Kontakti on tylsää, nukkuminen on tylsää, makailu on tylsää, seuraaminen, perusasento ja muut tokoliikkeet ovat äärettömän tylsiä, tottelu on tylsää, omistaja on tylsä, remmissä olo on tylsää, toiset koirat ja ihmiset ihania, kaikki vähänkin erikoisempi on hirveää ja todella pelottavaa (mm. muovipussit, pienet pensaat, postilaatikot, roskikset, puusta tippunut oksa joka nojaa sen runkoa vasten, viimeiset lumipaakut jne) ja urokset ja niiden merkkaukset parasta. Mutta asiasta toiseen.
Käytiin pari päivää sitten sulaneella jääkiekkokaukalolla kuluttamassa energiaa, ja kieltämättä harjoittelemassakin. Aluksi kun päästin sen irti, ei lotkauttanut korvaansakaan huomionkiinnitysyrityksilleni. Kääntyi parhaimmassa tapauksessa kyllä katsomaan, mutta joko a. jatkoi nuuskuttelua kaikessa rauhassa b. jatkoi nuuskuttelua ja ehkä hetken päästä tuli katsomaan onko minulla jotain - jonka jälkeen pinkaisi jälleen kauemmas c. lähti juoksemaan toiseen suuntaan tai d. ehkä juoksi minua kohti, mutta kurvasi viime hetkellä pois tai juoksi komeasti ohi. Tulihan se sitten kun vihelsin ja saikin siitä huippupalkkion (sukan repimistä), mutta pinkaisi nopeasti pois. Kyllähän se siitä sitten vähitellen oli kauemman lähelläni, kun huomasi ettei sitä tosiaankaan oteta heti kiinni, vaan leikki/namien syöttely jatkuu.
Keksinhän minä sitten sen mainion konstin, jolla saada se heti tulemaan (ei vihellys, vaan saada se pysyttelemään omasta halustaan lähelläni): juoksin toiseen päähän kaukaloa, kuopsutin maahan pienen kolon ja tiputin sinne muutaman nakinpalasen. Kyykin kuopan vieressä hyvän aikaa, kunnes Uun uteliaisuus voitti ja se tepasteli katsomaan mitä löysin. Hihkaisin heti innoissani, että katsopas mitä täältä löytyi, ja annoin sen syödä nakit. Sehän alkoi pysyä hyvin lähettyvillä! Palkkasin jatkuvasti kontaktista ja lähietäisyydellä olemisesta, ja heti kun aloin kaivaa kuoppaa, se suorastaan lensi luokseni (ja annoin sen suurimmaksi osaksi ottaa nakit kuopasta). Minä, Suuri Metsästäjä ja Ruuanlöytäjä olin ilmeisesti ansainnut nimeni Uudin mielessä. ;D
Siitä kun se sitten rauhoittui, niin tulihan se sitten siliteltäväksi ja kyhnytettäväksi, kun alkoi uskoa, ettei se ole luvattomasti vapaana, minulla ei ole syytä yrittää ottaa sitä kiinni ja lähellä pysymiseni on ihanaa.
Kuvia ei ikävä kyllä ole, mutta tässä Uudi rapatassu lenkiltä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti