Viikko sitten pentukurssia ei pidetty pakkasten takia, joten tänään (eilen oli myöskin pentukurssin oikea tunti) menin aktivointiryhmäläisen kanssa kentälle korvaamaan tunnin. Ja kuten edellisestä kerrasta huomasinkin, koira ei ole kone - ei todellakaan. Tänään se taas käyttäytyi kuin unelma, vaikka oli ennestään tuntematon koira kentällä. Katsoi minua koko ajan (jopa tauoilla meinasi, vaikka olisi saanut vähän rauhoittua ja nuuskia lumipenkkoja), odotti jatkuvasti lisää tekemistä ja seurasi liikkeitäni tarkasti. Harjoiteltiin maahanmenoa, istumista eteen ja sivulle (ei perusasentoon, vaan ihan tavallisesti sivulle), pysähtymistä vauhdista, sekä seuraamista. En voi edes sanoin kuvailla miten hyvin seuraaminen meni! Ohjaajakin kehui, että ainoa millä sen hienon kontaktin saisi katkeamaan, olisi jos tulisi siihen meidän väliimme ;D Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, koskaan aikaisemmin emme ole tehneet noin pitkää seuraamista - vieläpä aivan valtavassa häiriössä (kaksi vierasta ihmistä, vieras leikkivä koira ja palloja). Välillä se meinasi jäädä katselemaan toisen koiran leikkimistä, niin nopeutin vain omaa kulkemistani, ja se suorastaan lensi sivulleni ("Minuahan ei jätetä!"). Harmi kun en saanut kuvia.
Ainoa ongelma tuossa seuraamisessa on enää se suoruus (innostuessaan alkaa poikittaa, jolloin pitää vähän toppuutella) ja se, että minun pitää saada käteni siihen sivulle, ja U pitäisi silti kontaktia. Nyt se taskussa, sillä muuten Uudi vain nyhertää sitä eikä vilkaisekaan silmiini. No, eihän meillä vielä ole mikään kiire (vaikka sitä pitää kyllä harjoitella ettei jää päälle), tuo seuraaminen kelpaa kyllä tuollaisenaan ihan peruselämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti