukkasi taas kerran - tällä kertaa otettuaan kontaktin ja saatuaan luvan mennä - ympäri kenttää, mutta suureksi hämmästyksekseni pinkaisi täysillä luokseni kun vihelsin, vaikka leikki itsekseen jollain risulla. En tosin oikeasti viheltänyt tulemaan luokse mahdollisen luoksetulon pilaamisen takia (olin varma ettei tule kun on innoissaan), mutta eipä se haittaa vaikka muunlaisestakin viheltelystä huvittaa luokse tulla. Häiriönä oli aidan toisella puolella hevonen, joitakin tyyppejä kauempana ja mopoja läheisellä tiellä. Otin vain muutaman sivulletulon hyvällä palkalla, lyhyitä ja innostavia seuraamispätkiä huippupalkalla motivaation lisäämiseksi, yleistä kontaktin pitoa häiriössä, luoksetulo eteen (jätin istumaan, matkaa noin 5m, vapautin suoraan edestä), paikallamakuuta (lyhyitä, 10-20s pätkiä ja hyvä, rauhoittava palkka), liikkeestä maahanmenoa käsiavulla (kävelin vain muutaman askeleen, palasin sivulle ja vapautin välillä perusasennosta, välillä suoraan maassa olemisesta) ja normaali vauhtiluoksetulo leikillä (jätin makaamaan, eli samalla maahanmenoa ja siinä pysymistä). Aivan upeasti meni koko treenit, ei mennyt mikään pieleen tai tarvinnut edes kahta kertaa käskeä.

On-off - tottelevaisuus

Miten voi samana päivänä tai kahtena peräkkäisenä päivänä tuntea niin suurta rasitusta ja rakkautta samaa elikkoa kohtaan? Se on helppoa - hanki hieman alle tai yli 1v lapinporokoira.

Eilen oltiin juoksuttamassa koiria metsässä/pellolla, ja koko matkasta mukaan tarttui ainoastaan rapaa, hiekkaa, risuja, märkää heinää ja raivopäänsärkyä minulle. Uudi meinasi juosta autotielle, lähti huitelemaan todella kauas (minulle todella kauas on niin, että se hetkeksi häviää näkyvistä pitkään heinikkoon), ei taaskaan totellut ja lopulta vetäisi pään pannasta kun olin ottanut sen kaiken tuon takia kiinni. Ihanaa pelleilyä jälleen, kun se sitten ei antanut kiinni ja kurvasi karjuessani kyllä päin, mutta teki epärealistisen suunnanvaihdon ilmassa ja sujahti 2cm käsieni ohi. Ah, mikä rakas teinikoira (sain se kyllä sitten kiinni, ei se mihinkään karannut tms). Odotan että tuo joskus kasvaisi aikuiseksi ja palaisi siihen ihanuuteen mitä se joskus oli - vapaana käveli vieressäni, totteli pienintäkin kuiskausta ja piti visusti huolen siitä, etten vain karkaa sen näkyvistä. Toivon vain etten ole itse tehnyt mitään sen pilaamiseksi (mielestäni olen tehnyt kaiken aivan samoin kuin silloin kun sain sen sellaiseksi), vaan että se menisi vain itsestään ohi kun tietysti pidän parhaani mukaan yllä hyvää kontaktia, suhdetta ja luoksetuloa.

Illalla se sitten totteli kuin enkeli, oli ihan hiljaa (tai no mörisi suloisesti), kuunteli ja katseli mitä se saisi seuraavaksi tehdä - ihan samassa häiriössä kuin päivälläkin, joskaan ei tietenkään enää irti (tuo tottelemattomuus tiesi jälleen liinaa). Naksuttelin/parantelin vähäsen sisällä kontaktia, kumartamista, "kurrea", naaman hankaamista tassulla, pään kääntämisiä oikealle/vasemmalle ja laiskuuksissani opetin sitä keräämään omia roskiaan eli pahvipakkauksista revittyjä palasia. Teki töitä mielellään ja ihmeen monia toistojakin jaksoi. Illalla se oli olevinaan niin perässä seuraajaa, käpertyi viereen nukkumaan eikä meinannut saada huomiosta tarpeekseen.

Myöskin tänään käytiin juoksuttamassa koiria - aidatulla alueella - ja tuota sai oikein hätistellä jaloista leikkimään, kun se tarjosi istumista, maahanmenoa, sivulletuloa ja kaikkea muutakin mahdollista (palkkasin myös tottakai ja harjoittelin sitä luoksetuloa), nyt kun sitten olisi saanut mennä ja juosta omia haavepolkujaan, missä leijuvat vain toiset koirat ja metsien sulotuoksut. Nyt kun ei ollut mitään kiinnostavampaakaan (paitsi se toinen koira), niin kai siltä omistajaltakin voisi niitä herkkuja käydä kerjäämässä. Tuon jälkeenkin se oikeasti totteli palatessamme takaisin. Pienen koiran elämä on vaikeaa, kun aina ei tee mieli mutta joskus sitä kai voisikin jotain tehdä. Liian kiltti ei saa olla ettei pidetä itsestäänselvyytenä, muttei silti saa tehdä itseään inhotuksi ;)

Jälki/haku/tottistreenit

Treenit onnistuivat aivan järjettömän loistavasti, en olisi koskaan uskonut Uudin kykenevän moiseen! Tuntuu nyt, että olen aliarvioinut sen ihan täysin.

Aloitettiin jäljellä (suunnilleen 15m), joka olisi todellakin voinut mennä paremminkin. Jäljelle lähtiessä olisin itse saanut varmaankin käskyttää paremmin (nyt siitä tuli aikamoista häsläämistä), mutta kyllä se sinne silti lähti - aika heikosti. Pyöri, hyöri, kääntyi monta kertaa takaisin päin (estin tietysti), minulla oli liinankäytön kanssa ongelmia ja U ei jaksanut keskittyä, kun oli vain innoissaan ah niin kamalasta koirakärrystä pois pääsemisestä. Edellinen kerta meni huomattavasti paremmin, mutta olen saanut vihdoinkin ostettua Uudille kunnolliset jälkivaljaat! :D

Meitä pyydettiin näyttämään hakurullan tuomista (erehdyin mainitsemaan, että sitä ollaan harjoiteltu), enkä todellakaan uskonut sen menevän mitenkään - ja tuo yllätti minut täysin hakemalla irtorullan upeasti apuohjaajalta (piti hieman herätellä ensin mielenkiintoa rullaan kun ei ole taas pitkiin aikoihin harjoiteltu) ja tuomalla sen aivan älyttömän hienosti takaisin. Vähän se intoili siitä ja korjasi ensimmäisellä kerralla otettaan useasti + tiputti sen jalkoihini, mutta kyllä se siitä alkoi mennä huomattavasti paremmin ja toi upeasti suoraan käteen, eikä jäänyt edes "maalimiehelle" häsläämään!

Tottiksessa otettiin ihan arkitottista, eli maahanmenoa (mm. "maahanmenokisa", eli kisailu nopeimmasta maahanmenijästä, hitain tippui aina vuorollaan pois), istumista, kontaktiseuraamista johon kuului myös seuraaminen rivissä istuvien koirien + ohjaajien ohi meneminen ja törppöjen kiertäminen, muutamia perusasentoharjoituksia ja myös luoksetuloja, joihin olen kaikista tyytyväisin. Aluksi oli samaisen koira/ohjaajarivistön ohi luokse tuleminen, ja olin 100% varma että U ryntää heti innoissaan koirien luo (varsinkin nyt kun se jälleen murkkuilee), mutta jälleen se yllätti minut täysin - kiitolaukkaa suoraan minun luokseni ja kiinni patukkaan! Hyvä kun ei suu loksahtanut auki.
Seuraavaksi menin puskan taakse piiloon (apuohjaaja piti koiraa), kutsuin, ja sieltähän se taas salamana ilmestyy vaikka ympärillä pörräsi joku leikkaamassa ruohoa ja samaiset koirat istuskelivat siinä lähistöllä. Ehkä me ei ollakaan ihan toivottomia...

Tavallista enemmän tuo kyllä räkytti kuin yleensä, ja vähän pelkään että välillä tuli palkattua silloinkin kun se suu oli auki... Ei toivottavasti monta kertaa, pyrin kieltämään/lopettamaan tekemisen mutta eipä siitä paljon apua ollut. Toivotaan ettei ole pysyvää ja jatkuvaa.

Kuviakaan ei ole tullut otettua pitkiin aikoihin, niitä tulee kunhan ehtii ottamaan.

Päivityksiä

Uudilla n. kuukausi aiemmin havaittu pujo-allergia ei tunnu enää onneksi vaikuttavan mitenkään (pujo ei enää kuki), kortisonikuuri on lopetettu pari viikkoa sitten ja Uudin energiataso on palautunut todellakin ennalleen - lääkkeiden aikaan oli havaittavissa pientä raukeutta, mutta se on todellakin hävinnyt jonnekin. Pientä teinipelleilyä sen sijaan on jälleen havaittavissa, mutta ei mitenkään verrattavissa aikaisempaan murkkuiluun. Korvat vain välillä katoavat ja irti pitäminen on epävarmaa. Kissanruualla siitäkin selviää jotenkuten.

Pelleilystä huolimatta treenit ilman häiriötä edistyvät, kun jaksaa keskittyä.
Luoksepäästävyyttä ei ole varsinaisesti harjoiteltu kokeenomaisesti, mutta normaalissa arjessa Uudi on huomattavasti rauhallisempi vieraiden ihmisten tullessa kylään, tullessa jossain rapsuttelemaan tai vain kulkiessaan ohi. Myös paikallaolovarmuutta on tullut lisää, mikä tietenkin auttaa myös siihen rauhallisena pysymiseen - jos on käskyn alla.
Perusasento on vielä toisinaan hieman vino, U menee liian eteen tai nojailee. Olen itse nyt aloittanut aktiivisen käsimerkin häivyttämisprojektin apunani uudenlaiset vinkit harjoitteluun sekä takapään käyttöön. Hyvin sujuu.
Seuraaminen sekä taluttimetta että taluttimessa on samanlainen kuin ennenkin, eli laiskasti treenattu. Kontaktiin olen tyytyväinen sen pienen pätkän mitä ollaan vasta harjoiteltu, menee hyvin harjoitusmäärään nähden suuressakin häiriössä (puolen metrin päästä paikallaan makaavasta koirasta, U itse koiran puolella), mutta vain silloin kun esillä on suurin ongelmani - se käsi. Se pitäisi saada siitä sinne sivulle roikkumaan, ei taskuun, koukkuun tai mitenkään muutenkaan epämääräisesti. Palkkausta pitää harventaa ja häivyttää tuo käsi.
Liikkeestä seisominen on hyvin aloiteltu, treenaan vasta kädellä stoppaamista ja käskyyn ehdollistamista, kiinnittäen suurinta huomiota jalkojen täydelliseen liikkumattomuuteen. Ei todellakaan vielä kokeenomainen, en seurauta Uudia ennen käskyä (annan tulla vapaamuotoisesti mutta valppaana vieressä), mutta harjoituksiin olen tyytyväinen.
Maahanmenoon täytyy kiinnittää enemmän huomiota, etenkin siihen että menee etupää edellä ja nopeasti maahan (ei istumisesta), myöskin sivulla. Treenit sujuu vaihtelevalla menestyksellä, ei kyllä enää puhettakaan mistään lonkalle tipahtamisesta. Alkaa mennä sivullakin maahan ja pysyy jo aika hyvin ilman odota-käskyäkin.
Hypyn harjoittelu ollaan aloiteltu ihan äskettäin, yhdellä 10cm lankulla, jonka yli U ennemminkin astuu. Olen jo myöskin käännyttänyt takaisin ja käskenyt seisomaan.
Noudossa ollaan "edetty" vasta esineen nostamiseen. Pitää huonosti ja mäystää helposti pitäessä, mutta maasta nostaessa nostaa ja pitää hyvin. Ainoastaan hanskaa ja irtorullaa hakee hyvin.
Luoksetulo eteen on hieman hidas, joskus aika vino, mutta tulee hyvin, mielellään ja lähelle. Pitäisi juoksuttaa jalkojen ali enemmän.

Tokon lisäksi koulun toimesta ollaan ajettu yksi jälki, mielestäni erittäin onnistuneesti! Pituudeltaan ehkä 20-30 askelta, lähti hyvin jäljelle, eteni keskittyneesti, vain kerran pysähtyi ihmettelemään ja kääntyi - estin liinalla takaisin kääntymisen, jolloin lähti uudestaan oikeaan suuntaan. Ehkä siitä vielä tosiaan jälkikoira tulee ;)

Uudi on nyt myös ilmoitettu neljään näyttelyyn syksyllä: Lappalaiskoirien er Jyväskylässä, Seinäjoen kv, Helsingin kv joulukuussa ja Voittaja-10.

UU eli Upea Uudi

Se aurinko ja päivänpaiste katosi johonkin, ja palaneen naaman tilalle tuli niiskutus, kylmyys ja märät vaatteet. Olin melkein koko illan katsomassa purutreenejä - liian vähissä vaatteissa tietenkin, kylmähän siinä tuli, ja pakkohan niiden jälkeen oli mennä huolehtimaan tuosta omasta neidistäni. Eikä se kurja ilma lopulta niinkään haitannut, paksu huppari ja pari kaveria koirineen, niin ei sitä sadetta huomaakaan ;)

Lenkin jälkeen innostuin hieman treenailemaan Uudin kanssa, ja se toimi aivan huippuhyvin! Otin kerrankin vaihtelevasti nameja, aloitin treenit pakoilemalla Uudia (jolloin se alkaa itse aktiivisesti hakeutumaan läheisyyteeni ja kontaktiin) ja otin yhtä liikettä vain aivan minimaalisen vähän. Muutama nopea maahanmeno -> heittopalkka, vähäsen seuraamista (nopea käännös aina jos huomio herpaantui, ja heti hyvä palkka), muutama seuraamisesta sivulle istuminen (ei ole vielä alkanut ennakoida käskyä) ja luoksetulo. U näytti makaamaan jätettäessä siltä, että häipyy pian (kentän laitamilla meni koiria), mutta kutsuin sen nopeasti luo ja sehän tuli kuin ohjus! Ainakin luoksetuloon on ilmeisesti motivaatiota.

Taidetaankin tästä painua molemmat piakkoin nukkumaan ;)

Pienoista päivittelyä

Muuton vuoksi päivitys on jäänyt hieman vähemmälle eikä Uudi ole paljon kummoisempia tehnytkään. Oudoksuttaa tietysti, kun pitää olla niin paljon yksin, on paljon toisia koiria samassa kämpässä ja treenaus lisääntyy. Vielä en ole sanottavammin saanut mitään aikaiseksi, mutta kyllä se siitä ryhmässä sitten.

U on muuten ottanut muuton hienosti vastaan, mitä nyt hieman kiljuu yksin ollessaan (enemmänkin tylsistymistä kuin eroahdistusta) ja korvat tuntuvat väliaikaisesti kadonneen melkein kokonaan. Kyllä se vähän hilsestääkin, mutta eiköhän se siitä ohi mene. Onhan se tietysti väsynyt ja nukkuu sekä hereillä ollessaan häslää paljon. Kyllä se siitä.

Löysäilyä

Kuuma! Ukkoset sentään menivät jo ohi, eikä U ollut myrskyistä moksiskaan, käänsi korkeintaan kylkeä kun räsähti.

Ollaanhan me vähäsen myös harjoiteltu, mutta täytyy myöntään että enimmäkseen vain lenkkeilty, lenkkeilty ja lenkkeilty. Tuskinpa sekään Uudia haittaa, mutta ei oikein kisauraa edistä. Tuleepahan parempi fyysinen kunto, jota tarvitaan jokapäiväisesti. Yleisimmin ollaan menty ihan vain kaksistaan pitkin peltoteitä, metsiä ja syrjäisiä teitä, mutta tänään saatiin myös Roni-hoffi omistajineen Uudin kanssa riehumaan, kun tuo ei oikein juoksentelusta piittaa yksinään, vaikka irti olisikin. Nyt se makaa reporankana matolla eikä hievahdakaan, vaikka astuisi yli.

Lähdettiin päivällä aika aikaisin, käveltiin melkein 2km ennen kuin koirat pystyi päästämään irti, ja kyllähän nuo säntäilivät onnessaan edellä, Uudi Peruspaimenkoira kylläkin päivystää jatkuvasti, etten vain mene hukkaan ja katoa - kelpaa minulle. Uudi onnistui matkan aikana telomaan tassunsa johonkin (taisi olla pikkukivi varpaiden välissä, ei löytynyt haavaa tai tikkua ja syynäyksen jälkeen kaikki oli ok, opin kyllä sen ettei kannata mennä puhtailla vaatteilla koiran kanssa lenkille - totta kai se kivi/mikälie tuli rapaojassa, josta se levitteli kaiken mukaan tarttuneen moskan turkistaan vaatteilleni), oksensi ensin liiasta kuraveden juomisesta ja riekkumisesta, "karkasi" metikköön ja tuli takaisin raadon kanssa jonka pisteli saman tien poskeen, joutui remmiin ja oksensi piakkoin raadon takaisin. En usko että kyseessä on mikään sairastelu, näytti loppulenkinkin voivan aivan erinomaisesti eikä nyt ole oksennellut, seurailen kyllä.

En tiedä mikä mäyrä jossain ojassa piileskeli, Roni murisi ja pelkäsi, U ei suostunut menemään lähellekään. Kuitenkin vain joku muovipussi.

