Pitäisikö itkeä vai nauraa

Voi Uudi, Uudi, Uudi... Rakas riiviörakki.

Viime viikolla oli kolmena päivänä treenit eli toisin sanoen käytännön tunnit, jotka menivät sekä ihan huipusti että ihan täydellisesti päin mäntyä. Kaksi ensimmäistä kertaa U oli hallilla nätisti irti vaikka oli välillä vieraitakin koiria vieressä pyörimässä, keskittyi ja teki hyvin töitä. Liikkeestä maahanmenoon olen jo aika tyytyväinen (itseltäni enää pieni niiaus jolloin se menee heti hyvin maahan), sivulletulo ihan superhyvä (se käsimerkki tulee automaattisestikin ja kyllä se kai sitä vielä tarvitsee - tai siis semmoinen käden heilautus joka näyttää siltä että teen sille tilaa), tulee siihen useimmiten innokkaasti ja pitää hyvin kontaktia - joskus tosin nojaa jos käy liian kierroksilla. Nuo kaksi kertaa Untamo siis tosiaankin teki hyvin, juoksi kuin hullu kujaluoksetulossa, makasi nätisti paikallaan 2min suuressa häiriössä (koirattomat ihmiset kävelivät ympäriinsä, kävin kerran palkkaamassa), seurasi huipusti, harjoiteltiin käännöksiä ja pyyteli hyvin jatkuvasti lupaa saada hypätä kun sitä treenattiin. Mutta.

Kolmannella kerralla Urpo sanoi, että minähän en jaksa enää ja veti täysin maailman hirveimmäksi pelleksi - lähti juoksemaan ympäri hallia haukkuen, ei ihme kyllä mennyt kunnolla kenenkään luo ahdistelemaan vaikka sitä epäilinkin. Karjuin sitä takaisin, jolloin se ihme kyllä kaarsi hitaasti takaisin (joo kyllä se juoksi täysillä myös luo mutta reagoi hitaasti), ja minä tietysti olin ottamassa sitä kiinni. Hahhaaah, sanoi Urpo vielä kerran ja lähti uudelleen. Käskyjen mukaan painelin piiloon, jolloin tuo kuulemma (meinasi leuka tippua kun kuulin) pysähtyi melkeinpä heti ja jäi tuijottelemaan että mihin katosin. Pian se iloisena jolkotteli piilopaikkaani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Juuri kun luulin että se saisi järkeä päähänsä, tai siis että olisin saanut taottua sille järkeä päähän. Hohhoijaa, pitääköhän taas aloittaa alusta. Olen niin hirmuisen innokas tekemään sen.

Yritän nyt reippaana kuitenkin saada sen syömään ulkona, tai oikeammin sanottuna saada minut syöttämään sen ulkona. Junamatkalle en alkanut mitään haisevia lihakönttejä mukaan ottaa joten se tilaisuus meni siinä, mutta illalla harjoittelin mahdollisimman helppoja luoksetuloja omalla ruualla, eli U liinassa "vapaaksi", lähdin käppäilemään toiseen suuntaan kuin se, ja kun se kääntyi minun suuntaani, lähdin juoksemaan ja samalla kutsuin sitä, ja pari kertaa myös piilouduin kun se ei meinannut huomata etten seuraakaan sitä. Ihan hyvinhän se tuli. Huusin sen myös sisälle ja annoin siitä hyvästä ruston.

Ehkä se on sittenkin lapinporokoira

Kun palasimme tänään Kannukseen, huomasin että Uudista on tullut ihan outo ja hirvittävän...aikuinen. Se on kuulemma kasvanut (myös tukevammaksi/lihaksikkaammaksi), sille on kasvanut karva ja se käyttäytyy kuin kunnon aikuinen lapinporokoira. Mikä on lievästi sanottuna pelottavaa, ja nyt alkaa taas sitten pelko siitä että nyt se ei halua irti ollessaan pysyä lähettyvillä edes silloin jos on toinen koira vieressä. Plaah, minä se onnistun aina keksimään uusia ongelmia - miten se muka sitten pysyi aikaisemmalla järkevyyskaudellaan kesällä ihan täydellisesti irti vaikkei piitannut toisista koirista paljonkaan? Eikös se vain helpota ja sitä olen halunnut, häh??

Homman nimi on siis se, että Uudi otti osaa rähisemiseen rakastamansa lempparikoiran kanssa (juu oli ihan Urpon oma vika, mitäs hyppi toisen päällä varoituksista välittämättä). Tuskin siitä mitään kunnon tappelua olisi tullut vaikkei väliin olisi mentykään, mutta järkyttää silti :O Minun Uudini? Rähähti toiselle koiralle? Ja juuri edellisessä postauksessa kerroin tämän järjettömästä koirarakkaudesta. Tiedä sitten johtuuko tuo muutenkin vain siitä että sitä hermostuttaa uusi paikka ja sillä on juoksu. Silti todella pelottavaa. Vaikka sitähän olen toivonut että se saisi järkeä päähän toisten koirien kanssa ja tiesin porkkista ottaessani ettei se välttämättä tulisi kunnolla toimeen toisten koirien kanssa ja tuo on täysin normaalia kahdelta nartulta, mutta... Uudi??

Pennuista se ei paljon piitannut, ensinhän oli tietysti kiinnostunut ja leikki, mutta ihmeen nopeasti rauhoittui eikä piitannut enää mitään, ja meni jopa vapaaehtoisesti omaan huoneeseen rauhoittumaan. Hieno, pelottava Urkki.

Ai niin, U tullaan varmaankin leikkaamaan aika pian juoksujen jälkeen (tietysti se tarvittava väliaika), koska se helpottaa täällä olemista, mahdollista kilpailemista myöhemmin ja muutenkin elämää, sekä tietenkin ei toivottavasti tulisi niin suurella todennäköisyydellä nisäkasvaimia eikä ollenkaan kohtutulehdusta, kun ei sitä kuitenkaan tulla jalostukseen käyttämään.

Pienen pieni molekyyli

Nyt juoksujen aikaan U on ihan sietämätön ja ihan sietämättömän ihana. Sietämättömän siitä tekee se, että sille on nyt tullut joku paha mörkökausi samalla, joka hankaloittaa aika tavalla - joo enpä sitä muutenkaan nyt juoksujen takia irti missään pitäisi, mutta en varmaan tuonkaan takia. Se pelkää kaikkea. Hui uusi paikka pelottaa (keskusta ja ihmisvilinä tosin ei pelota), metsään ei voi mennä koska sieltä hyökkää takuulla viisipäinen karhu, pellolla on ihan turvatonta koska siellä pellonreunassa näkyy siis hui kamala metsää! Ja sieltähän ne hirviöt aina tulevat. Apua apua.

Pari päivää sitten oltiin menossa metsätien läpi pellolle, U liinassa. Jossain vaiheessa se jäi tönöttämään keskelle tietä ja tuijotti metsään häntä koipien välissä. Huhuilin sitä tulemaan, se ei tullut, joten jatkoin vain matkaa. Se tuli vasta kun liian kiristyi. Jos olisin jättänyt sen siihen ja tullut puolen tunnin päästä uudestaan, se olisi varmaan seisonut samassa paikassa. Saisi edes tulla perään eikä uskaltautua kauas minusta, jos haluaa mörköillä :D Se helpottaisi muutenkin. Ja kun päästiin sinne pellolle, se lähti kyllä juoksemaan kun minäkin lähdin, mutta kääntyi melkein heti takaisin omia jälkiään pitkin ja jäi jumittamaan tielle. Jaha, että tällainen iloinen pellolla juoksentelu ja energian kulutus. Ei kelvannut patukka eikä namit, tietenkään.

Ihanan siitä tekee taas se, että se on pehmentynyt hieman juoksujen aikaan eikä enää/nyt juuri väännä väkisin vastaan joka asiasta. Jos käsken sitä tulemaan, se tulee eikä ala lällätellä ympäriinsä tai keksi jotain muuta miten tuollaisesta tylsästä asiasta saisi hauskan ja mielenkiintoisen. Jos käsken sitä menemään omalle paikallensa, se menee. Jos käsken sen luo, se tulee. Jos käsken sen viereen, se tulee viereen, eikä keksi kymmenen erilaista tapaa tulla siihen hauskemmin. Jne. Se haluaa hirvittävästi hellyyttä ja muutenkin sitä edes vähäsen kiinnostaa mitä minä sanon, ja se tulee sisälläkin samaan huoneeseen yleensä nukkumaan kuin minä. Outoa, koska olen tottunut siihen itsenäiseen ratakisko-Uudiin jolle saa (= pitää) vääntää rautalangasta ihan kaiken. Katsoo nyt kauanko tätä sitten kestää. Toisten koirien peräänhän se hinkuu edelleen ja ne saavat sen pienen pollan sekaisin. Sen mielestä koko maailma saisi vaikka kaatua niskaan, minä ja muut ihmiset häipyä ja ruokaa ei tarvitsisi olla, kunhan se vain saisi olla toisten koirien kanssa. Jos sanoo että se RAKASTAA toisia koiria, se on äärimmäisen lievästi sanottu. Aika helppo motivoida kiinnittämään huomionsa minuun toisten koirien sijasta?? ;D

Ja se ei ole koskaan ennen mielistellyt ketään (ei edes toisia koiria), ja samaisella peltoreissulla se alkoi mielistelemään minua. Kun oli päästy pelottavasta metsästä vähemmän pelottavalle yleiselle tielle (ainiin olihan sielläkin huisin kamala roskapönttö pihassa), se koukkasi suoraan eteeni syöksymään maassa olevan lehden tms kimppuun, jolloin meinasin kompastua siihen ja tönäisin sitä vahingossa jalalla -> se alkoi kieppua hulluna ympärilläni, mateli korvat luimussa ja naama virneessä minua vasten ja näytti muutenkin mahdollisimman onnettomalta ja epäuudimaiselta. Olen kompastunut siihen monesti kun se on äkännyt jonkun lehden/kiven/siemenen jalkojeni edestä (kyllä, se on ihan pakko saada siitä), mutta se ei ole koskaan ennen piitannut mitään vaan syöksynyt vain kompuroivista jaloistani välittämättä uudelleen tärkeän kohteensa luokse. Oli aika pelottavaa.

Treenaaminen sujuu myös paremmin. Seuraamista pitäisi mennä tekemään ulos (sisällä se on jo ihan ok, mutta eihän siellä voi mennä kuin 2m yhteen suuntaan), maahan se menee mielestäni jo aika miellyttävästi, sivulle kiepsahtaa ihan ok (paitsi jos tietää että on esim. patukka taskussa, silloin kiepsahtaa puolittain sivulle, menee puolittain maahan ja kääntää pään polvia vasten kuin olisi muka edessä istumassa), mutta paikallamakuuta ei ole tehty pitkiin aikoihin, enemmän vain tuota nopeaa maahanmenoa.

Seuraavan vuoden tavoitteet

Pakkohan niitä on tänne laitella, vaikka ei meillä paljon kunnioitettavia tavoitteita olekaan. Yleistä aivojen kasvattelua, häiriökestävyyttä ja keskittymiskykyä lähinnä.

Lupasin itselleni että U on seuraavana kesänä kisakunnossa alokasluokkaan, vaikkei me kisaamaan ollakaan vielä aikoihin menossa. Kunhan onnistuisi ne liikkeet kokonaisuudessaan, se saa minut tyytyväiseksi. Ja onnistuisi siis ihan pihalla, ei sisällä nyhjöttäen. Häiriöistä en oikeastikaan uskalla luvata mitään, mutta sen lupaan etten ota niistä turhaa stressiä joka pilaa kaikkien liikkeiden opettelun. Toimikoon sitten niin pienten häiriöiden kanssa kuin toimii, vaikka niitäkin harjoitellaan erikseen. Muutenkin lupasin ottaa itseäni kunnolla niskasta kiinni tuon kanssa ja aloittaa ns. tosissaan treenaamisen (tosissaan vaan ei vakavissaan), eli saisin aikaiseksi jopa suunnitelmat ja treenipäiväkirjat, jotka pitää oikeasti saada tehtyä ihan koulunkin takia. Koskahan olen viimeksi täyttänyt treenipäiväkirjaa? Siitä on jo varmasti puoli vuotta, hyvä ja ahkera minä.

Mitä se Urpo sitten jo osaa?

Luoksepäästävyys. Toimii, jos on tarpeeksi tuttu ihminen ja minulla herkkua kädessä. Ei tod toimi jos vain käsken sen sivulle (odottamaan) ja joku tulee. Ehei, tämä saa hepulin ja loikkaa kauniisti tuomarin syliin. Tässä siis harjoiteltavaa, etenkin tuo rauhallisuus. Parashan olisi jos se ei edes nousisi mutta kunhan ei syliin asti loikkaisi. Ehkä siitä saa söpöyspisteitä kokeessa jos U nuolee tuomarin naamaa oikein suloisesti...?

Paikallamakuu. On mennyt takapakkia. Ei toimi jos ohi kulkee joku, vieressä on vieraita ihmisiä/koiria tai itse hommaan jotain ylimääräistä. Ei tiputa lonkalle, menee ihan nätisti (on kuin hidastettu norsu, pitäisi mennä nopeammin mutta silti pysyä rauhallisena, siinä vasta ongelma), pysyy kaksin ollessame hyvin melkein minuutin jos seison pökkelönä paikallani. Treeniä treeniä treeniä.

Seuraaminen. Eheh. Ehkä en kehtaa edes puhua tästä. Eniten hommaa. Olen nyt saanut lähdön mielestäni hyväksi, ei enää hidasta alussa eikä ääntele, mutta istuu hitaasti ja vire laskee todella nopeasti. Liiallisen kuumumisen takia palkkaus on hankalaa, koska nameista vasta alkaakin hidastella/ei kiinnosta, mutta tästä rakkaasta patukastamme taas räkä lentää ja haukku raikaa. Hohhoi.

Liikkeestä maahanmeno. Seuraa lähtöpätkän hyvin jos en kamalaa maratonia kävele, mutta se hiiiitttaaauuuusss..... Lenkillä kun käsken sen vain normaalista kävelystä yhtäkkiä maahan kun se ottaa kontaktia, se menee nopeasti. On ainakin muutaman kerran mennyt. Eihän se sitä oikeasti vielä osaa. Mutta osaa mennäkin. Etupään kautta. Paitsi joskus vielä pitää olla se onnettoman suuri käsimerkki. Pysymisessä ei mitään ongelmaa, joskus vähän nykii kun palaan vierelle.

Luoksetulo. Miksi minusta tuntuu, että tämä ei etene ikinä? Ehkä siksi että treenaan tätä vähiten. Suuuuuri käsimerkki, jos juoksee liian kaukaa suuressa häiriössä saattaa saada suurenkin hepulin, mutta kaksistaan ok. Ei olla otettu vielä pitkiä matkoja, ihan muutamia metrejä vasta.

Liikkeestä seisominen. Ei jää vielä liikkeestä hyvin seisomaan (tuppaa menemään maahan tietenkin), mutta on oppinut jo muuten seisomaan ihan ok. Seisoo kauan käskystä (johtunee siitä että treenattu näyttelyihinkin samalla käskyllä), mutta ei jos lähden kävelemään poispäin. Omasta mielestäni hyvällä mallilla siihen verrattuna mitä se juuri oli.

Hyppy. Huihuihui. Olen unohtanut ihan totaalisesti koko hypyn. Se tosin saadaan kursittua kokoon aika nopeasti. Hyppää nimittäin mielellään, osaa seisahtua varsinkin jos käytän aluksi käsimerkkiä. No panic.

Muuten se on oppinut pyörimään ("jahtaamaan häntää"), viittaamaan, antamaan vieraillekin tassua kun ne tulevat käymään, ottamaan kontaktia paremmin kuin ennen kun tulee ihminen/koira vastaan, pitämään noutokapulaa muutaman sekunnin (ihan yhtäkkiä vaan alkoi pitää sitä todella varmasti ja ehkä kauemminkin, mutta en ole uskaltanut vielä näin nopeasti harppoa, ihme koira kun oppii itsestään välillä ja välillä taas ei tee mitään sataan kertaankin toistettua), tuomaan vapaamuotoisesti esineitä vähän paremmin, pyörimään laatikon ympäri etutassut laatikolla, seuraamaan paremmin kosketuskeppiä ja menemään oikeaoppisemmin kaukon vaihdot, etenkin maasta seisomaan nousemiseen olen übertyytyväinen. Harjoittelun alla on (ovathan nuokin silti) vielä jalkojen pujottelu, kosketualustalle meno/siellä pysyminen, käskyjen totteleminen kaukaa ilman että tulee luokse esim. istumaan, merkille meneminen, laatikkoon meneminen, laatikon päällä seisominen etutassut maassa ja siinä etutassujen avulla pyöriminen + takaisin laatikolle nouseminen, jalannosto -> jalkojen nosto -> jalkojen nosto seinää vasten, metallikapulan suuhunottamisharjoitukset ja mitähän vielä... Kiitoksia vain melkein kaikkien temppujen ideoista Hukan omistajalle ;)

Eipä me paljon muuta tehdäkään kuin treenataan alon liikkeitä ja sitten noita ylimääräisiä temppuja ja ns. hyödyttömiä juttuja. Joista on kuitenkin hyötyä. Eipä muuta kuin hyvää uuttavuotta vaan sitten toivoo Susi:

