Voi turhautus...

Uudi on osannut tänään olla ihan suunnattoman rasittava... Olen nukkunut kolme yötä ihan olemattoman huonosti, pinna muutenkin kireällä ja tietenkin tuo on sitten ihan hermona. Sen ihmistenlukemisvaihteen voisi joskus kääntää pois toiminnasta, kiitos.

Luulin jo, että se osaa. Luulin jo, että sillä on keskittymiskykyä. Luulin, että olen kouluttanut sitä tietyssä häiriössä tarpeeksi, niin että se osaa jotain. Luulin, ettei tämä olisi taas tällaista takkuamista.
Sisällä se vain tepastelee ympäriinsä, ei jaksa keskittyä mihinkään, järsii vain sohvanjalkaa, pöydänjalkaa, hyppii sohville yms - mitä ei ole tehnyt aikoihin. Lenkkeilystä taas ei viitsi edes puhua: ihmisten ohitus oli jotain niin karmeaa (haukkui, riuhtoi remmissä, pyöri, hyppi, yritti päästä luo), koirien ohitus tasan yhtä kamalaa (jossakin vaiheessa se meni meillä niin hyvin, mutta koskaan ei ilmeisesti saisi luottaa siihen, että se osaa jo), se veti remmissä, mitä ei sentään ole melkein koskaan tehnyt, poukkoili tien toiselta puolelta toiselle, ei lenkin aikana vilkaissutkaan minua (Sanoi sen "Uudin" kerran tai kaksisataa kertaa, iloisesti tai käskevästi, tai vaikka sanoin "hyvä" ja yritin innostaa sitä. Ei, minä likka se tuijottelen kuvittelemiani lehmiä tuolla puussa.) eikä totellut pienintäkään käskyä (ei edes istu-käskyä, joka on meillä vahvin ja toimii - yleensä - jopa koirahäiriössä). Yritän olla optimistinen ja sanoa, ettei se mitään, joskus on tällaisia päiviä. Silti olen ihan sanoinkuvaamattoman turhautunut.

Ja mikä pahinta, unohdin jo toista kertaa pyytää siltä kontaktin ennen kuin poistumme pihasta... Hyvin menee, juuri näin ne asiat pitää hoitaa.