Vihdoinkin tehokasta treeniä

Olen jo pidemmän aikaa suhtautunut treenaamiseen todella väsyneesti ja tylsästi, ajatuksella "huomenna sitten treenataan kunnolla" - ei kai tarvitse edes sanoa, onko sitä "huomista" koskaan tullut. Paitsi tänään.

Ihan sisätiloissa treenailtiin, nakeilla ja jatkuvasti palkaten. Ihan perusasioita, pelkästään tokon alokasluokan liikkeiden osia.
Paikallamakuuta en ruvennut pidemmin ottamaan, sillä U oli niin innostuneessa mielentilassa, että päätin ottaa joskus toiste. Ihan vain parisenkymmentä sekuntia, minä noin kolmen metrin päässä. Heittelin maahan nakkeja Uudin maatessa, palasin sen sivulle normaalisti, käskin perusasentoon ja vapautin nakeille.
Liikkeestä maahanmenossa lähdin kävelemään ilman minkäänlaista komentoa, U tuli vapaasti seuraten perässä, jolloin vasemmalla kädellä viitoin maahan ja annoin käskyn. Meni nopeasti, suoraan ja jopa korjasi lonkalta suoraan asentoon. Toistin muutaman kerran, palkkasin aina maahan ja välillä hypähdin kyykkyasennostani nopeasti ylös vapauttaen Uudin samalla, välillä otin neutraalisti pari askelta eteenpäin Uudin ollessa paikallaan.
Liikkeestä seisomisessa sama periaate kuin makuussa, eli itse pysähdyn vielä Uudin mukana, mutta seisomisessa käännyn kasvot sitä kohti ja palkkaan oikealla kädellä. Toistettiin tätäkin 2x5, vapaamuotoisesta seuraamisesta. Pysähtyi hyvin ja nopeasti, en huomannut ainakaan itse palkkaavani vahingossa steppaamisesta.
Seuraamisessa keskityin Urkin motivaatioon ja tiiviyteen, eli pysähtelin usein (joudun vielä sanomaan "sivu" pysähtyessä), jolloin se jaksaa mennä kokonaisuudessaan pitkänkin matkan. Suurin ongelma aina onkin tuossa kyllästymisessä tai vuorostaan ylikuumenemisessa, jolloin alkaa poikittaa ja edistää. Nyt seurasi todella tiiviisti ja alkoi se lopulta sitä perusasentoa ennakoimaankin. 2x3 toistoa.
Perusasennossa ei ole enää mitenkään älyttömästi tekemistä, se alkaa olla sellainen kuin pitääkin. Se oma pieni käsimerkkini on enää häivytettävänä, eikä U saa olla liian korkeassa vireessä, tai se alkaa hössöttää, menee makuulle istumisen sijasta tai istuu lähes sivuttain eteeni. U aiheutti minulle samalla mukavan sydänkohtauksen alkaessaan köhiä sen kuuloisesti, että nyt meni kyllä nakki keuhkoihin. "Hakkasin" sitä nopeasti kylkiin, ja sieltähän se ponnahti - ja syötyään nakin nopeasti uudestaan Uudin ilme sanoi, että mitäs siinä odottelet, jatketaan :') Taisi tulla enemmän traumoja minulle kuin Uudille, ei nimittäin vaikuttanut tuon jälkeenkään mitenkään paineistuneelta ja jatkoi innokkaasti. Ehkei se sittenkään ole niin herkkä kuin olen luullut. Ja onneksi se nakki tuli sieltä. Tämän jälkeen estin mahdollisimman paljon Uudin loikkimisia syödessään nakkia (loikkaa aina sivulleni, kun olen vapauttanut ja käsken uudestaan sivulle), eli ohjasin sen kierteellä, en sivuttaispompulla viereen.
Luoksetulo onnistuu nyt jo noin kolmen metrin päästä, tulee todella tiiviisti ja innokkaasti, tarjoaa välillä itsekin eteen tulemista.

En tietenkään tahkonut vain tässä järjestyksessä ja juuri kokeiden mukaan, vaan yhdistelin paljon (esim. yhtäkkiä seuraamisesta eteen, maahanmenosta eteen, luoksetulosta edestä heti sivulle, perusasennosta maahan tai seisomaan, liikkeestä seisomisesta palkkauksen jälkeen maahan + seuraa-käsky jne), ettei se kävisi tuolle perusporkkikselle liian tylsäksi.

Jälkitreenit

En tiedä kuinka järkevää on tällaisella säällä alkaa pitkän tauon jälkeen harjoittelemaan jälkeä (en tiedä mistä suunnasta tuulee, kun tuulee kaikkialta), mutta kyllä se ainakin aktivointina teki Uudille hyvää.

En ole vielä siirtynyt kokonaan pelkkään jäljen seuraamiseen, vaan enimmäkseen harjoitellaan edelleen vain ruutua ja siinä pysymistä. Harvoin tulee enää harppauksia ruudun ulkopuolelle, ja U palaa salamannopeasti takaisin tallatulle alueelle. Tein vain kaksi ruutua, toiseen enimmäkseen reunoille ja paalulle nakinpaloja, toiseen aika sekalaisesti reunoille ja keskelle ruutua. Kai sitä pitäisi pian ruveta kaventamaan ruutua ja pyytää tuttujakin tallailemaan ruutuja (katsotaan nyt, kuinka moni suostuu...), mutta eihän vielä mikään kiire ole. Nyt juuri ei ole erityistä kunnianhimoa minkään lajin suhteen, tokokin menee vähän "tätä ja sitten tätä ja vaikka tätä", mutta ollaan me silti kisoihin - joskus - menossa, ja tietenkin harjoitellaan. Eniten on nyt tullut treenailtua varmaankin luoksetuloa, perusasentoa ja liikkeestä maahanmenoa, mutta seuraaminen on jäänyt hävettävän vähälle. Kokeilin tänään muutaman metrin, ja kyllähän se ihan suht hyvin menee. Pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni.

Päivityksiä helteessä

Blogin päivitys on jäänyt vähän vähemmälle, mutta sehän ei tarkoita etteikö mitään olisi tehty! Paljon on tullut treenailtua tokoa, makkarajälkeä, koirien ohitusta seuraamalla ja yleistä rauhallisuutta toisten koirien seurassa (nyt tahtoo leikkiä jokaisen kanssa, eikä U omista rauhallisen nuuskuttelun hienoa taitoa), yleistä hiljaisuutta, sisään tulevien vieraiden tervehtimistä ja kaikenlaisia temppuja. Me ollaan oikein kerrankin oltu aktiivisia ;)

Toko alkaa sujua yhä paremmin, ja vihdoin voin alkaa työstämään jo liikkeiden osia yhteen. Maahanmeno sivulla vaatii paljon omaa apuani, mutta kyllähän se siitä menee silti menee, mutta maahanmeno edessä sujuu jo mainiosti ilman minkäänlaisia apuja (paitsi tietysti käsky) ja jo tutumpien koirienkin seurassa, vedessä ja rannalla toisen koiran juostessa ympärillä.

Istuminen onnistuu taas todella hyvin, menee vapaanakin nopeasti istumaan, istuu täsmälleen siinä kohtaa missä käsky annetaan (ennen hakeutui aina eteeni istumaan, mutta sille on erillinen käsky), ja pysyy siinä kunnes annan luvan jatkaa. Jos juoksee toisen koiran kanssa, ei toimi, mutta jos keskittyy minuun ja ohi menee vieraitakin koiria, toimii 100%.

Perusasento on nykyään hyvä, nopea, käskystä tapahtuva, ja kontakti toimii.

Seuraamista ollaan harjoiteltu nyt perusasennon lisäksi ehkä eniten, ja se alkaakin sujua jo todella hyvin. Palkkaan enää aika epäsäännöllisesti, pidän kättä sivulla ja U pitää kauniisti kontaktia, kunhan sitä palkkaa tosiaan tulee. Ei olla menty vielä mitään älyttömän pitkiä pätkiä ja palkkaan aina välissäkin, enkä vasta lopuksi. Joskus lähdetään perusasennosta ja lopetetaan siihen, joskus kutsun sen vain jostakin suunnasta seuraamaan, ettei käy liian tylsäksi. Yleensä annan liikkeen ajan nakinpaloja, mutta joskus revitään patukkaa jo muutaman askeleen jälkeen.

Luoksetulo on aika huono, ja jossain välissä aloin miettimäänkin, pitäisikö suosista vaihtaa se sivulle tapahtuvaksi ja treenata eteen tulemista vasta BH-kokeeseen. Pysyin silti alkuperäisessäni, eli eteen tullaan, mutta pitää sitä vielä harjoitella. Tulee hyvin ja tiiviisti, mutta vahvalla avustuksella. Ehkä vika onkin siinä, että jumitan samassa avustuksessa.

Seisomista ollaan häpeäkseni alettu oikeasti harjoittelemaan kunnolla vasta nyt (osaahan se lenkillä perus odota ja näyttelyissä seiso), mutta kaipa sekin lähtee tuosta pikkuhiljaa sujumaan.

Paikallamakuuta olen soveltanut myös vieraiden tulemiseen, eli sen täytyy odottaa paikallaan maaten että avaan oven, vieraat ehtivät sisään ja annan luvan tervehtiä. Omien laskelmieni mukaan pysyy ilman häiriötä vasta noin 30s, jos palkkaan välillä (kuten vieraidenkin tervehtimisessä pitää vielä tehdä). Mutta koko ajan ollaan menossa ehdottomasti parempaan, eikä ole pitkiin aikoihin tiputtautunut enää lonkalle.

Eli seuraaminen alkaa jo pikkuhiljaa muotoutua hyväksi (vapaana ehkä hiukan parempi), luoksetulo kaipaa enää eteen asettumisen kohdalta petraamista (odottaa kyllä kauniisti lupaa ja lähtee heti juoksemaan, mutta se asettuminen on vähän huono vielä), liikkeestä maahanmenossa ainut ongelma on omat käsiapuni ja nopeasti maahan meneminen (tässäkin pysyy kyllä maassa sen aikaa että ehdin tulla takaisin), liikkeestä seisominen kaipaa ehkä eniten tekemistä, hyppyä ei ole harjoiteltu kuin vasta 10cm yli astumisella, ja paikallamakuu tarvitsee vain kärsivällisiä harjoituksia. Luoksepäästävyyttäkin ollaan hyvällä menestyksellä harjoiteltu, joskus vain tahtoo alkaa pomppimaan ja pusuttelemaan "tuomaria" joka sitä tulee katsomaan. Ehkä me todellakin päästään joskus sinne kisoihin ja saadaan TK1, jos jaksetaan treenata.

Käsi taskussa, koska olen juuri palkkaamassa

Ollaanhan me nyt tietysti muutakin tehty kuin tokoiltu, aika paljonkin. Makkarajälkeä on aloiteltu nyt vasta, mutta ihan hyvinhän se on alkanut. Ruutua ollaan tehty jo aika paljonkin, mutta omasta mielestäni kyllä pitkä jälki onnistuu paremmin kuin tallattu ruutu, tiedä sitten miksi. Ei U ruudun yli ole kovin pahasti mennyt, mutta jaksaa keskittyä enemmän kun jälki menee eteenpäin. Myöskin hakurullasta (irtorulla) olen nyt yrittänyt tehdä maailman parasta juttua, joka on kiva tuoda minulle kauempaakin ja saada siitä kiva vetoleikki. Aika hyvin se sen jo hakee ja tuuppaa käteen asti. Itse hakemista taas ei ole oman laiskuuteni vuoksi pahemmin saatu treenailtua, ja tällä hetkellä on aika hankala saada avustajiakaan siihen. Ja en usko että ollaan hakukisoihin koskaan menossa, joten eipä se haittaa kuinka harvakseltaan treenailtaisiin.

Temput ovat parasta aktivointia silloin, kun en jaksa keskittyä pikkutarkkaan liikkeiden hiomiseen tai ulkona on liian kuuma kaikelle. U onkin oppinut nyt pyörimään ympyrää, kellahtamaan kyljelleen, nousemaan takajaloilleen seisomaan ja heiluttamaan tassulla. Kahdeksikko jalkojen ali, takajaloilla istuminen ja kieriminen ovat vasta vaiheessa, mutta eivätköhän nekin pian ala sujua.

Helteestä johtuen ollaan paljon myös uitu, vaelleltu pitkin peltoteitä Uudin purkaessa energiaa koirakaverin kanssa, maattu pihalla ja laiskoteltu sisällä. Ja myöskin uusi koiraharrastus on tullut keksittyä: vesitoko ;D Eli juuri se miltä kuullostaakin, tokoa vedessä, joka tuntuu paremmalta helteellä kuin hiekkakentällä harjoittelu. Uudikin ihmeekseni jopa keskittyi ja teki kuin kyseessä olisi ollut normaalia kosteampi nurmikko.

Temppuilua

Silvia Trkmanin sivuja jälleen lueskelleena innostuin taas temppuilusta Uudin kanssa, kun ei ole nyt pitkään aikaan hinkattu kuin samoja Uudin mielestä mahdottoman tylsiä tokoliikkeitä tai niiden osia. Naksuttimen kanssa, tottakai, että saadaan suurin hyöty koko hommasta (annan itse sen oivaltaa).

Tulihan siinä jotain sekalaisesti opittuakin, muttei mitään vielä aivan kunnolla - ihmeen paljon siltikin. Pyörimistä oikeaan, kumartamista, takajaloilla istumista... Ja tietenkin maahanmenoa siinä samalla :D En hellitä noiden toistojen kanssa ennen kuin se on hallussa, ja eipä olisi nyt kannattanutkaan; saatiin käsimerkki ihan olemattoman pieneksi, joten katsoopi nyt kauanko sitä enää säilytän. Mutta maahanmenosta alkaa muodostua jo juuri sellainen kuin haluan: nopea, innokas (naamasta paistaa tekemisen halu eikä toive, että koska tää loppuu), suora, ei tiputtautumista lonkalle. Vielä vaan harjoituksia myös sivullani, kauempana minusta ja pidempiä aikoja, niin eiköhän se ala näyttää jo oikealta maahanmenolta.

Myös perusasennon kanssa mennään ihan huimaa vauhtia eteenpäin, enää se tärkein asia on minun pikkuriikkisen käsiliikkeeni häivytys (jossa onkin opettelemista, yleensä se tulee itsestään) ja se, että U menisi suoraan eikä nojailisi.

Seuraamisen kanssa on menty tasaisia ylämäkiä ja alamäkiä, pitkistä seuraamispätkistä haukkuvien koirien ohi ihmeelliseen kontaktittomaan seilailuun, joissa näyttää kuin sille olisi annettu käskyksi "seilaa ja vaeltele niin paljon kuin haluat, äläkä missään nimessä katso minua silmiin"... Treeniä treeniä.

Tänne piti tulla pelkästään temppujen opettelusta, mutta mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi.

Uusi seisomiskuva neidistä (seisoo vapaasti)

Vapauden hurmaa helteessä

Kaverin uroskoiran avulla huomattiin, että Uudin juoksusta ei ole kyllä enää jälkeäkään. Ei minkäänlaista reagointia kaukaa eikä lopulta naamankaan edestä, joten se tietää Uudille kunnollista vapautta, viimeinkin! Pitkän aikaa on nyt joutunut viemään Uudia fleksissä tai 15m liinassa niin juoksuepäilyjen (tai heikon ensimmäisen juoksun), murkkuilun kuin kunnollisenkin juoksun takia, mutta nyt koittaa jälleen vihdoin vapaus.

Mentiinkin eilen pitkä lenkki peltojen keskellä kaukana kaikesta, missä ei yleensä tule vastaan kuin korkeintaan muutama kuovi. Joko Uudilla oli kuuma (niin oli kyllä minullakin), se oli väsynyt jo pitkästä lenkistä tai molempia, mutta eipä siinä paljon juoksemisen riemua huomannut, kun tämä lönkyttää vieressä ja kerjää kissanruokaa. Kai minun pitäisi olla vain tyytyväinen ettei se heti hilpaise matkoihinsa, mutta olisi nyt vähän saanut kerrankin irrotella ;)
Tänään mentiin myöskin jääkiekkokaukalolle, jossa ei tietenkään nyt kesällä ole muuta kuin rikkaruohoja ja muurahaisia. U laukkasi pallon perässä pari kertaa kaukalon päästä päähän, toi pallon minulle ja se juokseminen olikin ilmeisesti sitten siinä. Pitää varmaankin pyytää joku koiran kanssa mukaan, että Uudia huvittaisi juosta.

Otettiin siinä sitten vähäsen treeniäkin kun kinkkupasteija kiinnosti enemmän kuin juokseminen. Muutama perusasento + käsky "sivu", kolme maahanmenoa (pelkästään sanallisesta käskystä!) ja pallopalkka, yksi sivulla maahanmeno (itse menin kyykkyyn) ja yksi luoksetulo eteen noin 5 metrin päästä.

Naksuttelua ja tokoilua

Innostuin leirin ja luennon ansiosta jälleen kokeilemaan naksuttelua, jonka olen unohtanut pitkäksi aikaa (lukuunottamatta noudon harjoittelua). Naksuttelin viimeksi ehkä 3kk sitten, ja silloinkin vain aivan perusasioita ja niiden alkeita: ehdollistumista, kontaktia, kohdelappua ja kohdekeppiä, joista en muita kuin itse ehdollistumista ja kontaktia saanut kunnolliselle asteelle. Luennon innostamana päätin siis jälleen ottaa naksuttimen käteen ja alkaa harjoittelemaan.

