Pentukurssin 3.tunti

Viikko sitten pentukurssia ei pidetty pakkasten takia, joten tänään (eilen oli myöskin pentukurssin oikea tunti) menin aktivointiryhmäläisen kanssa kentälle korvaamaan tunnin. Ja kuten edellisestä kerrasta huomasinkin, koira ei ole kone - ei todellakaan. Tänään se taas käyttäytyi kuin unelma, vaikka oli ennestään tuntematon koira kentällä. Katsoi minua koko ajan (jopa tauoilla meinasi, vaikka olisi saanut vähän rauhoittua ja nuuskia lumipenkkoja), odotti jatkuvasti lisää tekemistä ja seurasi liikkeitäni tarkasti. Harjoiteltiin maahanmenoa, istumista eteen ja sivulle (ei perusasentoon, vaan ihan tavallisesti sivulle), pysähtymistä vauhdista, sekä seuraamista. En voi edes sanoin kuvailla miten hyvin seuraaminen meni! Ohjaajakin kehui, että ainoa millä sen hienon kontaktin saisi katkeamaan, olisi jos tulisi siihen meidän väliimme ;D Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, koskaan aikaisemmin emme ole tehneet noin pitkää seuraamista - vieläpä aivan valtavassa häiriössä (kaksi vierasta ihmistä, vieras leikkivä koira ja palloja). Välillä se meinasi jäädä katselemaan toisen koiran leikkimistä, niin nopeutin vain omaa kulkemistani, ja se suorastaan lensi sivulleni ("Minuahan ei jätetä!"). Harmi kun en saanut kuvia.

Ainoa ongelma tuossa seuraamisessa on enää se suoruus (innostuessaan alkaa poikittaa, jolloin pitää vähän toppuutella) ja se, että minun pitää saada käteni siihen sivulle, ja U pitäisi silti kontaktia. Nyt se taskussa, sillä muuten Uudi vain nyhertää sitä eikä vilkaisekaan silmiini. No, eihän meillä vielä ole mikään kiire (vaikka sitä pitää kyllä harjoitella ettei jää päälle), tuo seuraaminen kelpaa kyllä tuollaisenaan ihan peruselämään.

Pentukurssin 2.tunti

Huomaa kyllä ettei koira ole mikään kone, eikä aina voi onnistua - tästä kerrasta tuli melkein pelkkää pelleilyä. Mukana oli parhaimpia nameja ja olin yrittänyt rauhoittaa sitä, harjoitella vähän kontaktia ennen toisen koiran tulemista, mutta ei - neiti sanoi, että tänään minua ei kiinnosta, tänään en halua katsella sinua ja namejasi, tänään nuuskin maata ja haukun toiselle koiralle. Ja turha yrittää syöttää niitä herkkuja, eivät ne minua kiinnosta enkä halua niitä. Kyllähän se söi jos kirsuun tuuppasi, mutta muuten edes "hyvä" ei saanut aikaan minkäänlaista reaktiota. Ilmeisesti Uun mielestä maahan oli kaatunut biojäterekan lasti tai vähintään siinä oli kahden metrin syvyyteen kaivettu hirvi (joka oli pakko paikantaa ja yrittää repiä ylös).

Saimmehan me vähän aikaankin, ei kyllä edistytty, mutta sain sen tajuamaan että tänne kentälle on tultu tekemään töitä - minun kanssani. Otettiin ihan helppoja istumisharjoituksia sekä pientä seuraamista, eli normaaleja kontaktiharjoituksia. No, näin tällä kertaa ;)

"Turhaa" aktivointia

Tänään harjoiteltiin pääasiassa kaikkea turhanpäiväistä ja pelkästään aktivoivaa, sillä en jaksa keskittyä tänään tokoon tai johonkin erittäin tärkeään (luoksetulo, ohitusharjoitukset, seuraaminen häiriössä yms) ja Uudi kaipaa silti aktivointia. Opetin sille siis vähäsen vilkuttamista, tassun antamista ja leikkimielistä noutoa + käskystä irrottamista (no joo irrottaminen on kyllä hyödyllistä). Minä laiskamato en jaksanut edes kaivaa naksutinta esiin, mutta siitä huolimatta (hyvä-sana merkkaa samaa kuin naksautus) se oppi sekä vilkuttamisen että tassun annon oikealla ja vasemmalla. En ruvennut liittämään käskysanoja (vielä ainakaan), koska ne toimivat ihan hyvin käsimerkeillä ja saavat toimiakin.

No kai se on pakko myöntää, että kyllä sitä tokoakin tuli lopulta harjoiteltua (ja luoksetuloa tietenkin, kun käytiin pihalla), erinomaisesti vieläpä! Ilmeisesti siihen pitääkin suhtautua vähän asenteella "kokeillaan nyt vähän tätä tällä tavalla" eikä niin vakavasti, että nyt tehdään juuri näin ja edetään näin paljon. Tänään kokeiltiin ainoastaan perusasentoa ja houkuttelun poistamista. Onnistui hyvin! Pieni käsiapu pitää edelleen olla, mutta sen namin ei tarvitse olla siinä käsiapu-kädessä juuri silloin. Palkkasin kylläkin vasemmalla kädellä, mutta vasta kun oli katsonut silmiin.

Vapaa neiti

Uudi on nykyään yhä enemmän ja enemmän vapaana! Se on alkanut oppia jo aika paljon, käyttäytyy ihan rauhallisesti ulkonakin ja antaa ottaa kiinni (eikä riehaannu heti kun on vähänkin irti), sekä myöskin tulee luokse koko ajan paremmin. Ollaan nyt oltu pihalla todella paljon kokonaan irti, eikä liinan laahatessa perässä. Ohi on tullut niin autoja, kävelijöitä kuin hiihtäjiäkin, mutta ei ole pukahtanutkaan ja tullut hienosti luokse (eikä edes yrittänyt ennen luoksetuloa pyrkiä niiden luokse, mutta kutsuin kuitenkin varmuuden vuoksi). Helpottaa huomattavasti pissatusta kun irti olosta ei tarvitse tehdä niin hirmuista numeroa (ei tarvi olla taskut täynnä parhaita nameja, palloja, motivointipatukoita, vinkuleluja sun muita, vaikka edelleen tietenkin lähellä pysymisestä ja luoksetulosta palkkaan), eikä aina tarvitse takuta remmin kanssa. Ja ulos ei tarvitse jäädä asumaan ja leikkimään, vaan hoidetaan vain asiat ja mennään sisälle.

Irtonainen Uudi

Tällainen päivä tänään.

Ajattelin pitää tänään Uudia oikein kunnolla vapaana nurmikentällä, jossa on lunta miltei polveen asti, että Urkki saisi oikein kunnolla liikuntaa. Mentiin pitkä matka kentälle, mutta mistään ei sitten tullutkaan mitään ja lopputuloksena en päästänyt sitä ollenkaan irti;
1. Se ei suostunut menemään umpihankeen, vaan juoksi koko ajan jälkiäni pitkin tielle.

2. Kontakti oli aivan hukassa - tai no ei mistään kontaktista voi puhuakaan, huiteli jo remmissä itsekseen siihen malliin että päätin olla päästämättä irti remmistä.

3. Se ei ollut koskaan kuullutkaan sellaisia sanoja kuin odota, ei sinne, Uudi (tänne), mennään, tule tai sen paremmin vihellystäkään. Ehkä se on tuo tuuli kun puhaltaa noihin korviin niin ettei mitään kuule.

4. Se sai penturaivareita aika tiuhaan tahtiin, vaikkei ole saanut niitä yli kuukauteen (juoksee aivan täysiä, ei kuule eikä näe mitään, ei anna kiinni, juoksee vain niin kovaa ja kauas kuin jaloillaan pääsee, haukkuu, ärisee itsekseen, pyörii ja hyörii ja vielä vähän juoksee), enkä enää koskaan päästä sitä irti silloin.

Juoksentelin sen kanssa siis remmissä vähäsen, ja kyllä se aika uupuneelta loppujen lopuksi kuitenkin vaikutti (nukahti heti kun päästiin kotiin). Korvatkoon tuo ja pitkä remmi tämän päivän vapaana juoksemisen.

Ja kai sitä jotain positiivista pitää kuitenkin ajatella. Onhan se ollut tänään todella nätisti ja rauhassa sisällä, viihtyi yksin todella kauan siankorvan parissa (vapaana talossa vieläpä eikä pentuporttien takana!), melkein kaikki kävelijöiden, koirien, pyöräilijöiden ja sauvakävelijöiden ohitukset menivät hyvin, ainoastaan pari kävelijän ohitusta meni plörinäksi, ja vein sen vapaana kuitenkin pissalle - eikä lähtenyt mihinkään, tuli sisään, ei innostunut. Riiviö-enkeli-Uudi.

Vapaana kurvailua

Pentukurssin 1.tunti

Erittäin tyytyväinen olen jo ensimmäisen kurssikerran jälkeen!

Kurssilla oli meidän lisäksemme vain yksi koirakko, mutta sehän ei haitannut, päinvastoin: häiriötä on, mutta ohjaaja ehtii silti keskittyä paljon molempiin koiriin, kun ei ole 10 koiran ryhmää pyörimässä ympärillä. Harjoiteltiin nyt lähinnä ihan perusjuttuja, eli kontaktia, kontaktia liikkuessa (elikkäs ihan vapaamuotoista seuraamista), istumista ja pari kertaa hieman maahanmenoakin. Uudilta sujui kaikki varsin mainiosti, mitä nyt meinasi hinkua toisen koiran perään ensin jatkuvasti. Kyllä se sitten hyvin lopulta sujui, ja sain Urkkiin erinomaisen kontaktin. Meidän yhteistyötämme jopa kehuttiin :D

Nyt vain sitten metsästämään yhä enemmän koiria ulkoa ja harjoittelemaan ohituksia ja kontaktia häiriössä.

Blarh.

Tuntuu että olemme menneet tänään pelkkää takapakkia. Ajattelin tänään oikein kunnolla treenata sen kanssa, mutta jätin sitten homman ettei kaikki jo opittu vääristyisi, yritetään sitten toiste paremmalla onnella.

Perusasento tahtoisi mennä nyt vain ja ainoastaan vinoon, eteentulo vielä vinompaan (ja tosiaan aivan järkyttävän vinoon), luoksetulo on hidasta ja halutonta (itse hihkun pihalla kuin heikkopäinen, heittelen nameja ja heiluttelen motivointipatukkaa, tämä lönkyttää hitaasti viereeni ja jää siihen katsomaan kuin typerää), tosin onneksi silti tulee ihan ok, jos ei ole suurta häiriötä. Seuraaminen olisi ihan ok, yritettiin ohittaa jotain vanhaa muoria sauvojen kanssa, mutta eihän siitä sitten hyvästä alusta huolimatta mitään tullut, koska mummo alkoi leperrellä tälle ja hihkua onnessaan -> tämä menee sekaisin ja unohtaa täysin minut ja namini. Huoh.
Myöskään minkään esineen suuhun ottaminen ei kiinnostaisi sitten yhtään, laitan sen vain hampaiden vaihtumisen ja kulmahampaiden heilumisen piikkiin. Yritetään sitäkin sitten myöhemmin, eikä tuollaisella asialla nyt mitään kiirettä ole.

Mutta se pahin, missä on ongelmia (vai luulo-ongelmia?), on vapaana pitäminen. Haluan pitää sitä vapaana niin paljon kuin mahdollista, haluan etten tarvitse jokaiseen pikkumatkaan remmiä. Aion pitää sitä vapaana, se on periaate. Ja periaatteesta pitää pitää kiinni. Ongelma siinä onkin, etten paljon uskalla. Uskallan kyllä päästää remmistä irti joissakin tilanteissa (pihalla, pihatiellä, joillakin pikkuteillä), eikä siinä ole mitään ongelmaa, mutta kun pitäisi irrottaa remmi pannasta -> stressaan ja sekoan huolesta niin, etten voi enkä uskalla melkein missään sitä päästää. Se on kerran juossut pihalla ollessaan pihatielle, ei autotielle mutta kuitenkin kauemmas, eikä tullut kutsusta -> en uskalla pitää sitä enää pihalla irti, jos sillä on vähänkään energiaa. Se ei ole pari kertaa antanut kiinni vapaana ollessaan kun innostui -> en uskalla päästää sitä enää irti, ja siellä missä päästän (pellot ja metsät, sielläkin koska lunta on niin paljon että saisin sen juosten kiinni), otan sen heti kiinni jos se innostuu. Totta kai se seuraavalla kerralla juoksee innostuessaan kauemmas, koska minähän otan sen kiinni. Mmmrrrh.
Joskus vain tuntuu, että on turha stressata, eikä sitä tarvitse vielä irti pitää kun se ei ole täydellisesti hallinnassa (se kyllä juoksee ihmisten/koirien/vaikka auton luo, ei välttämättä anna kiinni, voi juosta kauaskin), vaan harjoitella nyt hihnassa luoksetuloa ja muiden ihmisten/koirien huomioimattomuutta, ja päästää vasta sitten. Mutta sitten se sekoaa onnesta kerrankin vapaaksi päästessään ja juoksee jonnekin. Hankalaa.

Onneksi seuraavana lauantaina on pentukurssin ensimmäinen tunti, että voi vähän tuota toisten koirien huomioimattomuutta harjoitella.

Koiranäyttelyssä

Käytiin tänään katselemassa ja ihmettelemässä Laihian ryhmänäyttelyssä (oli muistaakseni ryhmät 5, 6, 7 ja 8), vaikkei Uudilla vielä ikää osallistumiseen riitäkään. Ei nähty yhtäkään porkkista, mutta muita koiria senkin edestä; etenkin karjalankarhukoirat, kultsut ja perrot olivat Uudin mieleen, vaikka ensin piti vähän pöhistä ja aristella. Huomasi se sitten, että eivät ne päälle rynni vaikka vauhdilla ohitse menevätkin.

Kuvia ei saatu, mutta toimi tämä ainakin hyvänä harjoituksena tulevaan Helsingin pentunäyttelyyn, jonne ollaan seuraavaksi suuntaamassa. Paljon pitää vielä kyllä harjoitella, käydä tuollaisissa vilkkaissa paikoissa ja parannella meidän kontaktia, mutta eiköhän se tuosta ala sujua, että kehdataan mennä.

Pienimuotoista tokotreeniä

Harjoiteltiin tänään sitten oikein kunnolla tokoa (silti ihan pennun ehdoilla ja pidettiin taukoja), kun tuntui tuota virtaa riittävän ihan loputtomiin asti eikä pienet yksittäiset harjoitukset tuntuneet missään, vaan kerjäsi vain lisää.

Ensin otettiin hieman perusasentoharjoituksia, jotka sujuivat mielestäni varsin mallikkaasti. Ohjasin sen vielä pienellä kädenliikkeellä sivulle (tätä ollaan vasta häivyttämässä) samalla kun annoin käskyn, ja palkitsin 3 kertaa kontaktista kun oli sivulla. Hyvin katsoi palkkausten välillä koko ajan minua, ja loikkasi vapautuksen jälkeen automaattisesti sivulle tuijottamaan minua. Pitihän siitä uudelleen palkata kun meni niin hienosti. ;D

Jatkettiin sitten eteentulon harjoitteluun, joka meni ihan uskomattoman hienosti. Täytyy myöntää etten ole koskaan koettanutkaan aloittaa eteentulemista niin että itse istuisin ja Uudi voisi kunnolla paineistumatta tulla todella lähelle, vaan olen suoraan ohjannut sen eteen seisoessani. Ei tunnu kyllä minkäänlaista paineistumista, tulee ihoon kiinni vauhdilla, röyhkeästi ja jää katsomaan minua kunnes annan namin. En vaatinut vielä kunnon kontaktia, vaan palkkasin sitä jatkuvasti sen ollessa oikealla paikalla.

Pienen tauon jälkeen jatkettiin imutusseuraamisella, joka meni ihan ok. Lähdettiin perusasennosta. Eihän tuo tietenkään ole vielä mikään lopullinen, mutta saisi kyllä olla hieman tiiviimpi ja suorempi, joten treenattiin etenkin tiiviyttä (pidin nakkia ihan kiinni minussa) paljon. En ole vielä vaatinut kontaktia, mutta pitäisi varmaan pikkuhiljaa koettaa ilman imuttamista ettei jumiuduta tuohon samaan vaiheeseen ikiajoiksi. Ihan suoraa mentiin, tulkoon käännökset sitten myöhemmin.

Ei nyt ole seuraamista mutta ollaan juuri lähdössä

Vähän myös harjoiteltiin maahanmenoa, joka on ihan alkutekijöissään. Olen vasta saanut sen lonkalle makaamaan menemisen/lonkalle tipahtamisen pois, joten en ole paljon muuhun keskittynytkään. Menee maahan vasta ihan täydestä käsiavustuksesta (ja vain edessä), olen vasta käskyä lisäilemässä eikä pysy kovinkaan kauaa (ja nousee jos nousen seisomaan). Tätä pitää harjoitella vielä paljon.

Iloiseksi lopetukseksi tehtiin muutama istumisen harjoittelu, koska se menee aina hyvin. Istutin eteen, oikealle sivulle, taakse ja vinosti eteen. Istui hyvin ja nopeasti (ja piti jopa kontaktia koko ajan :D). Sai nousta vasta vapautuksen jälkeen, mutta en pitänyt paikallaan kuin pari sekuntia.

Iloinen loppuleikki