Pienen pieni molekyyli

Nyt juoksujen aikaan U on ihan sietämätön ja ihan sietämättömän ihana. Sietämättömän siitä tekee se, että sille on nyt tullut joku paha mörkökausi samalla, joka hankaloittaa aika tavalla - joo enpä sitä muutenkaan nyt juoksujen takia irti missään pitäisi, mutta en varmaan tuonkaan takia. Se pelkää kaikkea. Hui uusi paikka pelottaa (keskusta ja ihmisvilinä tosin ei pelota), metsään ei voi mennä koska sieltä hyökkää takuulla viisipäinen karhu, pellolla on ihan turvatonta koska siellä pellonreunassa näkyy siis hui kamala metsää! Ja sieltähän ne hirviöt aina tulevat. Apua apua.

Pari päivää sitten oltiin menossa metsätien läpi pellolle, U liinassa. Jossain vaiheessa se jäi tönöttämään keskelle tietä ja tuijotti metsään häntä koipien välissä. Huhuilin sitä tulemaan, se ei tullut, joten jatkoin vain matkaa. Se tuli vasta kun liian kiristyi. Jos olisin jättänyt sen siihen ja tullut puolen tunnin päästä uudestaan, se olisi varmaan seisonut samassa paikassa. Saisi edes tulla perään eikä uskaltautua kauas minusta, jos haluaa mörköillä :D Se helpottaisi muutenkin. Ja kun päästiin sinne pellolle, se lähti kyllä juoksemaan kun minäkin lähdin, mutta kääntyi melkein heti takaisin omia jälkiään pitkin ja jäi jumittamaan tielle. Jaha, että tällainen iloinen pellolla juoksentelu ja energian kulutus. Ei kelvannut patukka eikä namit, tietenkään.

Ihanan siitä tekee taas se, että se on pehmentynyt hieman juoksujen aikaan eikä enää/nyt juuri väännä väkisin vastaan joka asiasta. Jos käsken sitä tulemaan, se tulee eikä ala lällätellä ympäriinsä tai keksi jotain muuta miten tuollaisesta tylsästä asiasta saisi hauskan ja mielenkiintoisen. Jos käsken sitä menemään omalle paikallensa, se menee. Jos käsken sen luo, se tulee. Jos käsken sen viereen, se tulee viereen, eikä keksi kymmenen erilaista tapaa tulla siihen hauskemmin. Jne. Se haluaa hirvittävästi hellyyttä ja muutenkin sitä edes vähäsen kiinnostaa mitä minä sanon, ja se tulee sisälläkin samaan huoneeseen yleensä nukkumaan kuin minä. Outoa, koska olen tottunut siihen itsenäiseen ratakisko-Uudiin jolle saa (= pitää) vääntää rautalangasta ihan kaiken. Katsoo nyt kauanko tätä sitten kestää. Toisten koirien peräänhän se hinkuu edelleen ja ne saavat sen pienen pollan sekaisin. Sen mielestä koko maailma saisi vaikka kaatua niskaan, minä ja muut ihmiset häipyä ja ruokaa ei tarvitsisi olla, kunhan se vain saisi olla toisten koirien kanssa. Jos sanoo että se RAKASTAA toisia koiria, se on äärimmäisen lievästi sanottu. Aika helppo motivoida kiinnittämään huomionsa minuun toisten koirien sijasta?? ;D

Ja se ei ole koskaan ennen mielistellyt ketään (ei edes toisia koiria), ja samaisella peltoreissulla se alkoi mielistelemään minua. Kun oli päästy pelottavasta metsästä vähemmän pelottavalle yleiselle tielle (ainiin olihan sielläkin huisin kamala roskapönttö pihassa), se koukkasi suoraan eteeni syöksymään maassa olevan lehden tms kimppuun, jolloin meinasin kompastua siihen ja tönäisin sitä vahingossa jalalla -> se alkoi kieppua hulluna ympärilläni, mateli korvat luimussa ja naama virneessä minua vasten ja näytti muutenkin mahdollisimman onnettomalta ja epäuudimaiselta. Olen kompastunut siihen monesti kun se on äkännyt jonkun lehden/kiven/siemenen jalkojeni edestä (kyllä, se on ihan pakko saada siitä), mutta se ei ole koskaan ennen piitannut mitään vaan syöksynyt vain kompuroivista jaloistani välittämättä uudelleen tärkeän kohteensa luokse. Oli aika pelottavaa.

Treenaaminen sujuu myös paremmin. Seuraamista pitäisi mennä tekemään ulos (sisällä se on jo ihan ok, mutta eihän siellä voi mennä kuin 2m yhteen suuntaan), maahan se menee mielestäni jo aika miellyttävästi, sivulle kiepsahtaa ihan ok (paitsi jos tietää että on esim. patukka taskussa, silloin kiepsahtaa puolittain sivulle, menee puolittain maahan ja kääntää pään polvia vasten kuin olisi muka edessä istumassa), mutta paikallamakuuta ei ole tehty pitkiin aikoihin, enemmän vain tuota nopeaa maahanmenoa.