Viimeksi muistan naksuttelun olleen odottamista, odottamista ja odottamista. Minä odotin, Uudi mietti mitä pitää tehdä, turhautui ja alkoi hössöttää tai haukkua. Nyt ei ollut merkkiäkään semmoisesta, vaan kun pienen muistelun jälkeen (kontakti -> naksu ja palkka) koitin kohdekeppiä (jollainen minun pitäisi todellakin ostaa, nyt sen virkaa toimittaa tikku ja pallo), U jaksoi yrittää ja yrittää yhä uudelleen ja uudelleen viiden makupalan erissä. Se myös tällä kertaa selvästi tajusi, että sen pitää itse saada minut naksauttamaan: ladatessani käteeni uusia makupaloja, se istui, meni maahan, pyörähti, antoi tassua ja katsoi silmiin... ;) Vaihteluksi koitin myös naksautella lopuksi maahanmenosta ja kahdesta esineen pitämisestä.

Viime aikoina olen alkanut ottaa itseäni niskasta kiinni Uudin tokon kanssa, ja ehkä siitä vihdoin on tullutkin jotain muuta kuin olohuoneessa epämääräisesti hommailtavaa tekemistä kun tv-ohjelmassa on mainostauko. Kunhan juoksut loppuu ja voin treenata Uudin ollessa irti, voin kunnolla alkaa treenailemaan liikkeitä, kun perusasiat on nyt suht hyvin hallussa. Voidaan ehkä vihdoin alkaa harjoittelemaan häiriössäkin, kun tämä saamaton omistaja saa aikaiseksi raahattua itsensä ihmisten ilmoille harjoittelemaan. Uudi on alkanut nyt keskittyä ja kuunnella niin hyvin, että olisin hullu jos en käyttäisi sitä hyväkseni.

Seuraamista on tullut nyt harjoiteltua ehkä kaikista eniten perusasennon lisäksi. Omasta mielestäni se on huonontunut hieman siitä mitä se joskus oli, mutta kun tarkemmin ajattelen, olen nostanut rimaa aika huimasti - eli oikeasti se on parantunut. Olen nyt kiinnittänyt huomiota omaan vasempaan käteeni (en pidä sitä taskussa, en koukussa tms, vaan suorana sivulla), Uudin kontaktiin, tiiviyteen ja oikeaan seuraamispaikkaan. Tällaista kunnollista seuraamista ilman palkkaa menee ehkä vain 5-10 askelta riippuen Uudin senhetkisestä tekemisenhalusta ja motivaatiosta, mutta koko ajan harjoitellaan yhä pidempää ja pidempää välillä helpottaen. Olen myös välillä ottanut ihan imutusseuraamista, ettei mene koko ajan vain vaikeammaksi.

Perusasento paranee ja suoristuu koko ajan, vaikka sen kanssa on ollut nyt aika paljon vaikeuksia viime aikoina. Käsiapu pitäisi jo nopeasti häivyttää ja opettaa U kunnolla toimimaan pelkällä sivu-käskyllä. Tähänkin auttoi hyvin kosketuskeppi (jonka Uudi aika hyvin oppi muutamalla toistolla), jonka avulla sain jo häivytettyä hyvin käsiapua ja opettaa, että minun vartalooni ja liikkeisiini ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota, kunhan se itse huolehtii osuvansa vasemman polven kohdalle. Ei ole kyllä yhtään vielä kokeenomainen ja vaatii Uudilta keskittymistä. Harjoitellaan jatkuvasti myös peruuttamista, laatikon päällä pyörimistä (etutassut laatikolla ja takajalat ohjailemassa) ja takajalkojen käyttöä muutenkin, että U saisi parempaa kontrollia takapäähänsä, kun nyt se tuppaa jäämään vähän puolitiehen sivulle tullessa.

Maahanmenoon alan olla jo aika tyytyväinen, ja sen kanssa olen tehnyt hommia kovasti nyt muutaman viikon ajan. Eteenhän se ainoastaan vieläkin tulee, tätä harjoitellaan, mutta nyt se alkaa oikeasti edessä jo sujua. Käsiapu on sekin edelleen (tähänkin voisi tepsiä tuo naksuttelu), mutta sen ei tarvitse enää olla kuin pieni huitaisu alaspäin (ja U jysähtää täydellä voimalla maahan :D), joten eiköhän se pian häivytetä. Enää se ei edes kunnolla toimi ilman maahan-komentoa, joten luulisin että voin pian siirtyä käyttämään pelkkää suullista käskyä.

Istuminen huonontui leirillä, ja minä tampio tajusin sen vasta leirin lopussa. Olin komentanut sen monesti istumaan, mutta annoin sen mennä lonkalle - nyt se tarjoaa pelkkää lonkalle tippumista. Käskin sen istumaan, nostin lonkalta, käskin uudelleen, nostin lonkalta ja palkkasin heti kun istui 1 sekunnin tavallisesti, ja ihme tapahtui - muutaman toiston jälkeen se alkoi jälleen mennä heti kunnolla istumaan ja pysymäänkin siinä. Kai se todellakin on jo vähän selkärangassa.

Treenien jälkeen on aina vapauttavaa vain olla hölmö

Mökötuvan porokoiraleiri

Uudin juoksusta huolimatta päätin mennä leirille, että näkisi kuitenkin vähän Uudin sukulaisia, ja kasvattaja näkisi mitä meidän Urkista on tullut. Melkein kaikki sisarukset olivatkin paikalla, ja muutamia uusia tuttavuuksia vanhemmista pentueista.
Kaikista ennakkoluuloistani huolimatta Uudi käyttäytyi koko leirin ajan erittäin hyvin! Ei paljon haukkunut, pysyi hyvin yksin sisällä aika pitkänkin aikaa, kuunteli ja totteli hyvin.

Jotkut menivät jo perjantaina etsintäharjoituksiin, mutta Uudin juoksun vuoksi U ei olisi voinut osallistua niihin, joten saavuttiin paikalle vasta lauantaiaamuna. Käveleskeltiin aamulla jonkun aikaa ulkosalla metsässä, Uudi kävi uimassa ja puolenpäivän aikaan oli ruokailu/luento/kahvi. Luennon jälkeen harjoiteltiin ohittamisia, kontaktia ja omia juttuja, ja Urkki suoriutui niistä aivan erinomaisesti :) Katsoi kauniisti vaikka toiset koirat menivät todella lähelläkin. Illalla oli jälleen ruokailu, lenkkeilyaikaa ja saunomista, ja simahdettiinkin molemmat edellisen aamun aikaisen herätyksen vuoksi todella aikaisin.

Kiitokset Riikalle erittäin hienosta leiristä :)

Tuurin Miljoonakoira 13.6.

Kävimme pyörähtämässä aika pikaisesti Tuurissa näyttelyssä, sillä U oli ainut pentu ja kehä oli nopeasti ohitse, ja erinomaisin tuloksin: ROP-pentu ja KP :) ROP olikin heti selvä, mutta KP oli aika miellyttävä yllätys (luulin, ettei tuomari tykkäisi Uudin tyyppisistä). Tuomari oli muutenkin erittäin miellyttävä, jutteli Uudillekin mukavia ja sanoi itse lopussa, mikä koirassa oli "huonompaa" ja mitä asialle voisi tehdä (johtuvat nuoresta iästä). Ja meidän Urkki ravasi ja seisoi niin hienosti, etten olisi koskaan uskonut - ilmeisesti näyttelyharjoituksista ja mätsäreistä on paljon hyötyä.

Tuomarina oli Tuula Pratt:
"Erinomaisesti esiintyvä pentu, jolla oikea pään muoto. Kaunis kaula. Riittävästi kulmautuneet raajat, joissa saisi olla hieman voimakkaampi luusto. Erinomainen rungon pituus. Vielä pehmeä selkälinja. Hyvä askel, saa vielä tiivistyä edestä. Pentuturkki lähdössä."

"Treenailua" sisätiloissa

Ulkona sataa ja meitä molempia väsyttää, joten tuloksena oli epämääräistä ja sekavaa "treenailua" sisätiloissa - kunnon treenaukseksi tuota kun ei voi kutsua: "pyöriskelyä olohuoneessa ja eteisessä" olisi osuvampi ilmaisu.

Uudi jaksoi keskittyä ihan valtavan hyvin, vaikka täytyy myöntää etten minä ollut ihan täysillä matkassa. Tavoitteena olikin ennemmin keksiä jotain hauskaa ja piristävää tekemistä, ei parantaa meidän suorituksia. Palkkana käytin nakkeja, kuivaraksuja ja palloa.

