Melkein päätön Uudi

Mistähän sitä aloittaisi. Viime viikot ovat olleet hieman erilaisia ja jotain muuta kuin mitä toivoisi.

Pari viikkoa sitten lähdettiin Linnean kanssa ihan normaalisti pienelle lenkille, että koirat saisivat juosta vapaana. Olin juuri päästänyt Uudin ja se oli juossut ehkä 2min kun huomasin, että pellolla ihan sen lähellä kävelee kissa -> kauhea kiire molemmille huutaa koirat pois. Innostin Uudia tulemaan vielä kovempaa sen jo juostessa minua päin, sillä seurauksella että se humahti suoraan välissämme olevaan pieneen ja kapeaan ojaan - jota se ei ilmeisesti huomannut kasvillisuuden takia, ajoitti hyppäyksensä jotenkin väärin tai ei ehtinyt reagoida vauhdin hurmassa. Mennessäni katsomaan mihin se oli jäänyt, näin että se vain makasi ojassa selällään liikkumatta ja ihan omituisessa asennossa. Hirveässä paniikissa Uudi ylös ojasta ja yritys saada jotain eloa siihen tai sen jalkoihin. Huomasin, että se kyllä hengittää ja ehkä ihan pienesti reagoikin, mutta vaikutti muuten ihan omituiselta. Linnea kävi juoksemassa puhelimen (eipä se tietenkään ollut edes mukana, mutta onneksi ei oltu kaukana) ja soitti johonkin mahdolliseen päivystykseen, ja lähdettiin viimein miljoonien soittojen ja soittoyritysten jälkeen päivystykseen Kälviälle. En voinut taas olla ajattelematta, että miksei me olla juuri nyt Helsingissä.

No, päivystävä tutki Uudin, mittaili kuumeen yms ja laittoi tippaan. Mitään se ei tuntunut aristavan, mutta oikean puolen jalat olivat ihan kylmät eikä vasemmissa ollut juurikaan kiputuntoa. Kummallakaan puolella ei minkäänlaista liikettä raajoissa, ei myöskään pään liikkeitä tai mitään. Epäilyt olivat pahimmillaan selkärangan murtuma, mutta lievimmillään jokin venähdys/traumaperäinen turvotus tms. Koska Kokkolassa ei ole mahdollisuutta ottaa koiraa yöksi ja lähimmät magneettikuvauslaitteet löytyvät Hyvinkäältä, eipä siinä paljon auttanut muuta kuin lähteä samantien taksilla Helsinkiin asti. Matkan ajan en voinut olla miettimättä kaikkia mahdollisia asioita joilla tämän olisi voinut välttää (miksi lähdin edes lenkille, miksi menimme juuri sitä reittiä, miksi päästin sen irti, miksi innostin sitä tulemaan niin kovaa, miksen lähtenyt viikonlopuksi kotiin jne...), vaikka ei niiden ajatteleminen ainakaan helpottanut yhtään.

Kun viimein noin aamuneljän aikaan pääsimme Aistiin, jätin Uudin sinne yöksi nesteytykseen ja siitä suoraan aamulla kuvauksiin. No, tulokset eivät olleet pahimmat mahdolliset, mutta eivät mitenkään mukavatkaan - selkäranka ei ollut poikki, mutta niskassa oli pieni murtuma josta välilevyainesta oli vuotanut selkäytimeen ja tyräytynyt, jolloin kaikki raajat olivat halvaantuneet. Leikkaus ei kuulemma ollut tarpeen/edes järkevää, joten ohjeeksi saatiin vain ahkera kuntoutus kotona ja fysioterapeutilla heti kun mahdollista. Jos se ei parissa viikossa näyttäisi edistymisen merkkejä, niin ennuste olisi kuulemma huono.

Nyt kun se pari viikkoa on kulunut, ennuste on erittäin hyvä ja melkeinpä varma. Uudi paranee ihan silmissä. Ensimmäisen viikon se vain makasi edes kummemmin päätään nostamatta, väänsi päätään vahvasti oikealle eikä saanut sitä ollenkaan käännettyä vasemmalle, eikä myöskään juurikaan innostunut mistään tai ollut muutenkaan oma itsensä. Vähitellen se alkoi nousta kyynärpäilleen, koukisteli jalkojaan, venytteli ja alkoi myös heiluttaa häntää. Tällä hetkellä se nousee kyynärpäilleen molemmilla kyljillä ollessaan, kääntää päätään ihan normaalisti vasemmalle, pääsee makuulta istumaan ja on myös noussut seisomaan pari kertaa (ei kylläkään itse noustessa pysy pystyssä), seisoo parhaimmillaan täysin ilman tukia, leikkii makuulla ollessaan ja kävelee itse pelkästään valjailla tuettuna. Kävelyhän on ihan haparoivaa, todella hidasta, välillä vasemmat tassut menevät väärinpäin ja se tosiaan todellakin tarvitsee tukea tai kaatuisi heti, mutta entiseen verrattuna se on paljon. Puoli vuottakin saattaa kestää että se kävelee/juoksee ihan normaalisti eikä siitä enää varmaankaan agikoiraa tai muuta fyysistä rasitusta vaativaa harrastuskoiraa saa, mutta kunhan nyt vain pääsisi kävelemään ja juoksemaan vapaasti. Ohje tosiaan oli että kunhan kuntoutuu niin ei tarvitse missään pumpulissa pitää, vaan saa omaan tahtiinsa kyllä juoksennella irtikin - mikä on Uudin kohdalla tärkeää ja erityisen hyvä juttu. En voisi kuvitellakaan että pitäisin tuota päätöntä sähköjänistä loppuelämänsä hihnassa rauhallisilla köpöttelylenkeillä. Tiedän että tuo irti pitäminen tuottaa itselleni kuitenkin henkisiä ongelmia ja näen vain kaikissa kivissä ja oksanpätkissä mahdollisuuden kompastua tai törmätä - onhan se nyt tullut todistettua että ihan mitä tahansa voi sattua. Pitäisi vaan silti pitää järki päässä ja olla olematta hysteerinen sen suhteen.

Nyt vain jatketaan sitten kotikuntoutusta, kävelyttämistä ja kaikista tärkeimpänä vesijuoksumattoilua.