Normipäivittelyä

Eipä ole taaskaan mitään järin mullistavaa tapahtunut, Uudi tosin on ollut viikon vanhemmillani hoidossa (messarin ja mahdollisten tartuntatautiriskien yms takia sitä ei koulun alueelle voi tuoda pariin viikkoon, nyt onneksi alkaa loma ennen sitä paria viikkoa) ja se aika on tuntunut ihan järjettömän pitkältä, koska pisin aika mitä ennen olen ollut siitä erossa, on yksi yö (miten niin riippuvainen koirastani?). Hyvin se kuulemma oli silti ollut, viimeisenä päivänä oli keksinyt postinhakureissulla jotain niinkin hauskaa ja aikuismaista kuin hihnan repiminen ja myöhemmin samana päivänä avannut petinsä vetoketjun ja vetänyt täytteet ulos... Miten tämä on mahdollista?? No eipähän mennyt kallis peti rikki kuitenkaan :D

Joululomaksi on aika kiitettävästi läksyjä, joten Uudin osalta se ei ole loma ollenkaan - läksyjen (muutama temppu, kosketusalustan opettaminen ja eteenmeno/ruutuunmeno yms tämän tyyppinen sen avulla, ja mitähän niitä vielä oli...) lisäksi pitää treenata runsaasti alokasluokan liikkeitä ja miettiä jo sitä BH-kokeeseen treenaamistakin, harjoitella paljon irtioloa pellolla/pihalla/toivottavasti muuallakin, luoksetuloa vaikka se näkisi juoksevan norsulauman ja mitähän vielä... Kai sille pitää vähän lomaakin antaa. Pari päivää. Nythän se on vain lötkötellyt koko viikon, mutta toimii sitäkin paremmin ja kuuntelee hyvin (ehkä ei puhuta eilisestä lenkistä kuitenkaan sen enempää...). Opetin sen eilen viittaamaan, koska se yhtäkkiä vain rupesi tarjoamaan sitä omasta käsimerkistäni (nostin käden ylös, tämä seurasi samalla tavalla perässä).
Juoksut ovat ehkäpä piakkoin tulossa tai jo hyvää matkaa menossa, koska tuo nuoleskelee itseään tosi paljon ja merkkailee ulkona jatkuvasti muiden päälle. Urosten seurassa se ei ole ollut, joten varmaksi en tiedä.

Kuvia ei ole tullut taas pitkiin aikoihin koska kamera on aina toisessa paikassa kuin missä sitä tarvitsisi, mutta toivottavasti niitä kuvia tupsahtelee useammin jos saan hommattua sen paremman kameran. Parempaa laatua en tosin voi luvata, siinä hyvän kuvaamistaidon opettelemisessa saattaa kestää...

Helsinki Winner ja Voittaja 2010

Innostuin lähtemään Uudin kanssa viikonlopun näyttelyihin Helsinkiin, kun paikalla oli hyvä(t) tuomari(t), ja pääsi vielä halvemmallakin sisään (kotimainen rotu) - pakkohan se oli käyttää hyväksi! :D

Lähdin ajatuksella että parhaassa tapauksessa haetaan H molemmista näyttelyistä, enkä osannut odottaakaan EH:ta, joka tuli ensimmäisenä päivänä! :O Tuomari kehui kovasti Uudia lupaavaksi, kunhan liikkeiden pentumainen löysyys häviää ja karva kasvaa (ja se on alkanut vihdoinkin hieman kasvaa!). Tuomarina siis Saija Juutilainen ja tulos JUN EH:

"1v. Hyvärunkoinen juniori, riittävästi raajaluustoa. Kaunisilmeinen nartun pää, kuono voisi olla vahvempi. Hyvä purenta. Kookkaat korvat. Riittävät kulmaukset, vahvat käpälät. Hyvä hännänasento. Liikkeessä vielä pentumaista löysyyttä. Hieno luonne. Hyvä karvanlaatu."