Ensin perusasento (x4), joka on ihan hävettävän retuperällä - jos totta puhutaan, ei se oikeasti sitä osaa (laiska omistaja). Suuri käsiohjaus, pari avustavaa askelta ja jatkuvaa palkkaamista pysymisestä, kontaktista ja uudelleen minun siirtyessäni kauemmas, itse paikalle hakeutumisesta. Kyllä välillä tuntuu, että se sitä kuitenkin jonkin verran hahmottaa, että vasen sivu on se kiva paikka; intoa olisi kyllä suunnata oikealle paikalle, mutta joko se jää puolittaiseksi eteen tai taakse, peräpää ei käänny naaman mukana tms. Pitäisi siis ilmeisesti tehdä enemmän noita takapään treenauksia, ja ideoita tähän treenaukseen saa ihmeessä antaa. Vähäsen olen vaan sitä peruutellut, ei mitenkään mullistavin tuloksin.

Ja ettei kaikki treenit olisi samaa sivu-täällä-seuraa-maahan-istu, koitettiin taas pitkästä aikaa noudon alkeita, elikkäs ihan vain kapulasta kiinnostumisesta, siihen tarttumisesta ja ihan lyhyestä kannattelusta palkitsemista. Ensin vain yksi kiinnostuminen -> palkkio -> vaikeusasteen nosto tarttumiseen (x2) -> palkkio ja pieni tauko pilkkoessani lisää nakkeja. U tarttui uudelleen hyvin, mutta turhautui kun ei saanutkaan palkkaa, ja haukahti -> keskeytin harjoittelun, käänsin sille selkäni ja menin hetkeksi puuhaamaan omiani. Pian koitettiin uudelleen, ja U otti kiltisti kiinni kapulasta jota tarjosin, annoin sen kannatella osan kapulan painosta -> heti palkkioksi kasa nakinpaloja ja runsain määrin kehuja. Ei lähdetty koittelemaan onneamme enää sen enempää.

Pari maahanmenoa käsimerkistä (käden huitaisu, ei enää maahan asti), yksi tokoluoksetulon eteentulo (pienellä käsiohjauksella, mutta mukana jo käsky täällä), yksi istuminen vinottain minuun päin, yksi istuminen edessä, mutta naama poispäin minusta (yritti kyllä pitää kontaktia katsomalla ylöspäin ;D) ja pari leikkimielistä noutoharjoitusta. Otin Uudin viereen (ilman käskyä, ei perusasentoon vaan vapaamuotoisesti viereen että sain pidettyä kiinni), pidin pannasta, heitin hanskan, odotin Uun vapaaehtoista kontaktia (joka tuli ällistyttävän nopeasti, ja toisella kerralla ei edes pyrkinyt ennen lupaa hanskan luo), sanoin vain hae (ei ole koskaan harjoiteltu, mutta lähti se innokkaana heti), ja kehuin vuolaasti kun U tarttui hanskaan. Ensimmäisellä kerralla se tuli hakemaan palkkaa ilman hanskaa, mutta kun huidoin sen takaisin, se haki sen kiltisti, josta palkkana sen oma pallo. Ollaan kyllä aikaisemminkin leikkiessä harjoiteltu, että uuden lelun saa kun tuo edellisen.

Ja tulihan sitä harjoiteltua vähän näyttelyseisomistakin, kun huomenna on Tuurin Miljoonakoira, Uudin eka näyttely aikuisten seurassa :) Katsotaan nyt mitä siitä tulee, ilmoittelen tuloksista sitten tänne.

Aikuinen nainen

Aikaisemmin jo kirjoittelinkin meidän "aikuisesta" naisesta, mutta ilmeisimmin se oli väärä hälytys tai vain aikaisia merkkejä juoksuista: pari päivää sitten ne nimittäin kunnolla alkoivat, eli tiputtelu alkoi ja urokset kiinnostuivat kunnolla. Voipi olla, että se aikaisempi yhtäkkinen kiinnostus toisia koiria, hajuja ja kaikkea muuta kuin minua kohtaan oli pelkkää murkkuikää, ja vieraat urokset syystä tai toisesta innokkaampia meidän Urkkia kohtaan. En siitä tiedä, mutta juoksut uhkaavat pilata aika paljonkin meidän suunnitelmia (näyttelytreenit, näyttely, leiri) :/

Mätsäri Isokyrössä

Saimme jälleen kyydin mätsäriin (suuri kiitos siitä), joka pidettiin tällä kertaa Isokyrössä. Koiria oli ihan hyvä määrä, mutta sää oli karmein mitä voi koskaan olla (sehän ei menoa silti haitannut :D): sadetta kirjaimellisesti kuin saavista kaataen, yksi pahimmista ukkosista mitä olen koskaan nähnyt/kuullut aivan päällä, ja asteita suunnilleen 10 tai vähemmän (ja minulla oli tietenkin vain huppari...). Meidän reipas Uudimme silti vain jaksoi ravata (mielettömän hienosti vieläpä), seisoa ja pitää hyvin kontaktia vaikka ilmeestä päätellen olisi ollut mieluummin oman pedin lämmössä. Sininen nauha saatiin hyvästä suorituksesta huolimatta, mutta kovasti tuomari kehui kontaktia ja sanoi, että toisella parilla esiintyminen oli kuitenkin varmempaa ja rauhallisempaa, eikä ihmekään kun kyseessä oli vanhempi pentu (10kk). Tyytyväinen olen silti. :)

Sinisten pentujen kehässä juuri juoksemaan lähtiessä räsähti ja paukahti tolkuttoman kovaa aivan pään yläpuolella, ja U veti hännän koipien väliin ja säikähti aika paljonkin - eipä ihmekään, samoin minäkin - vaikkei se normaalisti reagoi mitenkään koviin ääniin. Tuomari kannusti kaikkia koirakoita vain innostamaan ja kehumaan koiraa, että ne uskaltaisivat jälleen juosta, ja kyllä se kehä siitä lähti pyörimään, tuloksena meille SIN3 :) Aivan äärettömän tyytyväinen kyllä olen. Palkinnoksi saatiin ruusuke, Musch-koiranmakkaraa, pussi herkkuja, kumisuka ja lelu.

Näyttelytreenit

Sain itseni raahattua näyttelytreeneihin, vaikka ajattelin että siitä tuskin mitään tulee ja päätin olla menemättä (kyseessä on siis maksuttomat treenit, jonne kuka tahansa saa tulla - alkujaan metsämiesten järjestämä, nykyään siellä on monia rotuja). Onneksi sain kuitenkin itseni ajattelemaan, että siksihän sinne mennään kun ei onnistu, ja se menikin aivan erinomaisesti! Toki Uudi huusi vähän aluksi, mutta lopetti kiltisti käskystä ja rauhoittui sitten lopulta. Koiria oli todella paljon verrattuna yleiseen määrään (arviolta jotain 20), ja kiersimme rinkiä "tuomarin" ja yhden kopeloitavana olevan koiran ollessa keskellä, aluksi kävellen ja koiran rauhoituttua ravaten. En olisi koskaan uskonut että Uun ravaus menisi noin hienosti! Viime näyttelyssä se ei suostunut ravaamaan juuri lainkaan (hidasteli, yritti syödä maasta jotain tai laukkasi), mutta nyt se puksutti menemään monta rinkiä kuin vanha tekijä.

"Tuomari" (on kyllä oikeastikin myöskin porkkistuomari) kehui kovasti Uudia, vaikka se toisella kopeloimiskerralla pisti ranttaliksi ilmoittaen selvästi, että minuahan ei enää mitata, ja hipelöitkin minua jo ;) Noo, harjoitusta vain.

Mukamas kiltti kamaluus

Uudi on käyttäytynyt tänään uskomattoman hienosti ja uskomattoman huonosti. Sisällä olo on ollut pääasiassa hysteeristä säntäilyä, sohville hyppimistä, pöytää vasten nousemista, ihmisiä vasten hyppimistä, yksin pentuporttien taakse jätettäessä hihasta repimistä yrittäessään estää ihmisten lähdön (on joskus tietysti saanut sillä ihmiset kääntymään ja torumaan - niin ja koirathan eivät suinkaan ole joskus järjenjuoksultaan nopeampia kuin ihmiset) ja jatkuvaa haukkumista - mitä ei sentään suoraan sanottuna ole ollut noin 2-3 kuukauteen. Arh.

No pitäähän sitä kamalakin olla ettei päivän kiltteystaso nouse liian korkeaksi, sehän olisi ihan hirveää. Lenkillä U keräsi ihan uskomattoman korkeat pisteet minulta koiran ohituksesta, joka meni paremmin kuin koskaan. Kapealla jalkakäytävällä, ei minkäänlaista väistöä suuntaan tai toiseen kummankaan koiran osalta, vaan siistiä kontaktipitoista seuraamista Uudilta. En voi uskoa sitä todeksi, muistellen kamalimpia ohituksiamme: toinen koira kaukana pienenä pisteenä, huutamista, hyppelehtimistä, ylikierroksilla käymistä, jumittumista katsomaan koiraa 10min ohituksen jälkeen, loppulenkki pelkkää pelleilyä ja touhotusta. Ehkäpä sieltä teinimörköyden suosta aletaan vihdoin nousemaan. Ehkä.

Saatiin vihdoin otettua vähän kunnollista seisomiskuvaakin, vaikka U näyttääkin kovin lyhyeltä ja kulmaukset olemattomilta. Ei se oikeasti noin kulmaton ole :D

Umppalumppa lentää jonkun itikan perässä

Kuulumisia ja suunnittelua

Muutenkin toiminnallisen viikonlopun (Tampereen reissu + näyttely) jälkeen mentiin vielä sunnuntaina hiekkamontuille uimaan kaverin + koiransa kanssa. Itse en uimaan uskaltautunut, mutta tulipahan Uudille kunnon kuntoilua, peuhaamista koirakaverin kanssa sekä yleistä juoksentelua ja riehumista ihan kylliksi. Epävarmuuttani pidin Uudin aluksi 15m liinassa, mutta kun se ei siinäkään yrittänyt säntäillä tiehensä, uskaltauduin päästämään sen ihan kokonaan irti. Ehkä siinä on sittenkin vähän paimenkoiran luonnetta, sillä kaverin koiran samoillessa läheisiä pusikoita, tämä kaivaa vedenrajassa ihmisten vieressä ja kerjää rapsutuksia ja pallonheittelyä. ;) Mihinkään ei lähtenyt säntäilemään tai kuljeksimaan jonkun hajun perässä, vaikkei pari kertaa käskystä heti luokse tullutkaan. Ehkä se alkaa pikkuhiljaa oppimaan, kunhan itse alan rentoutua kun se on irti.

Ja tokon kanssa olen tosiaan alkanut tulla siihen päätökseen, että aloitetaan melkein alusta. Vähän harjoitellaan jotain vaikeampaa välillä mikä on sujunut, mutta pääsääntöisesti mennään helpoilla harjoituksilla ja onnistumisen tunteilla, että saataisiin molemmat vähän motivaatiota toistemme kanssa tekemiseen, ettei koko touhu mene pelkäksi komenteluksi ja turhautumiseksi. Aika nopeastihan tästä tosiaan edetään, mutta edelleenkin ihan Uudin ehdoilla. Ei verenmaku suussa ja "nopeasti äkkiä liikkeet kisakuntoon että päästäisiin kisoihin kun ikää on tarpeeksi". Koitetaan nyt ensin tehdä tämä pohjustus edes kunnolla hätiköimättä, niin eiköhän se siitä ala sujua.
Seuraavan viikon ohjelmaan taitavatkin kuulua pelkästään kontaktiharjoitukset (myös häiriössä, ettei sentäs takapakkia mennä), perusasentoharjoitukset, seuraamisharjoitukset (pääasiassa suoruus, oikeapaikkaisuus ja itse käskyn noudattaminen), luoksetulon eteentuloharjoitukset (ihan alusta alkaen, sen kanssa ollaan viime aikoina paljon tahkottu kun menee jatkuvasti vinoon), istuminen ja maahanmeno.

Myös tuota vapaana olemista (erityisesti pihassa) harjoitellaan, eli luoksetuloa, pysähtymistä ja kontaktinpitoa myös irti ollessa. Perusjuttuja.

Tampereen pentunäyttely 15.5.

Ihan suht onnistunut suoritus se minun mielestäni oli (mitä nyt Uudi ei aluksi suostunut juoksemaan, haukkui vähän kehässä ja hyppäsi tuomaria vasten :D), oli tosi kuuma joten ihme että U suostui juoksemaan senkään vertaa mitä se juoksi. Jaksoi hyvin seistä, antoi kauniisti katsoa hampaat eikä hinkunut jatkuvasti toisten koirien perään. Yhteensä oli 3 porokoiraa, 1 narttu Uudin lisäksi ja tuloksena PEK2. Tuomari tosin luuli Uudin olevan aggressiivinen toisia koiria kohtaan (haukahti toiselle nartulle kun juostiin ohi ja sanoi ettei poroja ajaessakaan saa yrittää hyökätä toisten koirien päälle), mutta samapa tuo, se oli sen tuomarin mielipide. :) Seuraava näyttely onkin vasta 13.6. Tuurissa

Tuomarina oli Reino Korpela:

"Musta vaalein merkein. Ikä 7kk. Mittasuhteiltaan oikea. Vielä hieman pehmeärakenteinen. Kaunisilmeinen pää, vielä hieman pehmeät korvat (luulen että tarkoitti oikeasti hieman kookkaita korvia, sillä sanoi niin mutta ilmeisesti kehäsihteeri kirjoitti vahingossa väärin). Sopiva runko jonka tulisi olla jäntevämpi. Hieman lyhyt jyrkkä lantio ja korkealle asettunut häntä. Kevyehkö raajaluusto jossa kulmaukset tulisi olla selvemmät. Hieman kiharuuteen taipuva karvapeite. Vielä pentumainen käytös."

Uudi tiirailee näyttelyn kulkua

Kehässä

Lenkkeilyä kaverin kanssa

Eilen mentiin oikein pitkä lenkki ystäväni ja hänen koiransa kanssa (hoffiuros), ja Uudilla vaikutti olevan ihan uskomattoman kivaa. Lainasin flexiä ystävältä (niin, minähän en koskaan tule hankkimaan flexiä, kröhm - sellainen on jo tulossa tilauksesta), joten U jaksoi puurtaa eteenpäin kun sai mennä vähän vapaammin, eli pysähdellä ja pyrähtää juoksuun milloin itse halusi. Vapaaksi en sitä vielä(kään) uskaltanut päästää, en luota sen tulemiseen paljon yhtään tällä hetkellä.
Nuo luttasivat yhdessä jokaisessa rapalammikossa ja ojassa, joten lenkin jälkeen Uudin vaaleat merkit olivat varsin ruskeita, ja koko koira pelkkää ohutta jalkaa ja märkiä irtokarvoja. Uudi oli kuitenkin onnensa kukkuloilla, kun sai kunnolla rellestää vedessä, ja vieläpä rakastamansa koirakaverin kanssa.

Kuvia ei taaskaan tietenkään ole, mutta yhteiskuvaa Uudista ja Ronista on tulossa, kuten myös uusimmasta hankinnastani Uulle: huskyvaljaista. Kunhan tuo tuosta rauhoittuu (niin että tosiaankin juoksee itse eikä raahaudu vierellä hampaat kiinni remmissä), niin aletaan canicrossaamaan.

Ehkä siitä vielä koira tulee

En tiedä onko väliaikaista mutta taas kirkastuu tämä meidän tulevaisuus, yhteistyö ja yhdessä touhuaminen.

Tällä viikolla Uudissa on tapahtunut huomattava muutos parempaan! En jälleenkään voi luvata itselleni pitkäaikaista muutosta, mutta päätän nauttia tästä ja käyttää sen hyväkseni. Koko kuluvan viikon (ja suurin osa edellisestä viikosta) meidän yhteistyömme on toiminut hyvin (eli myöskin kontakti), Uudi on näyttänyt tekevän töitä mielellään ja koittaa vähän keskittyäkin tosissaan. Enää ei ole ollut sitä olematonta haahuilua ja taivaan tuijottelua, tottelemattomuutta ja passiivisuutta. Koirien ohitukset ovat menneet pääosin hyvin (aina ei ole pitänyt/ottanut kontaktia mutta ei ole huutanutkaan), luoksetulo pääosin hyvin (koirien ollessa näkyvillä se on vähän heikohko, ja aina silloin on pitänyt lähteä toiseen suuntaan kävelemään ja innostaa kunnolla), ja Uudi on tehnyt mielellään niitä pieniä tokojuttuja joita olemme tahkonneet (mm. perusasentoa, luoksetulon alkeita, seuraamista ilman käännöksiä, kontaktia, esineiden pitoa käskystä, maahanmenoa yms) eikä ole paineistunut.

Nyt ei ole myöskään ollut pitkään aikaan sitä suoranaista uhoamista (huomion hakemista tulemalla naaman eteen haukkumaan, hyppimällä päälle, kirjaa repimällä jos esim. lukee sohvalla, tavaroiden varastelua tai ruuan varastelua kädestä) - luultavasti siksi ettei sen koskaan ole annettu saavuttaa haluamaansa näissä tapauksissa. Myöskin tottelemattomuus on vähentynyt huomattavasti (jos kutsui luokse, ehkä katsoi päälle mutta ei tullut tai juoksi luokse ja parin metrin päässä U-käännös takaisin, ja muutenkin yleistä käskyjen tottelemattomuutta), osaksi siinäkin varmasti siksi, että olemme harjoitelleet paljon etenkin tuota luoksetuloa enkä ole koskaan sallinut tottelemattomuutta, vaan olen nyt uskaltautunut vaatimaan siltä tarpeeksi (en liikaa, ettei se turhaudu, mutta sen verran kuin tiedän että se varmasti osaa).