Toisena päivänä (Voittaja-10) tuomarina ei sitten ollutkaan se jonka takia periaatteessa koko reissulle lähdin, mutta ei se sinänsä enää haitannut eikä toisessakaan tuomarissa tokikaan mitään vikaa ollut. Uudi oli kyllä ihan ihmeellisellä päällä (= normaali itsensä, mutta outo normaaliin näyttelykäyttäytymiseen verrattuna). Se melkein alkoi riehua kehässä, loikkasi vasten tuomarin jalkoja ja oli muutenkin seisoessaan levoton. Toisaalta, luultavasti sitä väsyttää kahden päivän näyttelyputki, jollaiseen se ei ole todellakaan tottunut. Tulos oli sitä mitä odotinkin (ei käytöksen takia, tuomari kehui iloista luonnetta, mutta muutenkin), eli JUN H. Tuomarina Leila Kärkäs:

"Vielä kovin ilmava narttu, hieman lyhytrunkoinen tässä vaiheessa. Kevytpiirteinen pää. Kookkaat haja-asentoiset korvat ja silmissä pyöreyttä. Saisi olla paremmin kulmautunut sekä edestä että takaa. Sopiva rintakehä. Liikkeissä saisi olla enemmän voimaa & ulottuvuutta. Kyynärpäissä löysyyttä. Melko hyvä karvanlaatu jo nyt. Hyvä kaula & ylälinja. Iloinen ja reipas käytös."

Kyllä huomaa tuomareissa/mielipiteissä eroja, kun kahden päivän sisällä melkein kaiken mitä toinen kehuu, toinen "haukkuu". Mutta tärkeintä oli saada hyvät, kattavat arvostelut ja muutenkin mukava näyttelyviikonloppu. Ja se EH :D

Mimikry

Meille kuuluu...koeviikkoa ja treenaamista. Kylmää, ankeaa marraskuun loppua. Valitusta Uudista ja hehkutusta Uudista.

Koeviikon takia Uudille on jäänyt aika paljonkin vähemmän aikaa, mitä se ei tosin onneksi ole mitenkään oirehtinut. Samanlainen pöpi murkkukuuro se on toisinaan edelleen, mutta joskus sentään näkyy hieman parannustakin... Se on ollut nyt muutaman päivän ihan outo, kamalan iloisen hömppä mutta silti yrittänyt niin parastaan ja kuunnellut upeasti. Arvatkaapa vain onko sitä tullut silti pidettyä suuremmin irti (harjoiteltua sitä) muuta kuin pihalla, vaikka se onkin tuollainen aivollinen välillä. Miksi pitää aina olla niin kiire, miksi kaikki hyvät maastot ovat kaukana, miksi minua laiskottaa, miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa ja miksi on niin kylmä, että kamalasta kerrastosta huolimatta on niin kylmä, että on pakko kääntyä takaisin kesken lenkin tai oikeasti kuolee. Juujuu pitäisihän sitä taas harjoitella vaikka liinassa...kunhan tuo koeviikko on ohi.

Treenattu ollaan. Vähäsen. Olen eniten harjoitellut nyt nopeaa maahanmenoa, koska kyllähän se siinä ihan ok pysyy, mutta kun se on niin onnettoman hiiiidaaasss.... Kuin käskisi traktoria maahan, eikä se tuolla kylmässä halua laittaa kyynärpäitä alas asti. Meneehän se sitten kun käskee toisen kerran, mutta kun sen pitäisi mennä ensimmäisellä käskyllä. Muuten pääasiassa ihan perusasentoja, luoksetuloja (ihan kyllä vapaamuotoisiakin aika runsaastikin, mutta minne on jäänyt se ennen niin tehokas viheltäminen?? tyhmä minä), seuraamisen oikeapaikkaisuutta, maasta seisomaan nousemista (miksi??) ja seisomaan jäämistä ja siinä pysymistä.

Ja vihdoinkin se pohjavilla alkaa kasvaa! Kaula alkaa näyttää jo melkein hyvältä ja takapuolen päällä on pieni läntti harmaata villaa, mutta kyllä näillä pakkasilla sitä takkia pitää edelleen käyttää - koko selkä, maha ja jalat ovat ihan paljaita ja raukka hytisee pitkäksi aikaa pysähtyessä takki päälläkin ja nostelee tassujaan. Harmi että ne karvat tuskin parissa viikossa tulee messariin (ollaan molempina päivinä), mutta saahan se H:n karvoistakin huolimatta. Saadaanpahan mielipidettä eri tuomareilta. Katsoo nyt vaan miten hyvin onnistuu, kun tuo alkaa pikkuhiljaa oireilla juoksuja ja ollaan majoittumassa samaan huoneeseen uroksen kanssa... D: Pitää vain toivoa ettei mitään tule ja järjestellä tuo majoitus/näyttelyyn meno uudelleen jos tulee.