Ehkä siitä tosiaan vielä koira tulee ;)

Ei huvita

Ei taas huvita, ei. Yritettiin ottaa epätoivoista treeniä pihatiellä, ilman minkäänlaista häiriötä. Ehei, eihän meidän teiniä semmoiset kiinnosta. Sen sijaan puiden oksat kiinnostavat, maa kiinnostaa, maassa olevat lehdet kiinnostavat, läheinen metsä kiinnostaa, vaikka taivas kiinnostaa ennemmin kuin minä ja typerät herkkuni. Tämän päivän ainoa saldo oli: pilatut tokoliikkeet, loppuunkulutettu nimi, tottelemattomuusvapaus ja astetta huonompi suhde.
Jälkeenpäin varmaankin naurattaa, vaikka mahdollisimman pitkälle venytetystä pinnasta huolimatta nyt ei kieltämättä naurata (juuri edellä mainituista syistä).

Käskin sivulle (+käsimerkki): katsoo taivalle ja istuu lonkalle eteeni.
Käskin eteen (luoksetulo): istuu kauas eteen lonkalle tai tulee vinosti, löysästi ja haahuillen eteen.
Käskin seuraamaan: tulee mukana kun minäkin lähden, mutta poikittaa, menee n. puolen metrin päässä ja katselee jonnekin (mihin katosi se erinomainen seuraaminen??).
Kutsuin nimeltä (kontakti): ei mitään vaikutusta, jatkaa iloista "laallallaa" haahuiluaan.
Käsken istua: ehkä istuu - lonkalle -, jotenkuten johonkin mihin sattuu steppailun jälkeen osumaan.
Käsken ohittamaan toiset koirat/ihmiset/pyöräilijät/lapset: meinaa hypätä kaikkien päälle, huusi jollekin teinilaumalle ja säikähti pyöräilijää.

Tiedän, että olisi pitänyt lopettaa aikoja sitten eikä vain jatkaa pilaamista tai toistella tuota nimeä: olisi pitänyt yksinkertaisesti ottaa se syliin ja viedä vaikka sisälle. Teinkin lopulta niin, mutta tämä pisti lekkeriksi ja alkoi riehua ja purra. En antanut periksi, vaan pidin sen tiukasti maassa kainalossa (eli itse istuin ja tämä seisoi kainalossa), ja rauhoittuihan se lopulta. Otin nakkiseuruuta viisi askelta, että jäisi edes vähän hyvä mieli. Tuntuu vähän, ettei kyllä jäänyt oikein kummallekaan.

Luulenpa että aloitan ihan alusta, helpoimmasta mahdollisesta ja kohtelen sitä kuin se ei osaisi mitään. Pääsisi vihdoinkin loistamaan, pelkään vähän että olen vaatinut siltä nyt lähiaikoina liikaa.

Neiti Murkku

Voi Neiti Murkku.
Kontakti on tylsää, nukkuminen on tylsää, makailu on tylsää, seuraaminen, perusasento ja muut tokoliikkeet ovat äärettömän tylsiä, tottelu on tylsää, omistaja on tylsä, remmissä olo on tylsää, toiset koirat ja ihmiset ihania, kaikki vähänkin erikoisempi on hirveää ja todella pelottavaa (mm. muovipussit, pienet pensaat, postilaatikot, roskikset, puusta tippunut oksa joka nojaa sen runkoa vasten, viimeiset lumipaakut jne) ja urokset ja niiden merkkaukset parasta. Mutta asiasta toiseen.

Käytiin pari päivää sitten sulaneella jääkiekkokaukalolla kuluttamassa energiaa, ja kieltämättä harjoittelemassakin. Aluksi kun päästin sen irti, ei lotkauttanut korvaansakaan huomionkiinnitysyrityksilleni. Kääntyi parhaimmassa tapauksessa kyllä katsomaan, mutta joko a. jatkoi nuuskuttelua kaikessa rauhassa b. jatkoi nuuskuttelua ja ehkä hetken päästä tuli katsomaan onko minulla jotain - jonka jälkeen pinkaisi jälleen kauemmas c. lähti juoksemaan toiseen suuntaan tai d. ehkä juoksi minua kohti, mutta kurvasi viime hetkellä pois tai juoksi komeasti ohi. Tulihan se sitten kun vihelsin ja saikin siitä huippupalkkion (sukan repimistä), mutta pinkaisi nopeasti pois. Kyllähän se siitä sitten vähitellen oli kauemman lähelläni, kun huomasi ettei sitä tosiaankaan oteta heti kiinni, vaan leikki/namien syöttely jatkuu.

Keksinhän minä sitten sen mainion konstin, jolla saada se heti tulemaan (ei vihellys, vaan saada se pysyttelemään omasta halustaan lähelläni): juoksin toiseen päähän kaukaloa, kuopsutin maahan pienen kolon ja tiputin sinne muutaman nakinpalasen. Kyykin kuopan vieressä hyvän aikaa, kunnes Uun uteliaisuus voitti ja se tepasteli katsomaan mitä löysin. Hihkaisin heti innoissani, että katsopas mitä täältä löytyi, ja annoin sen syödä nakit. Sehän alkoi pysyä hyvin lähettyvillä! Palkkasin jatkuvasti kontaktista ja lähietäisyydellä olemisesta, ja heti kun aloin kaivaa kuoppaa, se suorastaan lensi luokseni (ja annoin sen suurimmaksi osaksi ottaa nakit kuopasta). Minä, Suuri Metsästäjä ja Ruuanlöytäjä olin ilmeisesti ansainnut nimeni Uudin mielessä. ;D

Siitä kun se sitten rauhoittui, niin tulihan se sitten siliteltäväksi ja kyhnytettäväksi, kun alkoi uskoa, ettei se ole luvattomasti vapaana, minulla ei ole syytä yrittää ottaa sitä kiinni ja lähellä pysymiseni on ihanaa.

Kuvia ei ikävä kyllä ole, mutta tässä Uudi rapatassu lenkiltä:

Tokotreeniä pihalla

Ulkona oli niin uskomattoman hieno ilma, että olihan se pakko mennä vetämään ulos kevään ensimmäinen kunnollinen pihatreeni (pihatiekin oli sulanut). Vähän matkan päässä oli aika roimaa häiriötä (jotain poikia mopoineen), joka aluksi häiritsikin ehkä vähän liikaakin, mutta kun ne siitä häipyivät saatiin treeni käyntiin.

Aloitettiin perusasennon harjoittelulla, pääasiassa sen suoruudesta, nopeudesta ja varmuudesta mistä alkuasennosta tahansa. Meni hyvin, siihen ei tarvitse enää kuin ihan pikkuisen käsiavun, ja eiköhän sekin saada häivytettyä pian pois. Ainoastaan kauempaa sivulta siirtyessä U tulee aina istumaan vinoon, mutta on jo oppinut hieman korjaamaan sitä itsekin. Eiköhän se siitä ala sujua, sillä tiiviys ja kontakti ovat jo varsin hyvällä mallilla.

Luoksetulon eteen istumiseen tarvitaan vielä suuri käsiavuste, aika paljon vartaloapuja ja Uudi täytyy kutsua läheltä. Tein toistoja aika paljon, 5, mutta siitä huolimatta sen vire säilyi yllättävän hyvin. Palkkasin sen heittämällä namit saalistettavaksi.

Ja sitten se seuraaminen. En suoraan sanottuna tiedä mitä olen tehnyt saadakseni sen noin hyväksi, mutta se on erinomaista. Uudi lähtee perusasennosta, käteni on jo sivulla (ei enää taskussa tai syöttämässä sille nameja, kuten vasta vähän aikaa sitten) niin ettei se rohmua sitä koko ajan - itse asiassa ei ollenkaan, kontakti on erinomainen, motivaatio on erinomainen. En ole mielestäni palkannut sitä mitenkään erityisesti seuraamisesta (jopa istumisestakin enemmän, mutta istuminen on selvästi enemmän pakollisen näköistä), mutta mitä kauemman sitä seurautan, sitä korkeammaksi sen vire kasvaa. Juuri tästä syystä en voikaan seurauttaa sitä vielä pitkiä pätkiä ilman että rauhoittelen sitä, tai se alkaa poikittaa ja hypellä.
Kuitenkin tein tänään vain kaksi toistoa ja molempien toistojen mitta oli noin 5-6 askelta, sekä palkitsin sen lopuksi ruhtinaallisesti. En voi todella uskoa että seuraaminen on noin hyvällä mallilla.

Treenin lopuksi U "karkasi" vetämään pienen kunniakierroksen, mutta ei siitä katastrofi syntynyt, olin jo vapauttanut sen ja se tuli heti vihellyksestä.

Sisällä otimme vielä kaksi lyhyttä kapulanpitoharjoitusta, erinomaisin tuloksin. Otti heti kiinni, piti niin kauan kunnes vapautin (4s), ja luovutti kiltisti.